Halla Lauri, rehtori. Vastuullinen kesäduuni.

Hyvät kokemukset kesätöistä motivoivat opiskelemaan ahkerammin

Olen Lauri Halla. Työskentelen Kulosaaren yhteiskoulun rehtorina yli 900:lle oppilaalle ja vajaalle sadalle työntekijälle. Meidän oppilaamme ovat 13 – 20 -vuotiaita, eli kesätyöuransa alkuvaiheessa

Miten tärkeänä näet nuorten kesätyöt ja miten aihe on esillä koulunne arjessa?

Kesätyöt ovat nuorille erittäin tärkeä väylä oppia työelämätaitoja, kuten työn hakemista, vastuullisuutta, täsmällisyyttä, annettujen ohjeiden noudattamista sekä yhteistyötä erilaisten ja eri ikäisten ihmisten kanssa. Monesti sellaisetkin nuoret, jotka eivät välttämättä loista koulussa opiskelutaidoillaan ja tuloksillaan, ovat kesätöissään mitä tunnollisimpia ja fiksuimpia työntekijöitä.

Hyvät kokemukset kesätyöstä motivoivat monesti myös opiskelemaan ahkerammin. Kesätöiden kautta saa tietoa ammateista, joka auttaa omissa koulutus- ja uravalinnoissa. Lisäksi monet nuoret osaavat tarkkailla kesätyössään myös yrityksen toimintaa; sen organisaatiota ja tuotantoketjua, henkilöstöpolitiikkaa sekä esim. toiminnan ympäristövastuullisuutta, ja siksi kesätyöt ovat myös tärkeitä yrityskuvan rakentamisessa.

Kouluissa kesätyöt ovat esillä opinto-ohjauksessa. Koulut opettavat ja kannustavat nuoria hakemaan kesätöitä. Oppilaiden vanhempien ja koulun muiden kontaktien kautta kesätöitä on usein helpompi saada. Koulujen lisääntyvä yhteistyö työelämän kanssa antaa monille nuorille mahdollisuuden näyttää osaamistaan yhteistyöprojekteissa lukuvuoden aikana, ja parhaimmissa tapauksissa yritykset kysyvät itse yhteistyön kautta tutuiksi tulleita nuoria kesätöihin.

Miltä kesätyötilanne mielestäsi näyttää nykynuorten kannalta? Miten mahdollisuuksia voisi vielä lisätä?

Kesätyötilanne näyttää kohtuullisen hyvältä. Aktiivisella ja työtä pelkäämättömällä nuorella on ihan hyvät mahdollisuudet työllistyä kesällä. Nirso ei saa olla, eli kaikenlaiseen työhön pitää tarttua aamuherätyksiä, rutiineita ja käsien likaantumista pelkäämättä.

Kesätöistä on ihan hyvin tietoa tarjolla ja omia mahdollisuuksia voi parantaa kiertämällä kiinnostavia yrityksiä ja kysymällä kesätyöpaikkoja. Oma aktiivisuus on paras mahdollisuuksia lisäävä tekijä.

Koulutkin auttavat mielellään yrityksiä ja nuoria löytämään toisensa.

Millaisia kokemuksia sinulla on kesätöistä?

Itselläni on kokemuksia kesätöistä kahdeksan kesän ajalta opiskeluaikana. Tein töitä laivatelakan vartijana, sairaalan kuljetusmiehenä sekä kaikkea sekalaista vuokratyöfirmassa. Kaikkiin näihin töihin minua pyydettiin myös kesäkauden ulkopuolella tekemään tuurauksia ja sijaisuuksia. Saamani työkokemus oli erittäin arvokasta ja auttoi aina eteenpäin seuraavaan työhön.

Palkkakin oli opiskelijan näkökulmasta hyvä. Isäni oli opettanut, että mitä tahansa työtä tekee, se pitää tehdä niin hyvin kuin osaa. Työn arvo ei siis riipu siitä mitä tekee, vaan miten työnsä tekee. Siksi yritin omissa kesätöissänikin hoitaa hommat aina niin, ettei kukaan olisi ajatellut minun olevan ”vain” kesätyöntekijä.

Ajankohtaista