KESÄDUUNitarinoita

Kesätyö Kuntarekryllä tarjoaa vaihtelevia työympäristöjä. Kuva: Sonja Taipale

Laura de Mel

DUUNIPAIKKA: Kuntarekry.fi TEHTÄVÄ: Kesätyöntekijä

Millainen toimenkuvasi on ja millaiset tehtävät kuuluvat vastuullesi?

Päätyöni on kiertää eri kunnissa ja kerätä haastatteluiden avulla kesätyökokemuksia nuorilta kesätyöntekijöiltä ensi vuoden kampanjaa varten. Sen lisäksi autan muita työntekijöitä toimistolla ja päivitän sosiaalisen median kanavia.

Millainen on koulutustaustasi?

Olen käynyt lukion.

Mitä erityisesti odotit kesätyöltäsi?

Kesätyöltä odotin uusia kokemuksia. Tiesin etukäteen, mitä työni tulee pitämään sisällään, joten odotin sitä, että pääsen tekemään haastatteluja ja näkemään, millaisia kesätyökokemuksia eri kunnat tarjoavat.

Miten sinut on otettu vastaan työyhteisössä?

Tosi hyvin, kaikki työkaverit ovat tosi mukavia, hauskoja ja kannustavia. Jos tulee jotain kysyttävää, niin kaikki myös auttavat mielellään. Työnteon ohessa täällä on myös rento tekemisen meininki. Työhön keskitytään kunnolla ja se tehdään huolella, mutta siinä ohella työn tekeminen on myös hauskaa.

Mitä olet oppinut työssäsi?

Eniten olen oppinut viestinnästä – haastattelujen tekemisestä sekä sosiaalisen median hyödyntämisestä. Olen myös oppinut luottamaan omaan työntekooni ja osaamiseeni, enkä enää jännitä työni tekemistä.

Millainen työnantaja Kuntarekry on ollut?

Kuntarekry on ollut todella hyvä ja luotettava työnantaja. Töitä voi tehdä toimistolla sekä etänä, kunhan pitää itse huolen siitä, että työt tulee tehtyä ja työaika täytettyä.

Mikä työssäsi on parasta? Mikä sinua motivoi työssäsi?

Parasta on varmastikin se, kun työn luonteen vuoksi jokainen päivä on erilainen. Välillä olen haastattelumatkalla ympäri Suomea ja välillä taas toimistolla. Vaihtelu lisää motivaatiota työtä kohtaan.

Mikä on mieleenpainuvin tapahtuma työssäsi?

Kerran yksi kesätyöntekijä yllätti minut haastattelussa hyvillä vastauksillaan. Hän oli vasta 17-vuotias, mutta osasi kertoa kesätyökokemuksistaan todella kattavasti ja kypsästi. Tällaiset yksilöt ovat jääneet mieleeni.

Miten perehdyttäminen on järjestetty?

Kesätyöni aluksi olin ensimmäiset kaksi viikkoa toimistolla, jolloin minut opastettiin työhöni ja autettiin alkuun, kun ryhdyin ottamaan yhteyttä kuntiin. Muuten oppiminen on tapahtunut työn tekemisen ohella.

Miten suosittelisit kunta-alaa nuorille?

Kunnissa on paljon erilaisia töitä nuorille, ja kunnat työllistävätkin jopa 45 000 nuorta kesäisin. Tehtäviä löytyy aina kouluista kirjastoihin ja kunnossapidosta terveydenhuoltoon, joten monipuolisuutta vaihtoehdoissa riittää!

 

Teksti ja kuva: Sonja Taipale

 

Lue lisää Kuntarekrystä työnantajana.

 

