Vastuullinen kesäduuni -kampanjan kesätyöntekijät Tiia ja Camilla haastavat työnantajat. Kuva: Siiri Huttunen

Kesurit kiittää ja kuittaa

Tämän on tarkoitus olla jonkin sortin yhteenveto näistä kahdesta viikosta, jotka olemme Vastuullinen kesäduuni -kampanjan parissa viettäneet. Älkää huoliko, emme vuodata juustoisen puisesti kokemuksiamme, vaan kerromme ainoastaan oleellisen. Kiinnostavimmat hetket menivät suurin piirtein näin:

Kun astuimme toimiston ovesta ensimmäisenä päivänä sisään, meidät otettiin luontevasti vastaan ja päivä alkoi palaverilla. Palaverissa sovittiin viikon tavoitteet, ja ennen kuin huomasimmekaan, olimme tekemässä hommia niiden saavuttamiseksi. Mainitsimmeko jo oman työhuoneen, tietokoneet ja snäppipuhelimen? :)).

Nyt kun päästiin hypettämisen makuun mainittakoon vielä työporukan yhteiset lounaat, sekä kaikille ilmainen tiistailounas. Vaikka kyllä siinä kauppaan juoksemisessa ja mikronuudeleissakin oma viehätyksensä oli. Mistäköhän muuten johtuu, että puhumme heti ruoasta, vaikka se ei todella ollut työpäiviemme keskiössä? Noh, tähän perään vastapainoksi pitää tuoda vielä tietoisuuteenne lounasjooga, joka oli supercool ja jota suosittelemme ehdottomasti kaikille ruokaa rakastaville istumatyöntekijöille.

  

Olemme näiden juttujen ohella tehneet siis ihan töitäkin. Kävimme koko kahden viikon ajan kampanjan painettuja materiaaleja ja some-kanavia läpi. Meillä oli hyvin vapaat kädet arviomme toteutuksen suhteen. Teimme esimerkiksi käsitekartan, kaksi erilaista pientä tutkimusta ja dia-shown. Uusia ideoita syntyi kymmenittäin ja on hauskaa nähdä tulevaisuudessa, mitkä niistä ovat toteutettavissa. Ihanat kaverimme (credittii<3)  olivat isossa roolissa työssämme, koska heidän ansiostaan saimme haalittua monipuolisia mielipiteitä, n. 50 uutta kaveria kampanjan Snapchattiin ja osallistujia kyselyihin. Huomasimme, miten tärkeää verkostoituminen oikeasti on.

Kerkesimme tehdä muutakin. Kirjoitimme VKD:n nettisivuille esittelyn itsestämme, mikä sitten julkaistiin artikkelina. Työskentelimme videoiden ja valokuvauksen parissa. Lopputuloksena päätösseminaarissa ja myöhemmin syksyllä esitettävät videopätkät ja henkilökuvat sitelle. Saimme myös vaikuttaa videoiden kässäreihin ja yleisesti niiden toteutukseen. Vierailimme Nesteellä kesätyötarinahaastattelun parissa ja vilkaisimme Kun koulu loppuu -kampanjaa samaan tyyliin kuin VKD:tä. Aikaa jäi myös omille mini-projekteille. Snäpissä saattoi huomata, että piilotimme aforismeja toimistolle työntekijöiden piristykseksi. Lista jatkuisi vielä, mutta eihän sitä kukaan jaksaisi lukea.

Tässä kaikessa saimme korvaamatonta apua ja neuvoja työisosiskoiltamme Sonjalta ja Siiriltä. Heidän kanssaan naurettiin monet naurut esimerkiksi videoiden bloopers-pätkille ja jättiläismadolle.  Meille tulee ikävä :’)

Mistään ei saa yhtä hyvää näköalapaikkaa työelämään kuin oikeasti työn kautta.  Kiitos koko T-Medialle sekä erityisesti VKD-tiimille tästä mahdollisuudesta ja palkitsevasta kokemuksesta.

 

Teksti: Tiia ja Camilla

Kuvat: Siiri Huttunen

Share on FacebookShare on LinkedInTweet about this on TwitterPin on Pinterest

Ajankohtaista