KESÄDUUNitarinoita

Tampereen Sähkölaitoksella oppii isojen kokonaisuuksien hallintaa. Kuva: Niko Jekkonen

Laura Aarnio

DUUNIPAIKKA: Tampereen Sähkölaitos TEHTÄVÄ: Työnjohtoharjoittelija

Millainen toimenkuvasi on ja millaiset tehtävät kuuluvat vastuullesi?

Työskentelen työnjohtoharjoittelijana kaukolämmön puolella, tuuraan parhaillaan kesälomalla olevaa johtajaa eli valvon töitä työmailla ympäri kaupunkia. Olen tehnyt kesällä myös kaukolämpöasentajan töitä. Kaukolämpötyömaat ovat maahan kaivettuja monttuja, joissa monesti esimerkiksi vaihdamme vaurioituneen putken palan. Organisoin aikataulut ja katson, että kaikki sujuu. Meillä on myös jälkipaikkaustöitä, joissa asvaltoidaan esimerkiksi talven aikana tehtyjä reikiä.

Millainen on koulutustaustasi?

Olen käynyt lukion ja opiskellut sen jälkeen vuoden saksan kieltä ja kulttuuria yliopistossa. Tajusin heti, ettei se ollut mun juttu, joten hain seuraavana keväänä opiskelemaan sähkövoimatekniikkaa Tampereen ammattikorkeakouluun. Valmistun tänä kesänä insinööriksi.

Mikä sai sinut kiinnostumaan kesätyöstä Tampereen Sähkölaitoksella?

Tampereen Sähkölaitos on tällä alueella kohtuukokoinen toimija, ja täältä löytyy sekä sähkön että kaukolämmön puoli. Ajattelin, että täältä voisi jatkossakin löytyä kiinnostavia töitä.

Olin harkinnut energia-alaa jo yläkoulun aikoihin, sillä matematiikka, fysiikka ja kemia ovat muutenkin lähellä sydäntäni.

Mikä työssäsi on parasta?

Vaihtelevat ja monipuoliset työpäivät sekä mukavat työkaverit. Tyypillinen työpäivä on yllätyksiä täynnä. Jos jossain on vaikka vuoto tai muita ongelmia, niin lähdetään selvittämään mistä on kyse. Täällä ei pääse helposti rutinoitumaan. Tässä työssä on sopivassa suhteessa toimistotyötä ja työmaalla oloa.

Yksikössämme on myös tosi hyvä ilmapiiri. Kaikki tuovat kakkua tai pullaa lomalle lähtiessään. Tänne on mukava tulla aamulla töihin.

Mitä olet oppinut työssäsi?

Isojen kokonaisuuksien hallintaa sekä ihmissuhde- ja vuorovaikutustaitoja. Olen myös suorittanut tieturvakortin ja oppinut paljon työturvallisuudesta, esimerkiksi työmaiden oikeaoppisesta aitaamisesta.

Mikä on mieleenpainuvin tapahtuma työssäsi?

Olen ollut muutamalla työmaalla töissä yhtäjaksoisesti vuorokauden ympäri. Kahvia kuluu ja jossain vaiheessa rupeaa hiukan väsyttämään. Kerran olimme Hervannan valtaväylällä peruskorjaamassa vanhaa ja pitkää kaukolämpölinjaa. Päivästä tuli todella pitkä.

Sellaisessa tilanteessa pitää olla hyvä huumorintaju. Onneksi työkaverit vitsailevat paljon ja meillä on muutenkin hyvä meininki. On myös aina hieno kokemus nähdä, kuinka vihreäksi värjätty kaukolämpövesi höyryää työmaavalojen hehkussa kesäyössä.

Mikä sinua motivoi työssäsi?

On hienoa nähdä työnsä jälki ja tuntea, että nyt on onnistuttu. Asiakkaat eivät ole tyytyväisiä, jos hanasta tulee kylmää vettä eikä lämmitys toimi. Työskentelyssä on tietynlaista painetta ja ihmiset kyselevät, milloin työ valmistuu. Iloitsen aina, kun asiat edistyvät ja saamme kaukolämpötyömaan valmiiksi.

Millaisia ominaisuuksia työssä tarvitaan?

