Palautteesta pontta työuralle

Tutkimusten valossa tulevaisuuden tärkeimpiä työelämätaitoja ovat vuorovaikutus, itsetuntemus, yhteistyökyky sekä kyky tunnistaa ja kehittää omaa osaamistaan. Tämän vuoksi hyödyllisiä taitoja niin tulevaisuuden työelämässä kuin jo tänä kesänä ovat palautteen antaminen ja vastaanottaminen. Molemmat ovat taitoja, joita voi harjoitella ja joissa voi kehittyä.

Työpaikoissa ja työtehtävissä on tietysti eroja ja vaikuttamisen mahdollisuudet voivat näistä riippuen vaihdella, mutta erityisesti asiantuntijaorganisaatioissa kuten Fingrid rakentavan palautteen antamisen ja vastaanottamisen merkitys korostuu, kun kaikki työntekijät ovat Vastuulliseen Kesäduunin periaatteiden mukaisesti yhdenvertaisia työyhteisön jäseniä, joiden toivotaan jakavan tietoa ja kehittävän osaamistaan. Tässä jutussa Dani Lappi Fingridin HR-yksiköstä jakaa vinkit siihen, kuinka kehittää vuorovaikutuksellista palautteen jakamista.

Vinkki #1:

Vanhan sanonnan mukaan kysyvä ei tieltä eksy. Kysy paljon kysymyksiä, sillä tyhmiä kysymyksiä ei oikeasti ole ja on parempi kysyä jos olet epävarma jostain asiasta kuin kamppailla asian kanssa yksin. Palautetta voi pyytää työkavereilta, esimieheltä, perehdyttäjältä tai työnohjaajalta. Muista, että niin työnantajasi, esimiehesi kuin työkaverisi haluavat, että onnistut työssäsi.

•  Tarjoamme kaikkiin tehtäviimme asianomaisen perehdytyksen ja koko kesän ajan kesätyöntekijöiden tukena ovat osaavat asiantuntijat; yksin ei tarvitse jäädä ja kysyvä saa aina apua. Paras tapa vaikuttaa tuen määrään ja työtehtävien laatuun on keskustella esimiehesi tai työnohjaajasi kanssa toiveistasi, ajatuksistasi ja tuntemuksistasi liittyen esimerkiksi työtehtäviesi haasteellisuuteen, Lappi kertoo.

Vinkki #2:

Ole rohkea ja tuo omia näkemyksiäsi esiin; olemalla aktiivinen tuot itsesi myönteisellä tavalla esille. Antamalla palautetta voit vaikuttaa asioihin ja osoitat, että välität siitä mitä työyhteisössäsi tapahtuu.

• Fingridillä kesätyöntekijöilläkin on vapaus tehdä jokaisen suomalaisen kannalta merkityksellistä työtä Suomen kantaverkkoyhtiössä ja auttaa osaltaan pitämään valot päällä valtakunnassa nyt ja tulevaisuudessa; yhdessä ja itsenäisesti. Energia-alan jännittävien haasteiden edessä tarvitsemme aktiivista otetta tekemiseen, Lappi tähdentää.

Vinkki #3:

Rakentavaa palautetta voi antaa vaikkapa omaan toimenkuvaan, työtehtäviin, tiettyyn projektiin tai yrityksen yleisiin käytäntöihin liittyen esimerkiksi esimiehelle, työnohjaajalle tai perehdyttäjälle. Muista, että saman asian voi muotoilla monella eri tavalla ja että palautteen vastaanottajia on erilaisia.

• Tasapuolisella, rakentavalla sekä toiset huomioivalla palautteella pääset pitkälle, Lappi lisää.

Vinkki #4:

Älä säästä kaikkea kesän loppuun. Työnantajaasi varmasti kiinnostaa tietää kesän päätteeksi millaista sinulla oli työskennellä yrityksessä, mutta itse asiassa palautetta on hyvä antaa pitkin kesää silloin kun siihen on aihetta.

• Jos sinusta tuntuu, että jokin asia on pielessä, niin asiasta kannattaa kertoa pikimmiten, koska tässä vaiheessa tilanteeseen on mahdollista myös puuttua paremmin. Aina asiaa ei välttämättä ole mahdollista korjata silmänräpäyksessä mutta työnantajalle on arvokasta, että olet tunnistanut kehityskohteen ja kertonut asiasta, Lappi selventää.

Vinkki #5:

Palaute ei ole vain jotain negatiivista, vaan myös kehut lasketaan palautteeksi! Huomaamistasi epäkohdista tai mieltäsi askarruttavista asioista on tietysti tärkeä sanoa ääneen mutta muistamalla myös kehua työkaveria voit levittää hyvää fiilistä.

• Pienikin kehu voi pelastaa jonkun päivän!

 

Näillä vinkeillä haluamme Fingridillä toivottaa hauskaa kesää ja mielekkäitä kesäduuneja kaikille kesätyöntekijöille! Tutustu Fingridin tarjoamiin kesätyöpaikkoihin ja yhteishenkeen tästä linkistä.

 

Teksti: Dani Lappi

Kuva: Niko Jekkonen

Ajankohtaista