KESÄDUUNitarinoita

DUUNIPAIKKA: TEHTÄVÄ:

Maailma tarvitsee sankareita. Nyt lennähtää ilmoille animaatiohahmo Vahti-sankari, joka taistelee yhdenvertaisen ja esteettömän rekrytoinnin puolesta. Hän jakaa ohjeita niin työpaikkailmoittelun, haastattelun kuin henkilöstövalinnan tekemisestä. Videon on tehnyt Sillis eli Vili Välimäki.

Vahti-sankari kohdistaa videolla viestinsä työnantajalle, joka haluaa aidosti löytää uudenlaisia työntekijöitä. Yhdessä he kulkevat läpi rekrytoinnin vaiheiden.

Selviää, että esteetön ja kaikille sopiva rekrytointi ei ole oikeastaan sankaritekoja, vaan pieniä valintoja ja omien käytäntöjen tarkistamista. Lopulta työnantaja päätyy erinomaiseen ratkaisuun.

Sankari ja hänen sanomansa syntyivät Vahti-hankkeen työpajoissa, joissa pohdittiin rekrytoinnin sudenkuoppia ja ratkaisuja. Yhdenkään työnhakijan rekrytointi ei saa jäädä kiinni hänen ominaisuuksistaan, jotka eivät liity työn tekemiseen. Tätä läksimme tavoittelemaan.

Videon uutta verta kaipaava työnantaja ei ole ajatuksineen yksin, sillä henkilöstön monimuotoisuus on todettu lukuisissa tutkimuksissa kannattavaksi. Sen avulla saavutetaan liiketoimintahyötyjä, uusia ideoita ja tavoitetaan paras mahdollinen osaaminen. Videon opit takaavat, että organisaatio löytää uudenlaisia ja erilaisia osaajia taloon.

Esteetön rekrytointi -video tarjoaa työnantajalle myös tavan soveltaa yhdenvertaisuuslakia. Vaikka video on tehty Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiön koordinoimana, sen ohjeet auttavat huomioimaan monia muitakin vähemmistöihin ja haavoittuvassa asemassa olevia työnhakijoita.

 