Kärsivällisyyttä, tarkkuutta ja ihmissuhdetaitoja. Hyvästä kartanlukutaidosta ja paikallisen tieverkoston tuntemuksesta ei myöskään ole haittaa. Töissä oppii sen, mitä tarvitaan. Ajokortti on toki vaatimus.

Miten suosittelisit tätä alaa nuorille?

Jos tykkää tehdä käsillä töitä, niin täällä pääsee työskentelemään muuallakin kuin toimistossa!

 

Teksti ja kuva: Niko Jekkonen

 

Lue lisää Tampereen Sähkölaitoksesta työnantajana.

Tarina on tehty yhteistyössä Tampereen Sähkölaitoksen kanssa.

Lisää Kesätyökokemuksia

Eveliina kesätyössä S-ryhmän Oluthuone Rotterdamissa
4H-yhdistys on monen nuoren ensimmäinen kesätyöpaikka
Kesätyö Kuntarekryllä tarjoaa vaihtelevia työympäristöjä
Espoon sairaalan kesätyössä pääsee toteuttamaan auttamisen halua
Vuokratyöntekijällä on vapaus ja vastuu
Kratonin kesätyössä parasta on mukava työ ja hyvä työilmapiiri
Metsä Groupilla oppii erityisesti käytännön töiden tekemistä
Sini Pietiläinen – Metsä Group
Siiri Kettunen – ISS Palvelut
Ihmisläheinen kesätyö S-marketissa antaa eväitä tulevaisuuteen
SOLin pyykkipojan työ laivalla on vaativaa mutta hauskaa
Innovation Without Boundaries at Nokia
Lumilautailijasta kuljetuksen aluepäälliköksi, Matin ura Postissa alkoi kesätyöstä
Anssi Turunen – Helsingin Kaupungin kotihoito
Kesätyö Veikkauksella on kivaa ja rentoa elämyksellisessä ympäristössä
RAY:n pelinhoitaja oppii kohtaamaan tunteita laidasta laitaan
Destiassa pääsee vastuullisiin tehtäviin ja monipuolisiin hankkeisiin
Kesätyö EK:lla on haastanut monipuolisten tehtävien parissa
Kratonilla logistiikan kesätyöntekijät tekevät samoja tehtäviä kuin vakituisetkin
Opteamin kesätyössä parasta on työntekijöiden kasvutarinat
Fingridillä kesätyöntekijä on osa ammattilaisten tiimiä
Fingridillä olet enemmän kuin kesähessu
Kesätyö Varmassa tuo mielenkiintoisten tilanteiden äärelle
Laitetarkastajan kesätyö Nesteellä pelittää hyvin
Kesätyöntekijät tuovat Varmalle uutta energiaa muuttuvassa työelämässä
Kesätöissä Helsingin kaupungin kaupunkisuunnittelussa
Kojamossa autetaan ihmisiä löytämään koti
Kojamossa korostuu asiakaslähtöinen ja energinen asenne
Juuli Vuojärvi kesäduunissa Suomen Pankissa
Mira Kyllästinen – Helsingin kaupungin kiinteistövirasto
Työeläkeyhtiö Elo tarjoaa vastuuta ja vaihtelevia työtehtäviä
Varmassa työskennellessä rahoituksen opinnoista on ollut hyötyä, samaten kokemuksesta data-analyysin parissa.
Nokialla pääsee lähelle kasvavaa teknologia-alaa
Jarkko Tulensalo – Fingrid
Soneran someninja toimii markkinoinnin ytimessä
Mikko kehitti taitojaan Fingridin IT-projektissa
Tampereen Sähkölaitoksella oppii isojen kokonaisuuksien hallintaa
Metsä Group tarvitsee monien eri alojen osaajia
Kesätyö Destialla eteni montunpohjalta työnjohtoharjoitteluun
Luottamus ja vastuu motivoivat tekemään työn hyvin!
Radisson Blun vastaanottovirkailija Jasmine viihtyy iloisessa työyhteisössä
Sara – Suomen Suoramainonta
Maija kesätöissä kaupunginkirjaston tapahtuma- ja markkinointiyksikössä
Destian kannustava ilmapiiri tekee kesätyöstä onnistuneen
Positiivinen ja työtä pelkäämätön asenne ovat menestyksen avain SOL:illa
