KESÄDUUNitarinoita

Kojamon kesätyössä korostuu asiakaslähtöinen ja energinen asenne. Kuva: Niko Jekkonen

Juuso Purovuo, 25

DUUNIPAIKKA: Kojamo, Helsinki TEHTÄVÄ: Palveluneuvoja, asiakaspalvelukeskus

Millainen toimenkuvasi on ja millaiset tehtävät kuuluvat vastuullesi?

Toimin palveluneuvojana pääkaupunkiseudun Lumo-kotikeskuksessa asiakaspalvelussa. Opastan asiakkaita esimerkiksi asunnon hakuun, huoltoon ja vuokran maksuun liittyvissä asioissa. Aiheet vaihtelevat laidasta laitaan. Suuri osa työstäni on asiakkaiden neuvomista puhelimessa, sähköpostitse ja verkkokaupan chatissa.

Millainen on koulutustaustasi?

Olen ylioppilas.

Miksi olet kiinnostunut juuri tästä alasta?

Vuokra-asuminen on tämän hetken isoja trendejä. Tämä on myös mukavan ihmisläheistä työtä.

Mikä sai sinut alun perin kiinnostumaan työmahdollisuudesta Kojamossa?

Lukion jälkeen työskentelin kaksi vuotta Helsinki-Vantaan lentokentällä ja siitä seuraavat noin kaksi vuotta Göteborgissa, Samsungin teknisessä tuessa, jonka jälkeen muutin takaisin Suomeen. Satuin bongaamaan avoimen haun työnhakuvaiheessa ja päätin laittaa hakemuksen sisään. Silloin kesällä 2015 oli tämä Vastuullinen kesäduuni -kampanja meneillään. Onni potkaisi ja pääsin tänne töihin. Kuulin jälkikäteen, että hakijoita oli ollut yli tuhat.

Miten sinut otettiin vastaan työyhteisössä? Kuinka perehdytys sujui?

Tosi hyvin! Tästä kuuluu suuri kiitos esimiehelleni sekä kaikille kollegoille. Minut otettiin oikein lämpimästi vastaan ja työkavereilta on saanut aina apua. Meille järjestettiin yhteinen perehdytyspäivä, johon kutsuttiin kaikki yrityksen kesätyöntekijät. Perehdytyksessä olin alkuun kaksi viikkoa muutaman kokeneemman kollegan oppipoikana ennen siirtymistä itsenäiseen työskentelyyn.

Mitä olet oppinut työssäsi?

Tässä oppii koko ajan kaikenlaista uutta, aina kehitetään parempia ratkaisuja. Saamme jatkuvasti koulutusta uusiin asioihin. Asiakaspalvelussa oppii kuuntelemaan, se on yksi tärkeimmistä taidoista tässä työssä ja sitä oppii päivä päivältä lisää. Täällä oppii myös arvostamaan ihmisten erilaisuutta.

Minkälainen työilmapiiri tiimissänne on?

Tosi positiivinen! Ihmiset moikkaavat aamulla töihin tullessa hymyillen, siitä on sitten kiva ottaa se kahvikuppi käteen ja aloittaa työt. Täällä on myös tehokas ja avulias ilmapiiri, kaikki tietävät tarkalleen työtehtävänsä ja apua voi aina kysyä vaikka lähimpänä istuvalta kollegalta.

Minkälaiset kehittymismahdollisuudet Kojamossa mielestäsi on?

Hyvät, niin oman työtehtävän sisällä kuin sen ulkopuolellekin. Täällä on töissä paljon ihmisiä, jotka ovat nykyään eri tehtävissä kuin missä aloittivat. Tämä on sellaista jatkuvaa oppimista, kouluttautumista ja kehittymistä.

Millainen työnantaja Kojamo on?

Luotettava ja vastuullinen. Kertoo aika paljon, että henkilöstötutkimuksissa työntekijöillä on selkeä ymmärrys, tieto ja luottamus siihen, että konserni panostaa paljon työntekijöiden työhyvinvointiin. On päivittäin sellainen olo, että on tärkeä työntekijä yritykselle. Vaikka onkin yksittäinen palveluneuvoja tuolla asiakaspalvelukeskuksessa, niin tuntuu että välitetään.

Mikä työssäsi on parasta?

Mitään yksittäistä asiaa on mahdoton sanoa, kyllä se lähtee päivittäisen tekemisen kautta. Pienet asiat tekevät ison hyvän kokonaisuuden. Päivän aikana tulee vastaan monenlaisia tapauksia ja saan aina hyvän mielen kun pääsen auttamaan asiakasta.

