22.3.2022

”Tiedän ettei tätä ehkä saisi kysyä, mutta kysyn silti. Kuulutko johonkin puolueeseen tai kannatatko jotakin ääriliikettä?” Hälytyskellot soivat päässä, mutta miten kysymykseen pitäisi vastata työhaastattelutilanteessa? Onko parempi vain vastata vai kuinka ottaa korrektisti esille, ettei kysymys ole lainkaan relevantti haettavan työn kannalta?

Työhaastattelut ovat jännittäviä tilanteita. Asiaa ei yhtään auta täysin puskista esitetty henkilökohtainen kysymys, joka ei liity haettavaan työhön vaan tuntuu lähinnä kiusalliselta. Siksi on parempi valmistautua mahdolliseen tilanteeseen jo ennalta ja ottaa selvää omista oikeuksista. Vaikka kuinka haluaisit tehdä vaikutuksen työnantajaan, kaikkeen ei tarvitse vastata vaan omista oikeuksista on hyvä pitää kiinni. Kesätyöhaastattelussa esitettyjen kysymysten tulee olla oleellisia haettavan paikan kannalta. Oli kyse sitten rupattelusta ennen varsinaista haastattelua, tai itse haastattelussa esitetystä epäolennaisesta kysymyksestä, on hyvä ottaa pieni aikalisä ennen kuin säntää vastaamaan kysymykseen, joka tuntuu epämiellyttävältä. Esimerkiksi perheeseen tai siviilisäätyyn liittyvät kysymykset ovat vastoin tasa-arvolakia, eikä niihin tarvitse vastata.

Työnantaja ei saa kysyä kysymyksiä liittyen:

uskontoon

perhesuhteisiin (vanhempien taustaan, lapsiin tai niiden hankintaan, avo-/aviopuolisoon)

sairauksiin, jotka eivät liity työhön

seksuaaliseen suuntautumiseen tai sukupuolen ilmaisuun

asepalveluksen suorittamiseen

alkoholin käyttöön

poliittiseen kantaan tai ammattiliittoon

Miten toimin kiusallisessa tilanteessa?

Mikäli kysymys ei liity hakemaasi työhön vaan kuulostaa sopimattomalta, jopa laittomalta, voit varmistaa vastakysymyksenä, miten kysymys liittyy haettavaan työhön. Voit myös todeta, ettet oikein ymmärrä miksi kysymys esitetään ja pyytää haastattelijaa tarkentamaan kysymystä tai siirtymään muihin aiheisiin. Voit myös koittaa kiertää kysymyksen. Mikäli kuitenkin päätät vastata kysymykseen, joka varsinaisesti ei liity haettavaan työhön, on hyvä tietää, että puutteellisesti tai vaillinaisesti vastaaminen ei lain mukaan saa johtaa hakijan kannalta kielteisiin seuraamuksiin.

Älä siis vastaa mihin tahansa kysymykseen siinä pelossa, että se vaikuttaisi rekrytointipäätökseen. Voit toki myös pohtia, onko epäasiallisia kysymyksiä esittävä työnantaja juuri se sinulle sopiva match, vai olisiko työnantajamielikuvassa vielä parannettavaa.

Työnantajalla ei ole rekrytoinnissa oikeutta hakea sinusta tietoa netistä ilman suostumustasi

On myös hyvä tietää, ettei työnantajalla ole oikeutta hakea henkilötietojasi muualta kuin sinulta. Näin ollen työnantaja ei saa esimerkiksi hakea hakukoneesta tietojasi ilman suostumustasi. Poikkeuksen muodostaa kuitenkin LinkedIn. Koska LinkedIn on ammatillisen tiedon jakamiseen perustuva somealusta, katsotaan, että jo luomalla LinkedIn-profiilin työnhakija antaa luvan tutustua profiiliinsa myös rekrytoinnin aikana.

Työnantajalla ei myöskään ole oikeutta ottaa yhteyttä hakijan edellisille työnantajille ilman hakijan lupaa. Mikäli työpaikan luonne sitä edellyttää, työnantaja voi kuitenkin selvittää hakijan luotto- tai rikosrekisteritietoja ilman hakijan suostumusta. Tällöinkin tietojen hankkimisesta on ilmoitettava hakijalle etukäteen.

 

Lähteet: Palvelualojen ammattiliitto PAM

Lue myös:

Työhaastattelun yleisimmät mokat

Työhaastattelun yleisimmät kysymykset ja miten niihin vastataan!