KESÄDUUNitarinoita

SOLin kesätyössä pääsee soveltamaan omaa osaamistaan erilaisissa tilanteissa. Kuva: Siiri Huttunen

Emil Chowdhury

DUUNIPAIKKA: SOL Palvelut TEHTÄVÄ: Aulavartija

Millainen toimenkuvasi on ja millaiset tehtävät kuuluvat vastuullesi?

Toimin aulavartijana Haaga-Helia ammattikorkeakoulussa. Tehtäviini kuuluu vieraiden ja opiskelijoiden opastaminen. Hoidan myös aula- ja vastaanottotehtäviä. Iltavuoroissa vastuulleni kuuluu iltakierrokset, joissa kierretään läpi koko rakennus.

Millainen on koulutustaustasi?

Olen valmistunut ylioppilaaksi Helsingin suomalaisesta yhteiskoulusta. Tällä hetkellä suoritan terveystiedon kanditutkintoa Amsterdamissa. SOLilla tekemääni työtä varten minulla on vartijakoulutus.

Mikä sai sinut kiinnostumaan kesätyöstä SOLissa?

Etsin aikanaan sopivaa työtä, jota voisin tehdä opiskelujen ohella. Kaverini vinkkasi minulle tästä työstä ja kertoi minusta esimiehelleen, minkä jälkeen laitoin hakemuksen menemään. Siitä se sitten lähti. Parin kuukauden jälkeen totesin, että tämä työ sopii hyvin opiskelijaelämän ohelle. Tämä on jo kolmas kesäni töissä SOLilla.

Mitä erityisesti odotit kesätyöltäsi?

Odotin työn olevan rentoa. Positiivisena yllätyksenä huomasin kuitenkin miten paljon nautin asiakaspalvelutilanteista ja siitä kun pääsee auttamaan asiakkaita.

Millainen on työyhteisösi ja työilmapiiri?

Minut otettiin lämpimästi vastaan niin SOLilla kuin Haaga-Helialla. SOLin puolesta oli alusta lähtien tervetullut olo ja heillä on ammattimainen ilmapiiri. Koen, että kunhan hoidan työt kunnolla, minulla on työnantajan tuki.

Millaisissa tehtävissä toivot tulevaisuudessa työskenteleväsi?

Tässä vaiheessa suunnitelmissa on tähdätä ravitsemustieteen alalle, mutta tarkkaa tehtävää en osaa vielä sanoa. Haluaisin tehdä sellaista työtä, jossa pääsen auttamaan ihmisiä.

Mitä olet oppinut työssäsi?

Eniten olen saanut asiakaspalvelutaitoja. Uskon, että tulen urani aikana olemaan ihmisten kanssa tekemisissä, joten siitä on varmasti hyötyä myöhemminkin. Työssä pääsen myös soveltamaan osaamistani eri yksilöihin ja eri tilanteisiin. Pitää käyttää maalaisjärkeä ja miettiä itse ratkaisuja vaihtelevissa tilanteissa. Siitäkin on varmasti hyötyä tulevaisuudessa.

Millainen työnantaja SOL on ollut?

Ensimmäinen sana, mikä tulee mieleen on reilu. Tässä työssä ja tämän työnantajan kanssa voin sanoa, että olemme niin sanotusti samassa veneessä. Kun olen hoitanut asiani kunnolla ja pyrkinyt tekemään työni huolellisesti olen kokenut, että saan sen, mitä kuuluukin työnantajalta saada. SOLilla ollaan myös aina tehty töitä sen eteen, että minulle vanhana työntekijänä löytyy kesäksi töitä. Sitä arvostan.

Mikä työssäsi on parasta?

Nautin asiakaspalvelutilanteista ja parhaita ovat hetket, kun tulee joku vaikeampi tilanne eteen. Se on parasta, kun asian ratkeamisen jälkeen asiakas on tyytyväinen ja osoittaa aitoa kiitollisuutta.

Mikä tapahtuma on jäänyt erityisesti mieleesi?