Teksti ja video: Vamlas

Lisää Kesätyökokemuksia

Fingridillä kesätyöntekijä on osa ammattilaisten tiimiä
Tampereen Sähkölaitos antoi mahdollisuuden vaativampaan kesäpestiin
Kesätyö kirjastossa on vaihtelevaa
Kesätyö lentocatering-palveluissa on välillä hektistä mutta palkitsevaa
Ohjelmistorobotiikka avaa kiehtovia mahdollisuuksia Varmassa
Kojamossa korostuu asiakaslähtöinen ja energinen asenne
Työeläkeyhtiö Elolla kesätyöntekijöitä kuunnellaan ja kannustetaan kysymään
Kratonin hyvä työyhteisö takaa mielekkään kesätyön
”On kiehtovaa päästä työskentelemään tällaisella näköalapaikalla asiantuntijoiden kanssa”
Mikke löysi K-ryhmän oman urheilutaustansa ja sosiaalisuutensa kautta
Toni Leppänen – Veikkaus
Destian kannustava ilmapiiri tekee kesätyöstä onnistuneen
Radisson Blun vastaanottovirkailija Jasmine viihtyy iloisessa työyhteisössä
Kesätyöntekijät tuovat Varmalle uutta energiaa muuttuvassa työelämässä
Kraton Chemical tarjoaa erinomaisen kesätyön kemiantekniikan alalta
Ihmisläheinen kesätyö S-marketissa antaa eväitä tulevaisuuteen
Kesätyö Alkossa: työt tehdään hyvin, mutta myös saa olla hauskaa!
Metsä Group tarvitsee monien eri alojen osaajia
Kesätyö Destialla eteni montunpohjalta työnjohtoharjoitteluun
Kesätyö Metsä Groupissa on ainutlaatuinen kokemus
Maija kesätöissä kaupunginkirjaston tapahtuma- ja markkinointiyksikössä
Eveliina kesätyössä S-ryhmän Oluthuone Rotterdamissa
Nesteellä pääsee vaikuttamaan positiivisesti ympäröivään yhteiskuntaan
SOLin pyykkipojan työ laivalla on vaativaa mutta hauskaa
Varmassa työskennellessä rahoituksen opinnoista on ollut hyötyä, samaten kokemuksesta data-analyysin parissa.
Kesätyö Proservialla yhdistää IT-alan teknisyyden ja asiakaspalvelun sosiaalisuuden
”Hyvä työnantaja on sellainen, joka luottaa työntekijään sekä antaa vastuuta ja vapauksia”
Fingrid tarjoaa laaja-alaisen näkökulman tietoliikennealaan
Metsä Groupilla oppii erityisesti käytännön töiden tekemistä
Aleksi Sudensalmi kesäduunissa Metsä Woodin sahalla
Vuokratyöntekijällä on vapaus ja vastuu
Telialla kesätyöntekijää arvostetaan ja kuunnellaan
Metsä Groupin kesätyö mahdollistaa etenemisen uralla
Eric työstään SOLilla: silmiin katsominen ja hymy luovat onnistuneen kokemuksen
Kojamolla tehdään yhteistyötä yli yksikkörajojen
Lumilautailijasta kuljetuksen aluepäälliköksi, Matin ura Postissa alkoi kesätyöstä
Mira Kyllästinen – Helsingin kaupungin kiinteistövirasto
Soneran someninja toimii markkinoinnin ytimessä
Kratonin kesätyössä parasta on mukava työ ja hyvä työilmapiiri
Laitetarkastajan kesätyö Nesteellä pelittää hyvin
Kesätyö Tampereen Sähkölaitoksella yhdistää koulutuksen työelämään
”Tämä on paras työpaikka mikä minulla on tähän mennessä ollut” – Kesätyöt poiki jatkoa uralle
Fingridillä olet enemmän kuin kesähessu
Monipuoliset hankkeet kehittävät taitoja Swecolla
Työeläkeyhtiö Elo tarjoaa vastuuta ja vaihtelevia työtehtäviä
Kesätöissä Espoon kaupungilla rekrytointiasiantuntijana
Kesätöissä Alkossa
Siiri Kettunen – ISS Palvelut
Brändi houkutteli hakemaan kesätöihin – Valtterin kesäpesti jatkui sujuvasti myös opintojen ohessa
”Haluan olla mukana luomassa parempaa tulevaisuutta teknologiaratkaisujen avulla”
”Meiltä uskalletaan vaatia ja pääsemme heti mukaan tositoimiin” – S-Ryhmällä kesätyöntekijät saavat vastuuta
Opteamin kesätyössä parasta on työntekijöiden kasvutarinat
Telian kesätyössä ollaan teknologian kehityksen etukärjessä
Työelämän ensiaskelia päiväkodissa
Kaikki Tampereen Sähköverkon kesätyössä opittu tukee opiskeluja
Hyvän johtajan roolimallit löytyvät Nokialta
Mikko kehitti taitojaan Fingridin IT-projektissa