Mikä on ollut mieleenpainuvin tapahtuma työssäsi?

Kaikki henkilöstötapahtumat ja yhteiset koulutukset sekä aivan erityisesti ne, joissa pääsee näkemään yrityksen työntekijöitä myös muualta Suomesta kuin pääkaupunkiseudulta. Yksittäisenä tapahtumana tulee tietysti mieleen se, kun esimies tuli jokunen viikko takaperin perjantai-iltapäivällä kertomaan, että työsuhteeni vakinaistetaan.

Miten suosittelisit tätä alaa nuorille?

Tämä on laajamittainen ala, joten täältä voi löytyä paljonkin mielenkiintoisia työtehtäviä. Työssämme korostuu asiakaslähtöinen sekä energinen asenne ja ulospäinsuuntautuneisuus. Asiakaspalvelun lisäksi löytyy muun muassa myyntineuvottelijan hommia markkinoinnista kiinnostuneille. Vuokravalvonnan puolella pääsee pyörittelemään numeroita ja papereita. Ja sitten on tietysti isännöintipuoli, jos itse asumiseen liittyvät asiat kiinnostavat. Vaihtoehtoja on todella paljon.

 

Teksti ja kuva: Niko Jekkonen

 

Tarina on toteutettu yhteistyössä Kojamon kanssa.