Kerran kiinalainen tyttö haki opiskelemaan tänne ja tarvitsi todistuksistaan kopioita. Silloin ei oikein ollut mitään paikkaa, jossa kopiot olisi saanut otettua. Vein tytön vanhempineen henkilökunnan kopiointihuoneeseen, jossa otimme todistuksista kopiot. Tilanne hoitui sillä ja he olivat kiitollisia ja iloisia. Sain heiltä vielä jälkeenpäin kiitosviestin.

Miten perehdytys on hoidettu?

Työn ohella. Yleisen kaavan mukaan ensimmäiset kolme päivää seurasin mukana, kun kollega hoiti hommaa. Tauoilla hän kertoi käytäntöjä ja muuta. Loppuviikosta pääsin itsekin tekemään työtä, kollega seurasi vieressä ja auttoi tarpeen mukaan. Sain myös listan yhteyshenkilöistä eri tilanteiden varalle, jos tarvitsi kysyä jotain. Tukiverkosto oli siis kunnossa.

Miten joustavuus näkyy työssäsi?

Välillä soitetaan viime hetkessä ja kysytään pääsenkö tekemään vuoroja. Yritän aina parhaani mukaan sopeutua ja miettiä pääsenkö töihin silloin. Voin myös aina soittaa ja kysyä vuoroa vapaaksi. Yleensä se onnistuu hyvin, kunhan olen hyvissä ajoin ilmoittanut asiasta. Työyhteisön sisällä kollegoiden kesken voimme vaihtaa vuoroja tai joustaa työajoissa.

Mitä taitoja työssäsi vaaditaan?

Perus ihmistaitoja ja taitoa puhua asiakkaiden kanssa. Joskus eteen tulee tilanteita, jotka eivät sovi annettuun kaavaan. Silloin on hyvä joustaa, omata luonnollista ihmisläheisyyttä ja halua auttaa. Tietysti tähän työhön vaaditaan myös vartijakortti ja koulutus.

Millainen on mielestäsi hyvä työnantaja?

Tärkeintä on kokea, että ollaan työnantajan kanssa samassa tiimissä, ja että sinua kohdellaan niin kuin pitää.

Miten suosittelisit tätä työt nuorille?

Varsinkin nuorelle työ SOLilla on hyvä vaihtoehto. Tämä työ toimii hyvin välivaiheena ennen kuin alkaa seurata tulevaisuuden polkuja – ellei sitten halua tästä pidempää uraa. Tämä työ on helppo sovittaa omaan elämään.

 

Teksti ja kuva: Siiri Huttunen

 

Video: SOL tarjoaa tärkeää työkokemusta myös alle 18-vuotiaille

 

Lue lisää SOLista työnantajana.

 