Lisää Kesätyökokemuksia

Reetta Nisula kesäduunissa Soneralla
Alkossa työskentely on monipuolista ja haastavaa
Metsä Groupilla oppii erityisesti käytännön töiden tekemistä
Kesätyöntekijät tuovat Varmalle uutta energiaa muuttuvassa työelämässä
S-ryhmä – Arto Suominen
SOL tarjoaa tärkeää työkokemusta myös alle 18-vuotiaille
Espoon kaupugin kesätyössä oppii miksi rakennusvalvontaa tarvitaan
Junasiivooja on tiimipelaaja
Luottamus ja vastuu motivoivat tekemään työn hyvin!
Opteamin kesätyössä parasta on työntekijöiden kasvutarinat
Kesätyö Destialla eteni montunpohjalta työnjohtoharjoitteluun
Kesätyö Varmassa tuo mielenkiintoisten tilanteiden äärelle
Koulutusta vastaava kesätyö ISS Palveluilla kiinnosti heti
Kaikki Tampereen Sähköverkon kesätyössä opittu tukee opiskeluja
Kesätyö Kuntarekryllä tarjoaa vaihtelevia työympäristöjä
Sara – Suomen Suoramainonta
Maija kesätöissä kaupunginkirjaston tapahtuma- ja markkinointiyksikössä
Sini Pietiläinen – Metsä Group
Aleksi Sudensalmi kesäduunissa Metsä Woodin sahalla
Kesätöissä Alkossa
Kesätyö SOL Palveluilla sopii vaihtelevuudesta pitävälle
Mikko kehitti taitojaan Fingridin IT-projektissa
Achieving goals through inspiration in Valmet
Swecolla kannustetaan ottamaan uusia haasteita vastaan
Fingridillä kesätyöntekijä on osa ammattilaisten tiimiä
Nokialla pääsee lähelle kasvavaa teknologia-alaa
Kratonin kesätyössä parasta on mukava työ ja hyvä työilmapiiri
Ihmisläheinen kesätyö S-marketissa antaa eväitä tulevaisuuteen
Kraton Chemical tarjoaa erinomaisen kesätyön kemiantekniikan alalta
Jarkko Tulensalo – Fingrid
Tiina Laitinen – Sonera
SOLin kesätyössä pääsee soveltamaan omaa osaamistaan erilaisissa tilanteissa
Automaatioasentajan kesätyö Tampereen sähkölaitoksella
Asiakaspalvelutyö houkutti Janinan Prismaan kesätöihin
Soneran Operator Business -yksikössä tuetaan uusia ideoita
Fingrid tarjoaa laaja-alaisen näkökulman tietoliikennealaan
Destian kannustava ilmapiiri tekee kesätyöstä onnistuneen
Kesätyö lentocatering-palveluissa on välillä hektistä mutta palkitsevaa
Kesätyö Innovation Traineena Nokialla löytyi LinkedInistä
Kesätöissä Helsingin kaupungin kaupunkisuunnittelussa
RAY:n pelinhoitaja oppii kohtaamaan tunteita laidasta laitaan
Kesätöissä Espoon kaupungilla rekrytointiasiantuntijana
Telialla kesätyöntekijää arvostetaan ja kuunnellaan
Fennialla perehdytetään loistavan systemaattisesti
Kesätyö Metsä Groupissa on ainutlaatuinen kokemus
Siiri Kettunen – ISS Palvelut
Tampereen Sähkölaitoksella oppii isojen kokonaisuuksien hallintaa
Kesäduunissa ABC:llä
Eveliina kesätyössä S-ryhmän Oluthuone Rotterdamissa
Anssi Turunen – Helsingin Kaupungin kotihoito
Kojamossa korostuu asiakaslähtöinen ja energinen asenne
Soneran someninja toimii markkinoinnin ytimessä
Kesätyö kirjastossa on vaihtelevaa
Työeläkeyhtiö Elo tarjoaa vastuuta ja vaihtelevia työtehtäviä
Juuli Vuojärvi kesäduunissa Suomen Pankissa
Työeläkeyhtiö Elolla kesätyöntekijöitä kuunnellaan ja kannustetaan kysymään
Innovation Without Boundaries at Nokia
4H-yhdistys on monen nuoren ensimmäinen kesätyöpaikka
Vuokratyöntekijällä on vapaus ja vastuu
Mikke löysi K-ryhmän oman urheilutaustansa ja sosiaalisuutensa kautta
Nesteellä pääsee vaikuttamaan positiivisesti ympäröivään yhteiskuntaan
SOLin pyykkipojan työ laivalla on vaativaa mutta hauskaa
Kesätyö Tampereen Sähkölaitoksella yhdistää koulutuksen työelämään
Laitetarkastajan kesätyö Nesteellä pelittää hyvin
Toni Leppänen – Veikkaus
Tärkeää työtä VVO:lla ihmisten kotien parissa
Mira Kyllästinen – Helsingin kaupungin kiinteistövirasto