KESÄDUUNitarinoita

Sini Pietiläinen

DUUNIPAIKKA: Metsä Group TEHTÄVÄ: Vanerityöntekijä

Metsä Groupin kesätyöntekijä Sini Pietiläinen on kouluttautunut puusepäksi sekä agrologiksi, ja on nyt ensimmäistä kesää töissä Metsä Woodilla Suolahden vaneritehtaassa vanerityöntekijänä. Häntä kiinnostaa metsä- ja puuteollisuus, joten työ oli hänelle mieluisa valinta.

Sini on töissä jatkamislinjalla, jossa tehdään pitkiä levyjä liittämällä vaneria mekaanisesti yhteen. Työ vaatii kärsivällisyyttä, pitkäjänteisyyttä ja tarkkaavaisuutta. Videolla Sini kertoo työnsä sisällöstä, kohtaamistaan haasteista, ja tulevaisuuden urahaaveistaan.

 

Lisää Kesätyökokemuksia

Kesätöissä Helsingin kaupungin kaupunkisuunnittelussa
Työeläkeyhtiö Elo tarjoaa vastuuta ja vaihtelevia työtehtäviä
Opteamin kesätyössä parasta on työntekijöiden kasvutarinat
Kojamossa korostuu asiakaslähtöinen ja energinen asenne
Eveliina kesätyössä S-ryhmän Oluthuone Rotterdamissa
Kesätyö K-ryhmässä kehittää monipuolisesti taitoja tulevaisuuteen
Asiakaspalvelutyö houkutti Janinan Prismaan kesätöihin
Ihmisläheinen kesätyö S-marketissa antaa eväitä tulevaisuuteen
Hyvän johtajan roolimallit löytyvät Nokialta
Kesätyö Destialla eteni montunpohjalta työnjohtoharjoitteluun
Telian kesätyössä ollaan teknologian kehityksen etukärjessä
S-ryhmä – Arto Suominen
Tiina Laitinen – Sonera
Toni Leppänen – Veikkaus
Kesätyöntekijät tuovat Varmalle uutta energiaa muuttuvassa työelämässä
Kaikki Tampereen Sähköverkon kesätyössä opittu tukee opiskeluja
Luottamus ja vastuu motivoivat tekemään työn hyvin!
Siiri Kettunen – ISS Palvelut
Kesätyö Tampereen Sähkölaitoksella yhdistää koulutuksen työelämään
Laitetarkastajan kesätyö Nesteellä pelittää hyvin
SOL tarjoaa tärkeää työkokemusta myös alle 18-vuotiaille
Kesätyö Innovation Traineena Nokialla löytyi LinkedInistä
Kraton Chemical tarjoaa erinomaisen kesätyön kemiantekniikan alalta
Mikke löysi K-ryhmän oman urheilutaustansa ja sosiaalisuutensa kautta
Kesätöissä Espoon kaupungilla rekrytointiasiantuntijana
Innovation Without Boundaries at Nokia
Kesätyö lentocatering-palveluissa on välillä hektistä mutta palkitsevaa
Kesätyö SOL Palveluilla sopii vaihtelevuudesta pitävälle
Kesätyö Metsä Groupissa on ainutlaatuinen kokemus
Kesätyö Kuntarekryllä tarjoaa vaihtelevia työympäristöjä
Mira Kyllästinen – Helsingin kaupungin kiinteistövirasto
Fingridillä olet enemmän kuin kesähessu
Swecolla kannustetaan ottamaan uusia haasteita vastaan
Tärkeää työtä VVO:lla ihmisten kotien parissa
4H-yhdistys on monen nuoren ensimmäinen kesätyöpaikka
Vuokratyöntekijällä on vapaus ja vastuu
Työeläkeyhtiö Elolla kesätyöntekijöitä kuunnellaan ja kannustetaan kysymään
Aleksi Sudensalmi kesäduunissa Metsä Woodin sahalla
Kesäduunissa ABC:llä
Fingrid tarjoaa laaja-alaisen näkökulman tietoliikennealaan
SOLin pyykkipojan työ laivalla on vaativaa mutta hauskaa
RAY:n pelinhoitaja oppii kohtaamaan tunteita laidasta laitaan
Destian kannustava ilmapiiri tekee kesätyöstä onnistuneen
Sini Pietiläinen – Metsä Group
Soneran Operator Business -yksikössä tuetaan uusia ideoita
Automaatioasentajan kesätyö Tampereen sähkölaitoksella
SOLin kesätyössä pääsee soveltamaan omaa osaamistaan erilaisissa tilanteissa
Juuli Vuojärvi kesäduunissa Suomen Pankissa
Jarkko Tulensalo – Fingrid
Anssi Turunen – Helsingin Kaupungin kotihoito
Kesätöissä Alkossa
Espoon kaupugin kesätyössä oppii miksi rakennusvalvontaa tarvitaan
Tampereen Sähkölaitoksella oppii isojen kokonaisuuksien hallintaa
Nokialla pääsee lähelle kasvavaa teknologia-alaa
Alkossa työskentely on monipuolista ja haastavaa
Kesätyö kirjastossa on vaihtelevaa
Kratonin kesätyössä parasta on mukava työ ja hyvä työilmapiiri
Maija kesätöissä kaupunginkirjaston tapahtuma- ja markkinointiyksikössä
Reetta Nisula kesäduunissa Soneralla
Fennialla perehdytetään loistavan systemaattisesti
Kesätyö Varmassa tuo mielenkiintoisten tilanteiden äärelle
Achieving goals through inspiration in Valmet
Telialla kesätyöntekijää arvostetaan ja kuunnellaan
Mikko kehitti taitojaan Fingridin IT-projektissa
Junasiivooja on tiimipelaaja
Soneran someninja toimii markkinoinnin ytimessä
Fingridillä kesätyöntekijä on osa ammattilaisten tiimiä
Sara – Suomen Suoramainonta
Koulutusta vastaava kesätyö ISS Palveluilla kiinnosti heti
Nesteellä pääsee vaikuttamaan positiivisesti ympäröivään yhteiskuntaan
Metsä Groupilla oppii erityisesti käytännön töiden tekemistä