Kuva: Niko Jekkonen

Peab ja Arizona Chemical ylsivät vuoden parhaiksi kesätyönantajiksi

Selvitimme Suomen parhaat kesätyönantajat: Suurten organisaatioiden sarjan voitti yhteiskuntarakentaja Peab, pienten ja keskisuurten sarjassa ykköseksi arvioitiin oululainen kemian alan yritys Arizona Chemical. Suurten organisaatioiden sarjassa hopeaa sai metsäkoneyritys Ponsse ja pronssia vuokra-asuntoyhtiö VVO. Pienten ja keskisuurten sarjassa toisen sijan jakoivat jäätelökioskiyritys Jarkko Nikkilä ja lasten leiritoimintaa järjestävä Lasten Kesä.

Kilpailuun osallistui 95 työnantajaa ja vastauksia saatiin 5 036 kesätyöntekijältä. Kilpailu toteutettiin verkkokyselynä kesä-heinäkuun 2016 aikana ja voittajat valittiin kesätyöntekijöiltä saadun kokonaispalautteen perusteella. Työnantajia arvioitiin muun muassa työnhakuprosessin, perehdytyksen, työtehtävien mielekkyyden ja tasapuolisuuden perusteella.

 

Vuoden kesätyöntekijä 2016 – asenne ajaa kokemuksen edelle

 

Tänä vuonna palkittiin ensimmäistä kertaa myös vuoden kesätyöntekijä yhdessä Oikotie Työpaikkojen kanssa. Voittajaksi ratkesi asenteellaan vakuuttanut abiturientti Emma Hietanen, joka työskenteli Falkullan kotieläintilalla, Helsingin kaupungilla. Työnantaja luonnehti Hietasta rauhalliseksi, nopeaksi oppijaksi ja luotettavaksi työntekijäksi.

– Emma osaa ottaa vastaan kehittämiskohteita ja rakentavaa palautetta ja itse osaa sanoittaa ja analysoida omaa työtapaansa. Jatta Pulli, Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskuksesta,  kertoo perusteluissaan.

Vuoden kesätyöntekijän valinta pohjautui kampanjassa mukana olleiden kesätyönantajien suosituksiin omista työntekijöistään. Kaikki ehdokkaat saivat osakseen useita hyviä ominaisuuksia ja erinomaisia perusteluja.

– Painotimme valinnassa tulevaisuuden  työelämätaitoja, eli asiakaslähtöistä ajattelua, oma-aloitteisuutta sekä tinkimätöntä ja hyvää asennetta työntekoon, Vastuullinen kesäduuni -kampanjan projektijohtaja Päivi Salminen-Kultanen kertoo.

– Suositukset paljastavat, että nuorten ei kannata kesätyötä hakiessa liiaksi huolestua kokemuksen puutteesta. Kesätyönantajien perustelujen pohjalta työpaikoilla ratkaisee persoonallisuus, oppimiskyky ja työn kunnioittaminen.

 

Kesätyöntekijät eivät saa riittävästi palautetta

 

Kyselyn mukaan nuoret kokevat yleisesti, että kesätyöpaikoissa on hyvä ilmapiiri ja esimiehen kanssa on helppo keskustella mieltä askarruttavista asioista. Kesätyökokemusta arvioitiin 27 eri kriteerin perusteella, joista selkeästi heikoimman arvion sai säännöllisen palautteen antaminen.

Työelämään on siirtymässä uusi sukupolvi, joka on tottunut saamaan jatkuvaa ja kehittävää palautetta. Esimiestyöskentelyssä ollaan siksi täysin uudenlaisen haasteen edessä, Salminen-Kultanen kertoo.

Palautteen antamisen käytännöt vaativat uudenlaista näkökulmaa ja aktiivisuutta esimiehiltä, mutta myös avointa dialogia koko organisaatioon.

Kampanjaan osallistui tänä vuonna ennätykselliset 328 työnantajaa, jotka työllistivät yhteensä yli 50 000 nuorta. Ilmoittautuminen Vastuullinen kesäduuni 2017 -kampanjaan on jo käynnissä täällä.

 

Vastuullisin kesäduuni -voittajat, TOP 10:

Suuret yritykset

1. Peab Oy
2. Ponsse Oyj
3. VVO-yhtymä Oyj
4. Caverion
IKEA Oy
Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy
7. Fingrid Oyj
Finnair
Vahanen-yhtiöt
10. Arctech Helsinki Shipyard

Pienet ja keskisuuret yritykset

1. Arizona Chemical Oy
2. Jarkko Nikkilä Oy
Lasten Kesä ry
4. Isojoen Konehalli Oy
5. OP Etelä-Pohjanmaa
6. Castrén & Snellman Attorneys Ltd
7. OP Etelä-Häme
8. Hämeenlinnan Seudun 4H-Yhdistys
9. Konneveden 4H-Yhdistys
10. Lännen Palveluyhtiöt Oy

 

Erikoismaininnat

Suurin listanousija: Teknologian tutkimuskeskus VTT

Innovatiivisin kesätyökäytäntö: Työeläkeyhtiö Elo
Esimerkillinen vammaisten ja osatyökykyisten työllistäjä: Pohjois-Karjalan Osuuskauppa
Esimerkillinen alle 18-vuotiaiden työllistäjä: Konneveden 4H-yhdistys
Esimerkillinen yrittäjäesimerkin tarjoaminen nuorille: Heinähanko Oy / Hangon Casino
Vuoden kesätyöntekijä: Emma Hietanen, Falkullan kotieläintila, Helsingin kaupunki

Share on FacebookShare on LinkedInTweet about this on TwitterPin on Pinterest

Ajankohtaista