Destiassa kesätyöt ovat väylä vakituiseen työsuhteeseen
Alkossa työskentely on monipuolista ja haastavaa
Tampereen Sähkölaitoksella oppii isojen kokonaisuuksien hallintaa
Merkityksellisyys ja käytännönläheisyys houkuttavat Kemiralla!
Sara – Suomen Suoramainonta
4H-yhdistys on monen nuoren ensimmäinen kesätyöpaikka
Kesätyö Innovation Traineena Nokialla löytyi LinkedInistä
Proaktiivinen asenne siivittää onnistumisiin Telialla
Asiakaspalvelutyö houkutti Janinan Prismaan kesätöihin
MySafetyllä kauppaa tehdään pilke silmäkulmassa
Soneran Operator Business -yksikössä tuetaan uusia ideoita
Kesätyössä Ohjaamotalolla yksikään päivä ei ole samanlainen
Kojamo pitää hyvää huolta kesätyöntekijöistään
SOLin kesätyössä pääsee soveltamaan omaa osaamistaan erilaisissa tilanteissa
Tärkeää työtä VVO:lla ihmisten kotien parissa
Tiina Laitinen – Sonera
Itsensä ylittämistä ja itsevarmuutta Promotion Pointin kesätyöstä
Espoon sairaalan kesätyössä pääsee toteuttamaan auttamisen halua
Fennialla perehdytetään loistavan systemaattisesti
Anssi Turunen – Helsingin Kaupungin kotihoito
Kesätyö SOL Palveluilla sopii vaihtelevuudesta pitävälle
Monipuoliset työtehtävät ja hyvä meininki inspiroivat ABB:n kesätyöntekijöitä
”Kesätyössäni saan kosketuksen oman alan firmaan”
Swecolla kannustetaan ottamaan uusia haasteita vastaan
Esteetön rekrytointi tuo monimuotoisuutta työpaikalle
Kesätyö Varmassa tuo mielenkiintoisten tilanteiden äärelle
Robottien ohjelmoinnissa OP:lla saa käyttää omaa luovuuttaan
Kesätyö Fingridin HR:ssä: Energia-alalta paljastui piilotettu helmi
Fingridin kesätöissä yhteishenki on huipussaan!
S-ryhmä – Arto Suominen
Kesätyö Ohjaamotalossa tarjoaa tärkeän askeleen Jaanan urapolulle
Kesätyö Nesteellä on tarkkaa ja vastuullista – hauskanpitoa unohtamatta
Kesäduunissa ABC:llä
RAY:n pelinhoitaja oppii kohtaamaan tunteita laidasta laitaan
Kesätyö Veikkauksella on kivaa ja rentoa elämyksellisessä ympäristössä
SOL tarjoaa tärkeää työkokemusta myös alle 18-vuotiaille
Luottamus ja vastuu motivoivat tekemään työn hyvin!
Kesätöissä Helsingin kaupungin kaupunkisuunnittelussa
Kratonilla logistiikan kesätyöntekijät tekevät samoja tehtäviä kuin vakituisetkin
Achieving goals through inspiration in Valmet
Juuli Vuojärvi kesäduunissa Suomen Pankissa
Innovation Without Boundaries at Nokia
Kesätyö EK:lla on haastanut monipuolisten tehtävien parissa
Jarkko Tulensalo – Fingrid
Elo toimii kasvualustana tulevaisuuden osaajille
Koulutusta vastaava kesätyö ISS Palveluilla kiinnosti heti
Espoon kaupugin kesätyössä oppii miksi rakennusvalvontaa tarvitaan
Haaveena esimiestyö: Isossa yrityksessä on etenemismahdollisuuksia
”Parasta on, kun pääsen hifistelemään asiakkaan kanssa, joka on kaltaiseni viiniharrastaja”
Myyjän työ S-marketissa sopii Petterille kuin nenä päähän
Sini Pietiläinen – Metsä Group
Eloisa ja innostava työyhteisö motivoi Elolla
Kojamossa autetaan ihmisiä löytämään koti
Junasiivooja on tiimipelaaja
Automaatioasentajan kesätyö Tampereen sähkölaitoksella
Positiivinen ja työtä pelkäämätön asenne ovat menestyksen avain SOL:illa
Baronan kautta yksi hakemus voi poikia useita mahdollisuuksia
”Sairaanhoitoala on monipuolinen ja tarjoaa paljon uramahdollisuuksia myös kansainvälisesti!”
Helsingin kaupunki tukee nuoren ensimmäisen kesätyöpaikan saantia
Nokialla pääsee lähelle kasvavaa teknologia-alaa
Kesätyö Kuntarekryllä tarjoaa vaihtelevia työympäristöjä
Destiassa pääsee vastuullisiin tehtäviin ja monipuolisiin hankkeisiin
Kesätyö K-ryhmässä kehittää monipuolisesti taitoja tulevaisuuteen
Reetta Nisula kesäduunissa Soneralla
Hyvä palkkaus ja työkaverit kannustavat hyviin tuloksiin mySafetylla