Lisää Kesätyökokemuksia

Espoon kaupugin kesätyössä oppii miksi rakennusvalvontaa tarvitaan
Fennialla perehdytetään loistavan systemaattisesti
Telian kesätyössä ollaan teknologian kehityksen etukärjessä
Tampereen Sähkölaitoksella oppii isojen kokonaisuuksien hallintaa
Metsä Groupilla oppii erityisesti käytännön töiden tekemistä
Reetta Nisula kesäduunissa Soneralla
Alkossa työskentely on monipuolista ja haastavaa
Achieving goals through inspiration in Valmet
Kesäduunissa ABC:llä
4H-yhdistys on monen nuoren ensimmäinen kesätyöpaikka
Soneran someninja toimii markkinoinnin ytimessä
Opteamin kesätyössä parasta on työntekijöiden kasvutarinat
Mira Kyllästinen – Helsingin kaupungin kiinteistövirasto
Kesätyö Destialla eteni montunpohjalta työnjohtoharjoitteluun
Anssi Turunen – Helsingin Kaupungin kotihoito
Soneran Operator Business -yksikössä tuetaan uusia ideoita
Kesätyö Varmassa tuo mielenkiintoisten tilanteiden äärelle
Luottamus ja vastuu motivoivat tekemään työn hyvin!
Kratonin kesätyössä parasta on mukava työ ja hyvä työilmapiiri
Kesätyö kirjastossa on vaihtelevaa
Swecolla kannustetaan ottamaan uusia haasteita vastaan
Fingrid tarjoaa laaja-alaisen näkökulman tietoliikennealaan
Vuokratyöntekijällä on vapaus ja vastuu
Hyvän johtajan roolimallit löytyvät Nokialta
Toni Leppänen – Veikkaus
Kesätyö lentocatering-palveluissa on välillä hektistä mutta palkitsevaa
Tärkeää työtä VVO:lla ihmisten kotien parissa
Jarkko Tulensalo – Fingrid
Eveliina kesätyössä S-ryhmän Oluthuone Rotterdamissa
Mikko kehitti taitojaan Fingridin IT-projektissa
Koulutusta vastaava kesätyö ISS Palveluilla kiinnosti heti
Siiri Kettunen – ISS Palvelut
Aleksi Sudensalmi kesäduunissa Metsä Woodin sahalla
Destian kannustava ilmapiiri tekee kesätyöstä onnistuneen
Kesätyö Metsä Groupissa on ainutlaatuinen kokemus
Kesätyöntekijät tuovat Varmalle uutta energiaa muuttuvassa työelämässä
Työeläkeyhtiö Elo tarjoaa vastuuta ja vaihtelevia työtehtäviä
Sini Pietiläinen – Metsä Group
Ihmisläheinen kesätyö S-marketissa antaa eväitä tulevaisuuteen
SOLin pyykkipojan työ laivalla on vaativaa mutta hauskaa
Kraton Chemical tarjoaa erinomaisen kesätyön kemiantekniikan alalta
Automaatioasentajan kesätyö Tampereen sähkölaitoksella
Junasiivooja on tiimipelaaja
Innovation Without Boundaries at Nokia
Fingridillä olet enemmän kuin kesähessu
Kojamossa korostuu asiakaslähtöinen ja energinen asenne
Kaikki Tampereen Sähköverkon kesätyössä opittu tukee opiskeluja
Telialla kesätyöntekijää arvostetaan ja kuunnellaan
Fingridillä kesätyöntekijä on osa ammattilaisten tiimiä
Kesätyö SOL Palveluilla sopii vaihtelevuudesta pitävälle
Kesätöissä Alkossa
Työeläkeyhtiö Elolla kesätyöntekijöitä kuunnellaan ja kannustetaan kysymään
Laitetarkastajan kesätyö Nesteellä pelittää hyvin
Kesätyö K-ryhmässä kehittää monipuolisesti taitoja tulevaisuuteen
Juuli Vuojärvi kesäduunissa Suomen Pankissa
Mikke löysi K-ryhmän oman urheilutaustansa ja sosiaalisuutensa kautta
Asiakaspalvelutyö houkutti Janinan Prismaan kesätöihin
Kesätöissä Helsingin kaupungin kaupunkisuunnittelussa
RAY:n pelinhoitaja oppii kohtaamaan tunteita laidasta laitaan
S-ryhmä – Arto Suominen
Kesätöissä Espoon kaupungilla rekrytointiasiantuntijana
Kesätyö Tampereen Sähkölaitoksella yhdistää koulutuksen työelämään
Kesätyö Kuntarekryllä tarjoaa vaihtelevia työympäristöjä
Tiina Laitinen – Sonera
Nesteellä pääsee vaikuttamaan positiivisesti ympäröivään yhteiskuntaan
SOLin kesätyössä pääsee soveltamaan omaa osaamistaan erilaisissa tilanteissa
Nokialla pääsee lähelle kasvavaa teknologia-alaa
Kesätyö Innovation Traineena Nokialla löytyi LinkedInistä
Sara – Suomen Suoramainonta
SOL tarjoaa tärkeää työkokemusta myös alle 18-vuotiaille
Maija kesätöissä kaupunginkirjaston tapahtuma- ja markkinointiyksikössä