Tervetuloa kesätyötalkoisiin! – Kesäseteli helpottaa nuorten työllistymistä

Kaikille Helsingin ysiluokkalaisille tarkoitettu Kesäseteli jaetaan jälleen tänä vuonna. Kesäsetelin tarkoituksena on helpottaa nuorten työllistymistä palauttamalla työnantajalle palkkakuluista 300 euroa.

Nuorten kilpailu kesätyömarkkinoilla on kovaa, mutta työnantaja voi olla edullisesti mukana vahvistamassa nuorten kesätyömahdollisuuksia. Kesäsetelin avulla saa motivoituneen kesätyöntekijän, hyvän mielen edistäessään nuoren työelämävalmiuksia ja entistäkin positiivisemman maineen.

Nuori puolestaan pääsee tutustumaan työelämään, saa äärettömän arvokasta työkokemusta sekä palkan ja kesäksi mielekästä tekemistä. Hyvä diili siis molemmille!

‒ Tulevaisuudessa tulemme menestymään vain sitä kautta, että pystymme kehittämään uusia tulevaisuuden osaajia. Eli kyllä se on täysin totta, että nuorissa on se potentiaali, joten annetaan heille myös se mahdollisuus, Jenna Lämsä ja Maria Korpisalo Motimatesta kannustavat. Motimate työllisti viime vuonna Kesäsetelin avulla useamman nuoren.

Kesäsetelillä palkkaat nuoren

Viime kesänä Kesäseteli jaettiin yhteensä 5167 nuorelle. Setelin avulla 1295 ysiluokkalaista eli 25 prosenttia ikäluokasta sai kesätöitä. Kesäseteli mahdollisti nuorille yli 800 uutta työpaikkaa. Liki 60 prosenttia työnantajista ilmoitti, ettei olisi palkannut nuorta ilman Kesäseteliä.

Osa työnantajista palkkasi Kesäsetelin avulla useamman nuoren. Kesäseteli myös motivoi monet työnantajat palkkaamaan juuri nuoren kesätyöntekijän.

‒ Heti kun sä sanoit kesäseteli, työnantaja sanoi, että tuu meille, muistelee 15-vuotias Jenna työnhakuaan Kesäseteli kädessä.

Hanke sitouttaa nuorten työllistämiseen

Kesäseteli on Helsingin yrittäjien, Helsingin seudun kauppakamarin ja Helsingin kaupungin yhteinen hanke. Kesäseteli syntyi nuorten vaikuttamisjärjestelmä Ruudin ydinryhmän aloitteesta. Ruudin ydinryhmä teki kannanoton Helsingin kaupungin talousarvioehdotukseen vuonna 2015.

Helsingin kaupunki ja yrittäjät vastasivat nuorten aloitteeseen mahdollistamalla kesätyökokemuksen, ja nyt toivottavasti jo kolmatta vuotta hanke todistaa kaupungin ja yrittäjien sitoutumisen nuorten työllistämiseen. Ainakin työnantajien ja nuorten innostuksesta päätellen tästä vuodesta tulee entistäkin parempi!
Työnantaja, haluatko tietää enemmän?

Voit lähettää sähköpostia osoitteeseen ulla.paukku@hel.fi niin otamme yhteyttä ja lähetämme Sinulle lisää tietoa Kesäsetelistä.

www.kesaseteli.munstadi.fi

 

Teksti: Ulla Paukku, Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus

 

Share on FacebookShare on LinkedInTweet about this on TwitterPin on Pinterest

Ajankohtaista