Miten saan kesätyötä?

Kesätyön hakeminen kannattaa aloittaa ajoissa. Ensimmäiset kesätyöpaikat tulevat hakuun jo joulukuussa. Vilkkaimmillaan kesätyönhaku on tammi-helmikuussa. Jos kiinnostavaa paikkaa ei heti löydy tai haku ei tärppää, kannattaa pitää silmät auki ja seurata uusia hakuun tulevia paikkoja pitkin kevättä.

Mistä löydän kesätyöpaikkoja?

 

Työpaikkailmoitusten ja rekrysivustojen lisäksi avoimia kesätyöpaikkoja löytyy esimerkiksi kuntien nettisivuilta sekä oppilaitosten ilmoitustauluilta. Seuraamalla sosiaalista mediaa voi saada vinkkejä kesätyötyöpaikoista sekä hakuprosessista. Tutki erityisesti hashtageja #rekry, #kesäduuni ja #kesätyö.

Kesätöiden suhteen kannattaa pitää mieli avoinna. Monipuolisuus työnhaussa voi avata uusia mielenkiintoisia ovia ja avartaa kiinnostusta jopa täysin uusia aloja kohtaan!

Voit myös rohkeasti olla yhteydessä kiinnostaviin työnantajiin ja kysellä kesätyöpaikoista ja tarpeista. Näin voit tehdä vaikutuksen työnantajaan ja jäädä mieleen. Yrityksestä kannattaa myös ottaa selvää esimerkiksi tutkimalla heidän nettisivujaan ja some-kanaviaan ennen hakemista. Kaikki vastuulliset kesätyönantajat löydät täältä.

Lisäksi voit lukea kesätyöntekijöiden tarinoita ja katsoa videoita kesätyöntekijöiden kokemuksista eri työpaikoissa. Ehkä saat niistä ideoita omiin tulevaisuuden suunnitelmiisi!  Jos ammatinvalinta askarruttaa tai mietit minkä alan kesätöitä haet, tee myös Oikotien hauska Millainen kesäduunari olet -testi!

Alle 18-vuotiaat koululaiset voivat hakea myös kahden viikon mittaiseen Tutustu työelämään ja tienaa -kesäharjoitteluun. Kesätyöharjoittelupaikkaa etsitään kuten mitä tahansa kesätyötä. Eli soita, käy paikan päällä tai lähetä työhakemus ja CV sinua kiinnostavaan työpaikkaan ja kysy, ottavatko he Tutustu työelämään ja tienaa -mallilla kesätyöntekijöitä.

Tsemppiä ja rohkeutta kesätyönhakuun!

Kaikki vastuulliset kesätyöpaikat löydät nyt täältä sekä Oikotieltä!


Lisää vinkkejä löydät Kun koulu loppuu -sivuilta.

Tutustu

Tutustu

kesätyöntekijöiden kokemuksiin

Lue Lisää
Millainen on

Millainen on

hyvä hakemus ja CV?

Lue Lisää
Tee vaikutus

Tee vaikutus

videohakemuksella!

Lue Lisää
Millainen on

Millainen on

hyvä kesätyöntekijä?

Lue Lisää

Ajankohtaista