Kesätyö Alkossa: työt tehdään hyvin, mutta myös saa olla hauskaa!
SOLin kesätyössä pääsee soveltamaan omaa osaamistaan erilaisissa tilanteissa
Kesätyö kirjastossa on vaihtelevaa
Kesätyö K-ryhmässä kehittää monipuolisesti taitoja tulevaisuuteen
Monipuoliset hankkeet kehittävät taitoja Swecolla
Kesätöissä Alkossa
Alkossa työskentely on monipuolista ja haastavaa
Telian kesätyössä ollaan teknologian kehityksen etukärjessä
Kesätyö lentocatering-palveluissa on välillä hektistä mutta palkitsevaa
SOL tarjoaa tärkeää työkokemusta myös alle 18-vuotiaille
Kesäduunissa ABC:llä
Myyjän työ S-marketissa sopii Petterille kuin nenä päähän
Kaikki Tampereen Sähköverkon kesätyössä opittu tukee opiskeluja
S-ryhmä – Arto Suominen
Helsingin kaupunki tukee nuoren ensimmäisen kesätyöpaikan saantia
Asiakaspalvelutyö houkutti Janinan Prismaan kesätöihin
Hyvän johtajan roolimallit löytyvät Nokialta
Kesätyö Nesteellä on tarkkaa ja vastuullista – hauskanpitoa unohtamatta
Työeläkeyhtiö Elolla kesätyöntekijöitä kuunnellaan ja kannustetaan kysymään
Automaatioasentajan kesätyö Tampereen sähkölaitoksella
Kesätyö Metsä Groupissa on ainutlaatuinen kokemus
MySafetyllä kauppaa tehdään pilke silmäkulmassa
Espoon kaupugin kesätyössä oppii miksi rakennusvalvontaa tarvitaan
Aleksi Sudensalmi kesäduunissa Metsä Woodin sahalla
Soneran Operator Business -yksikössä tuetaan uusia ideoita
Kesätöissä Espoon kaupungilla rekrytointiasiantuntijana
Kesätyö Tampereen Sähkölaitoksella yhdistää koulutuksen työelämään
Kojamo pitää hyvää huolta kesätyöntekijöistään
Toni Leppänen – Veikkaus
Telialla kesätyöntekijää arvostetaan ja kuunnellaan
Junasiivooja on tiimipelaaja
Kesätyö Fingridin HR:ssä: Energia-alalta paljastui piilotettu helmi
Fingrid tarjoaa laaja-alaisen näkökulman tietoliikennealaan
Fennialla perehdytetään loistavan systemaattisesti
Metsä Groupin kesätyö mahdollistaa etenemisen uralla
Koulutusta vastaava kesätyö ISS Palveluilla kiinnosti heti
Kesätyö Innovation Traineena Nokialla löytyi LinkedInistä
Robottien ohjelmoinnissa OP:lla saa käyttää omaa luovuuttaan
Elo toimii kasvualustana tulevaisuuden osaajille
Hyvä palkkaus ja työkaverit kannustavat hyviin tuloksiin mySafetylla
Destiassa kesätyöt ovat väylä vakituiseen työsuhteeseen
Kratonin hyvä työyhteisö takaa mielekkään kesätyön
Nesteellä pääsee vaikuttamaan positiivisesti ympäröivään yhteiskuntaan
Kesätyö Ohjaamotalossa tarjoaa tärkeän askeleen Jaanan urapolulle
Ohjelmistorobotiikka avaa kiehtovia mahdollisuuksia Varmassa
Tiina Laitinen – Sonera
Achieving goals through inspiration in Valmet
Tärkeää työtä VVO:lla ihmisten kotien parissa
Mikke löysi K-ryhmän oman urheilutaustansa ja sosiaalisuutensa kautta
Eric työstään SOLilla: silmiin katsominen ja hymy luovat onnistuneen kokemuksen
Proaktiivinen asenne siivittää onnistumisiin Telialla
Swecolla kannustetaan ottamaan uusia haasteita vastaan
Kesätyö SOL Palveluilla sopii vaihtelevuudesta pitävälle
Reetta Nisula kesäduunissa Soneralla
Kraton Chemical tarjoaa erinomaisen kesätyön kemiantekniikan alalta