Vastuullinen kesäduuni kampanjan suojelija Leena Mörttinen korostaa kesätyön merkitystä. Kuva: Niko Jekkonen

Leena Mörttinen Vastuullinen kesäduuni 2017 -kampanjan suojelijaksi

Vastuullinen kesäduuni -kampanjan tämänvuotinen suojelija, Perheyritysten liiton toimitusjohtaja Leena Mörttinen korostaa nuorten ensimmäisten kesätyökokemusten merkitystä työelämässä.

Ensimmäiset kesätyökokemukset ovat nuorelle kullanarvoisia paikkoja kartuttaa työelämätaitoja. Ammattiin tai korkeakoulussa opiskeleville kesätyö on samalla mahdollisuus soveltaa opittuja taitoja käytäntöön.

– Työnantajien tulee huolehtia siitä, että nuorille jää kesätöistä hyviä kokemuksia. Hyvät kokemukset syntyvät kannustavassa ilmapiirissä, kun nuori perehdytetään yrityksen toimintaan sekä omiin tehtäviinsä hyvin ja hän saa työstään riittävästi palautetta, Leena Mörttinen kertoo.

Kesätyön tarjoaminen on oleellinen osa myös vetovoimaisen työnantajakuvan rakentamista ja vastuullinen teko, joka vaikuttaa koko yrityksen maineeseen.

– Työnantajien on mietittävä miten he saavat osaavia ihmisiä töihin tulevaisuudessakin, ja kesätyö tarjoaa tilaisuuden tehdä hyvä vaikutelma nuoriin osaajiin. Ei riitä, että asioita vain kaunistellaan. Yritysten tulee nyt kantaa vastuuta ja osoittaa olevansa sitä, mitä puheissaan mainostavat, Mörttinen jatkaa.

Hyvä kesätyökokemus alkaa jo hakuvaiheesta. Kampanjan Nuorten kokemuksia kesätöihin hakemisesta 2016 –tutkimuksesta käy ilmi, että vain 23 prosenttia nuorista oli saanut tiedon valintapäätöksestä kaikilta työnantajilta, joille oli hakemuksen lähettänyt.

– Nuoret kertovat kokemuksistaan eteenpäin. Yli 70 prosenttia nuorista keskustelee kesätyökokemuksistaan kavereidensa kanssa, muistuttaa kesätyökampanjan projektijohtaja Päivi Salminen-Kultanen.

Vuorovaikutusta ei pidä unohtaa kesätyösuhteen aikanakaan:

– Nuoret tarvitsevat tukea vahvuuksiensa tunnistamiseen. Kesätyöllä ja sen aikana saadulla palautteella on iso merkitys, sanoo Taloudellinen tiedotustoimisto TATin johtaja Liisa Tenhunen-Ruotsalainen.

 

TATin ja T-Median luotsaama Vastuullinen kesäduuni -kampanja on käynnissä jo seitsemättä kertaa. Tavoitteena on tarjota nuorille yli 50 000 kesätyöpaikkaa. Kampanjaan osallistuvat työnantajat sitoutuvat kuuteen hyvän kesätyön periaatteeseen, jotka ovat hyvä hakijakokemus, mielekäs työ, perehdytys ja ohjaaminen, oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus, kohtuullinen palkka sekä kirjallinen työsopimus ja työtodistus.

Vuoden 2017 kampanjan pääyhteistyökumppanit ovat Sonera, Nokia, Destia, S-ryhmä, Opteam, Varma ja Oikotie Työpaikat. Kaikki vastuulliset kesätyöpaikat on kerätty osoitteeseen www.kesaduuni.org sekä Oikotie Työpaikat -sivustolle!

Työnantaja, ilmoittaudu mukaan: www.kesaduuni.org/ilmoittaudu

 

 

Lisätietoja:

Projektijohtaja Päivi Salminen-Kultanen
Vastuullinen kesäduuni 2017 -kampanja
paivi.salminen-kultanen(at)t-media.fi
puh. 040 727 9717

Johtaja Liisa Tenhunen-Ruotsalainen
Taloudellinen tiedotustoimisto TAT
liisa.tenhunen-ruotsalainen(at)tat.fi
puh. 040 545 2198

Share on FacebookShare on LinkedInTweet about this on TwitterPin on Pinterest

Ajankohtaista