Rekrytointi

Opiskelijoiden työkokemus karttuu myös pienissä projekteissa

Nuori mies tietokoneen ääressä
Vastuullinen työpaikka

Nuorille halutaan tulevana kesänä tarjota enemmän mahdollisuuksia, vähemmän ’ei-kiitos’ kirjeitä. Yksi tapa avata useampia ovia kesätöihin erityisesti korkeakouluissa opiskeleville nuorille ja vastavalmistuneille, on vaihtoehtoiset yrittäjäpohjaiset mallit.

Kaikki kokemus työstä on nuorelle tärkeää. Mutta erityisen tärkeää on ammattiin opiskelevan saada tulevaan työelämään valmentavaa kokemusta. Oman alan kesätyöpaikka jää monelle korkeakouluopiskelijalle sitkeästä työnhausta huolimatta haaveeksi. Näin siitä huolimatta, että työpaikoillamme lojuu pilvin pimein pieniä tekemättömiä avustavia asiantuntijatöitä.

Ongelman juurisyy on yleensä siinä, että pienistä tekemättömistä töistä ei synny opiskelijoille kokonaisia kesätyöpaikkoja. Mutta, kohtuullisella muotoilulla niistä kuoriutuu ulkoistettavia projekteja kesäyrittäjille. Korkeakouluopiskelija tai vastavalmistunut voi toimia kesäyrittäjänä vaikka osa-aikaisen kesätyön rinnalla.

Kesäyrittäjyyttä tuetaan tänäkin vuonna kunnissa ja järjestöissä useamman toimijan voimin. Yrittäjyyskasvatus on valtaosassa oppilaitoksia jo osa opintosuunnitelmaa. Ostetaan siis nuorilta kesäyrittäjiltä osaamista, ja luotsataan heitä aloittelevan asiantuntijan tielle.

Jos osaamisen ostaminen ei vielä ole organisaatiollesi tuttua, niin tässä muistilistaa:

1. Tunnista tekemätön työ

Kesäyrittäjälle tarjottava työ voi olla pienikin kokonaisuus, kestoltaan muutamasta tunnista ylöspäin. Se ei välttämättä ole sidottu aikaan, paikkaan tai olemassa olevaan tehtävänkuvaan. Muutama ideanjyvä:

  • kohdennettua tiedonhakua (asiakasliidien keräämistä, artikkelikoosteita johtamiseen tai työhyvinvointiin liittyen…)
  • rajattu markkinaselvitys (tarjolla olevista järjestelmistä, palveluntuottajista, vastaavista toimijoista ulkomailla…)
  • blogiartikkeli tai video nuorten näkökulmasta (esim. nuorten puhetta nuorille…)
  • pieni asiakaskysely/haastatteluja (strukturoitu kysely…)
  • perehdytys tämän päivän uusiin somekanaviin (natiivi coachaa ei-natiivia…)
  • mainoskampanjan ideointi (sopii myös opiskelijaryhmille)
  • järjestelmän testaus

Vauhtiin päästyänne keksitte näitä työpaikoilla varmasti lisää!

Kysy kollegoiltasi, mitä tekemättömiä töitä heillä on todo -listoillaan.

2. Muotoile tekemättömästä työstä projekti

 Kesäyrittäjä tekee tyypillisesti työt itsenäisesti ja omilla työvälineillään. Unohda siis hallinnolliset näkökulmat (viikkotyötuntilaskennat, HR-järjestelmät, kulkukortit, käyttäjätunnukset jne.). Sen sijaan keskity toimeksiannon muotoiluun: Minkä työkokonaisuuden voisi irrottaa perustekemisestä? (kts. myös kohta 4. Toimeksiantosopimus)

3. Etsi sopiva tekijä

Jos tekijää ei löydy omien verkostojen kautta, kannattaa olla yhteydessä kesäyrittäjyys -hankkeisiin. Omalla alueellasi on hyvin todennäköisesti käynnissä kuntien omia kesäyrittäjyyshankkeita, tutustu niihin. Lue lisää valtakunnallisesta TAT Kesäyrittäjä -hankkeesta.

Vinkki: Opiskelijoiden kesäyrittäjäpaikkoja voi ilmoitella perinteisissä rekrykanavissa, siinä missä kesätyöpaikkojakin.

4. Tee kirjallinen toimeksiantosopimus

Tämä on molempien osapuolien turva. Kirjaa sopimukseen ainakin:

  • minkälaista tuotosta kesäyrittäjältä odotetaan ja missä aikataulussa
  • miten paljon lopputuotoksen arvioidaan vievän aikaa
  • miten sovitaan mahdolliset immateriaalioikeudet
  • tuotoksen hyväksyntämenettely -tuotoksesta maksettava korvaus (tunti tai kertakorvaus) -laskutusmenetelmä ja maksun aikataulu

5. Johda ja tue sopivasti myös projektityössä

Kuten kesätyöntekijöistä, voi myös kesäyrittäjistä kasvaa organisaatiolle tulevaisuuden tekijöitä. Huolehdi siis riittävästä ja asianmukaisesta ohjauksesta sekä palautteesta.

Tärkeää: Näin varmistat, että toimeksiantajakuvasi loistaa työnantajakuvasi rinnalla.

6. Anna kesäyrittäjällekin todistus tehdystä työstä

Siinä missä kesätyöntekijät keräävät työtodistuksia, kokoaa kesäyrittäjä portfoliota omista projekteistaan. Jos työ on onnistunut, muistathan antaa tekijälle luvan käyttää tekemäänsä referenssinä hänen hakeutuessa seuraaviin projekteihin.

Toimeksiannosta voi tehdä työtodistusta vastaavan todistuksen. 

 Käännetään siis kaikki kivet, pilkotaan töitä uudelleen ja muotoillaan pieniä projekteja kesäyrittäjille. Avataan ovet tulevaisuuden asiantuntijoille!

Kirjoittajina ulkoisen resursoinnin suunnittelun ja toteutuksen asiantuntijat Virva Suikkanen & Aino Pennanen.

Taustalla www.nextorg.fi , jossa rakennetaan tulevaisuuden organisaatioita jo tänään.