Lisää Kesätyökokemuksia

Vuokratyöntekijällä on vapaus ja vastuu
Juuli Vuojärvi kesäduunissa Suomen Pankissa
Mikke löysi K-ryhmän oman urheilutaustansa ja sosiaalisuutensa kautta
Destiassa pääsee vastuullisiin tehtäviin ja monipuolisiin hankkeisiin
Kojamossa korostuu asiakaslähtöinen ja energinen asenne
Ohjelmistorobotiikka avaa kiehtovia mahdollisuuksia Varmassa
Kesätyö Kuntarekryllä tarjoaa vaihtelevia työympäristöjä
Kesätöissä Espoon kaupungilla rekrytointiasiantuntijana
RAY:n pelinhoitaja oppii kohtaamaan tunteita laidasta laitaan
Kesätyö Innovation Traineena Nokialla löytyi LinkedInistä
Kesätyö Veikkauksella on kivaa ja rentoa elämyksellisessä ympäristössä
Lumilautailijasta kuljetuksen aluepäälliköksi, Matin ura Postissa alkoi kesätyöstä
S-ryhmä – Arto Suominen
Tiina Laitinen – Sonera
Fingridillä kesätyöntekijä on osa ammattilaisten tiimiä
Opteamin kesätyössä parasta on työntekijöiden kasvutarinat
Kesätyö Nesteellä on tarkkaa ja vastuullista – hauskanpitoa unohtamatta
Radisson Blun vastaanottovirkailija Jasmine viihtyy iloisessa työyhteisössä
Fennialla perehdytetään loistavan systemaattisesti
Luottamus ja vastuu motivoivat tekemään työn hyvin!
Kesätyö Tampereen Sähkölaitoksella yhdistää koulutuksen työelämään
Työeläkeyhtiö Elo tarjoaa vastuuta ja vaihtelevia työtehtäviä
Reetta Nisula kesäduunissa Soneralla
Kesätyö SOL Palveluilla sopii vaihtelevuudesta pitävälle
Eveliina kesätyössä S-ryhmän Oluthuone Rotterdamissa
Innovation Without Boundaries at Nokia
SOL tarjoaa tärkeää työkokemusta myös alle 18-vuotiaille
Koulutusta vastaava kesätyö ISS Palveluilla kiinnosti heti
Maija kesätöissä kaupunginkirjaston tapahtuma- ja markkinointiyksikössä
Positiivinen ja työtä pelkäämätön asenne ovat menestyksen avain SOL:illa
Tärkeää työtä VVO:lla ihmisten kotien parissa
Kratonilla logistiikan kesätyöntekijät tekevät samoja tehtäviä kuin vakituisetkin
Kesätyö Alkossa: työt tehdään hyvin, mutta myös saa olla hauskaa!
Kesäduunissa ABC:llä
Fingridillä olet enemmän kuin kesähessu
Kojamo pitää hyvää huolta kesätyöntekijöistään
Kesätyö Fingridin HR:ssä: Energia-alalta paljastui piilotettu helmi
Telialla kesätyöntekijää arvostetaan ja kuunnellaan
Hyvä palkkaus ja työkaverit kannustavat hyviin tuloksiin mySafetylla
Kesätyö Metsä Groupissa on ainutlaatuinen kokemus
Tampereen Sähkölaitoksella oppii isojen kokonaisuuksien hallintaa
Metsä Groupilla oppii erityisesti käytännön töiden tekemistä
Ihmisläheinen kesätyö S-marketissa antaa eväitä tulevaisuuteen
Destian kannustava ilmapiiri tekee kesätyöstä onnistuneen
Kesätyö EK:lla on haastanut monipuolisten tehtävien parissa
Työeläkeyhtiö Elolla kesätyöntekijöitä kuunnellaan ja kannustetaan kysymään
Anssi Turunen – Helsingin Kaupungin kotihoito
Helsingin kaupunki tukee nuoren ensimmäisen kesätyöpaikan saantia
Kratonin hyvä työyhteisö takaa mielekkään kesätyön
SOLin pyykkipojan työ laivalla on vaativaa mutta hauskaa
4H-yhdistys on monen nuoren ensimmäinen kesätyöpaikka
Kesätyö Ohjaamotalossa tarjoaa tärkeän askeleen Jaanan urapolulle
Kesätöissä Helsingin kaupungin kaupunkisuunnittelussa
Hyvän johtajan roolimallit löytyvät Nokialta
Automaatioasentajan kesätyö Tampereen sähkölaitoksella
Myyjän työ S-marketissa sopii Petterille kuin nenä päähän
MySafetyllä kauppaa tehdään pilke silmäkulmassa
Mikko kehitti taitojaan Fingridin IT-projektissa
Destiassa kesätyöt ovat väylä vakituiseen työsuhteeseen
Kesätyö lentocatering-palveluissa on välillä hektistä mutta palkitsevaa
Nesteellä pääsee vaikuttamaan positiivisesti ympäröivään yhteiskuntaan
Espoon sairaalan kesätyössä pääsee toteuttamaan auttamisen halua
Sara – Suomen Suoramainonta
Robottien ohjelmoinnissa OP:lla saa käyttää omaa luovuuttaan
Kesätöissä Alkossa
SOLin kesätyössä pääsee soveltamaan omaa osaamistaan erilaisissa tilanteissa
Toni Leppänen – Veikkaus
Kesätyö K-ryhmässä kehittää monipuolisesti taitoja tulevaisuuteen
Telian kesätyössä ollaan teknologian kehityksen etukärjessä
Swecolla kannustetaan ottamaan uusia haasteita vastaan
Siiri Kettunen – ISS Palvelut
Nokialla pääsee lähelle kasvavaa teknologia-alaa
Soneran Operator Business -yksikössä tuetaan uusia ideoita
Kaikki Tampereen Sähköverkon kesätyössä opittu tukee opiskeluja
Aleksi Sudensalmi kesäduunissa Metsä Woodin sahalla
Fingrid tarjoaa laaja-alaisen näkökulman tietoliikennealaan
Kratonin kesätyössä parasta on mukava työ ja hyvä työilmapiiri
Kraton Chemical tarjoaa erinomaisen kesätyön kemiantekniikan alalta
Laitetarkastajan kesätyö Nesteellä pelittää hyvin
Sini Pietiläinen – Metsä Group
Elo toimii kasvualustana tulevaisuuden osaajille
Mira Kyllästinen – Helsingin kaupungin kiinteistövirasto
Kesätyöntekijät tuovat Varmalle uutta energiaa muuttuvassa työelämässä
Soneran someninja toimii markkinoinnin ytimessä
Kesätyö Varmassa tuo mielenkiintoisten tilanteiden äärelle
Kesätyö Destialla eteni montunpohjalta työnjohtoharjoitteluun
Jarkko Tulensalo – Fingrid
Asiakaspalvelutyö houkutti Janinan Prismaan kesätöihin
Kesätyö kirjastossa on vaihtelevaa
Espoon kaupugin kesätyössä oppii miksi rakennusvalvontaa tarvitaan
Eric työstään SOLilla: silmiin katsominen ja hymy luovat onnistuneen kokemuksen
Kojamossa autetaan ihmisiä löytämään koti
Junasiivooja on tiimipelaaja
Varmassa työskennellessä rahoituksen opinnoista on ollut hyötyä, samaten kokemuksesta data-analyysin parissa.
Achieving goals through inspiration in Valmet
Alkossa työskentely on monipuolista ja haastavaa
Monipuoliset hankkeet kehittävät taitoja Swecolla