Kuva: iStock

Ei kiitos-viestikin voi jättää hakijalle hyvän fiiliksen

Kesätyöhakujen ollessa käynnissä joutuu jokainen rekrytoija eittämättä lähettämään hakijoille myös ei kiitos -viestejä. Vaikka kyseessä on lähtökohtaisesti epämiellyttävä asia, ei lopputuleman tarvitse olla negatiivinen.

Telian Employer Branding & Recruitment Dare Trainee Sami El-Bash muistuttaa, että varsinkin nuori hakija kokee viestin tunteillaan.

– Mikäli onnistut välittämään positiivisen, ymmärtäväisen ja motivoivan fiiliksen, olet voittanut hakijan puolellesi, vaikka hän ei tällä kertaa yritykseesi työllistynytkään, hän painottaa.

Positiivisen työnantajakuvan jättäminen on tärkeää tulevaisuuden kannalta, koska vaikka työnantaja ei olisi etsimänne henkilö juuri rekrytointihetkellä, voi henkilö tulevaisuudessa olla juuri se osaaja, joka yritykseen tarvitaan.

 

Muista nämä kirjoittaessasi ei kiitos -viestiä:

Älä ilmoita, vaan perustele. Muistuta esimerkiksi, mitkä tärkeimmät valintakriteerit tehtävän kannalta ovat.

Anna palautetta, mikäli mahdollista, tai tarjoa mahdollisuus palautteen saamiseen (esimerkiksi soittoaika). Monet nuoret panostavat tunteja, elleivät päiviä, hakemusten ja CV:n hiomiseen, jolloin geneerinen ei kiitos -viesti heijastaa välinpitämättömyyttä ja voi tuntua epäkohteliaalta.

Ole persoonallinen. Hakijat arvostavat inhimillisyyttä. Siirry pois yritys-hakijaviestinnästä ja viesti ihmisenä ihmiselle. Mieti yrityksesi tone-of-voice ja kirjoita viesti, joka heijastaa yritystänne työnantajana ja tukee rakentamaanne työnantajakuvaa.

Ajankohtaista