Kesätyötarinat

Elo toimii kasvualustana tulevaisuuden osaajille

Työeläkeyhtiö Elo

Taloustieteitä opiskeleva Anton on työskennellyt Elossa myös opintojen ohella. Niina on kiinnostunut kansainvälisyydestä. Molemmat arvostavat Elon lämmintä ja vastaanottavaista työyhteisöä.  

Millainen toimenkuvasi on ja millaiset tehtävät kuuluvat vastuullesi?
Niina: Tuuraan kesälomalle jääneitä assistentteja, hoidan laskuja, kalenterinhallintaa ja teen matkavarauksia. Tyypillinen työpäiväni alkaa sähköpostien lukemisella, jonka jälkeen tarkistan laskut ja tiliöin ne. Assistentti on usein se, jonka puoleen käännytään, kun tulee epäselviä asioita vastaan. Silloin selvitän asiaa ja yhdistän oikeat ihmiset, jotta asiat saadaan ratkaistua.
Anton: Aloitin eläkepalveluissa vuoden 2016 syksyllä ja olen tehnyt sen jälkeen opintojen ohessa tuntitöitä. Kehitämme palveluja ja toimintoja tarjottavaksi asiakkuusyrityksillemme. Käytännössä annamme yrityksille työkaluja työntekijöiden työkyvyttömyysriskien hallintaan. Teemme yhteenvetoja kerätystä datasta ja kehitämme työkaluja käyttäjäystävällisemmiksi.

Millainen on koulutustaustasi?
Niina: Opiskelen johdon assistentiksi kansainvälisellä linjalla Haaga-Helia ammattikorkeakoulussa.
Anton: Minulla alkaa syksyllä neljäs vuosi taloustieteen opintoja Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa.

Mikä sai sinut kiinnostumaan kesätyöstä Elolla?
Niina: Minulla on aina ollut Elosta positiivinen yrityskuva. Täällä työskennelleet koulukaverit ovat kehuneet Eloa sekä Kesähessut kehittää -ohjelmaa.​​​​​​​
Anton: Kiinnostuin opiskelujen aikana eläkejärjestelmistä. Olen opintojeni kautta oppinut ymmärtämään kuinka iso palanen eläkejärjestelmä on Suomessa ja julkisessa taloudessa. Olisi hienoa, jos voisin tekemiselläni vaikuttaa myös siihen, että pääsen itsekin joskus eläkkeelle.

Mitä odotit kesätyöltäsi ja mitä olet oppinut?
Niina: Halusin päästä oman alan töihin sekä vahvistaa ja kehittää ammatti-identiteettiäni. Olen omaksunut paljon tietoa pitkän linjan assistenteilta, jotka ovat perehdyttäneet minut työtehtäviini. On ollut erittäin mielekästä huomata, miten monta HSO-alumnia työskentelee Elon katon alla. Olen oppinut ymmärtämään eläkealaa paremmin ja ymmärtänyt miten moninaiselle osaamiselle on käyttöä näin suuressa organisaatiossa.
Anton: Halusin jatkaa omien työskentelytapojeni kehittämistä. Tänä kesänä työni ovat muuttuneet yksilökohtaisesta yrityspuolelle. Olen oppinut hahmottamaan eläkelaitosten roolia asiakkaiden parissa yritysten kannalta. Lisäksi olen oppinut tiedonhakua ja pitkäjänteisyyttä.

Mikä työssäsi on parasta? Mikä sinua motivoi?
Niina: Työkaverit, opin heiltä paljon. He ovat todella sydämellistä porukkaa. Täällä on välitön ja vastaanottavainen ilmapiiri. Työssä motivoi se, että saan tehdä juuri koulutustani vastaavaa työtä ja hyödyntää koulussa opittuja taitoja konkreettisesti.
Anton: Työyhteisö ja päivittäinen uuden oppiminen. On myös hienoa itse vaikuttaa omaan työnkuvaansa.

Millaisia ominaisuuksia tai taitoja työssäsi tarvitaan?
Niina: Järjestelmäosaamista, sosiaalisia taitoja sekä itselle parhaiten toimiva muistijärjestelmä. Palapeli tulee osata pitää kasassa, joten asioiden priorisointi ja oman työn organisointi ovat tärkeitä taitoja.
Anton: Pitkäjänteisyyttä ja uteliaisuutta, nämä ovat oleellisia esimerkiksi tutkimusten lukemisessa ja ongelmanratkaisussa. Tärkeitä taitoja ovat myös innovatiivisuus, uskallus yrittää ja erehtyä sekä löytää paras mahdollinen toteutustapa.

Millainen työnantaja Elo on ollut?
Niina: Alkuun jännitti tottakai, mutta täällä on ollut loistava ja lämmin vastaanotto. Ihmiset ovat helposti lähestyttäviä, välittömiä ja aitoja. Käytämme paljon sisäistä somekanavaamme Yammeria, jossa jaamme mietteitä ja kuvia myös omasta arjesta, mikä luo yhteenkuuluvuuden tunnetta ja yhteisöllisyyttä.
Anton: Elo on toiminut hyvänä kasvualustana. Tämä on yllättävän joustava talo työskennellä myös koulun ohella. Olen tuntenut olevani vakiokalustoa molemmilla osastoilla, joissa olen työskennellyt. Täällä on helposti lähestyttävää porukkaa. Meillä on mahdollisuus esimerkiksi etätyöskentelyyn ja skype-palavereihin. Työajat ovat joustaneet myös opintojen ohella työskentelyssä; koulun alussa saatoin käydä töissä ennen ja jälkeen luentojen.

Mikä on ollut mieleenpainuvin tapahtuma Elolla?
Niina: Kesäolympialaiset, jotka järjestettiin talon kesähessuille. Siellä oli muun muassa eukonkantoa, saappaanheittoa, köydenvetoa ja tietovisa.
Anton: Elon pikkujoulut viime vuoden loppupuolella Teatteri Forumissa.

Millaisten tehtävien parissa haluat työskennellä tulevaisuudessa?
Niina: Kansainvälisyys kiinnostaa ja haluan työskennellä osastoassistenttina, koska tällöin pääsee tiiviisti osaksi oman yksikön arkea.
Anton: Pidän ihmisten kanssa työskentelystä asiakasrajapinnassa laadukkaiden palveluiden ja tuotteiden parissa.

Millainen on mielestäsi hyvä työnantaja?
Niina: Hyvä työnantaja antaa vastuuta ja kannustaa oppimaan myös virheistä, tarjoaa työhön selkeät raamit ja työnkuvan sekä osaa antaa palautetta ja ohjata oikeaan suuntaan.
Anton: Tarjoaa työntekijälle vapauden yrittää ja erehtyä. Palautteen antaminen on myös jatkuvaa.

Miten kertoisit Elosta muille nuorille?
Niina: Täällä tarvitaan eri alojen osaajia, niin ammattikorkeakoulu- kuin yliopisto-opiskelijoitakin. Keskeisintä on olla hyvä tyyppi, valmis oppimaan, yhteistyökykyinen ja idearikas. Työeläkeala tulee tutuksi perehdytyksessä ja töiden ohella.
Anton: Täältä saa hyvää kokemusta ja näkemystä eläkejärjestelmän roolista suomalaisessa yhteiskunnassa. Elo on joustava työnantaja ja ihmiset ovat aitoja. Täällä ei ole turhaa pönötystä. Kaiken lisäksi tämä sijaitsee kätevästi metroyhteyden varrella.

Kuva ja teksti: Niko Jekkonen

Artikkeli on toteutettu yhteistyössä Elon kanssa.