KESÄDUUNitarinoita

Fingridillä kesätyöntekijä on osa ammattilaisten tiimiä. Kuva: Siiri Huttunen

Iina Lindqvist

DUUNIPAIKKA: Fingrid TEHTÄVÄ: Kesäharjoittelija

Millainen toimenkuvasi on ja millaiset tehtävät kuuluvat vastuullesi?

Toimin Fingridin tietoliikennepuolella Tietoliikennepalvelut-tiimissä. Päivitän tietoliikenneverkon sovellukseen uusia tietoja, merkitsen tarvitseeko jokin korjausta ja siirrän tiedostoja tiedonhallintaan. Työpäivän aikana voi tulla myös muitakin tehtävänantoja kuten sähköasemalla käymistä.

Millainen on koulutustaustasi?

Olen opiskellut kaksi vuotta Aalto yliopistossa informaatioteknologiaa, joka tunnettiin ennen nimellä tietoliikennetekniikka. Tämä kesätyö on ensimmäinen oman alani duuni.

Mikä sai sinut kiinnostumaan kesätyöstä Fingridillä?

Etsin alkuvuodesta avoimia kesätyöpaikkoja ja päädyin Vastuullinen kesäduuni -kampanjan sivuille, josta löysin Fingridin ilmoituksen. En tiennyt Fingridistä etukäteen mitään, mutta yritys vaikutti kivalta ja luotettavalta. Fingrid oli myös pärjännyt Kesäduuni-kilpailussa. Minua kiinnosti päästä näkemään, millaista olisi työskennellä isossa ja merkittävässä yrityksessä.

Mitä erityisesti odotit kesätyöltäsi?

Koska tämä on ensimmäinen oman alani duuni, oli tärkeää päästä näkemään onko tämä ala sitä, mitä haluan ja olenko oikeassa paikassa. Kaikki odotukseni ovat kyllä täyttyneet: olen osa yritystä ja ammattilaisten tiimiä. Myös alavalintani on kesätyön myötä osoittautunut oikeaksi.

Mikä kesätyössäsi on parasta?

Tässä työssä pääsen haastamaan ja kehittämään itseäni koko ajan. Nautin, kun saan ratkaista ongelmia, oivaltaa asioita ja ajatella. Joka päivä opin uusia ja vähän erilaisia juttuja. Saan myös itse suunnitella omaa työpäivääni. Täällä on lisäksi todella avoin ja kannustava ilmapiiri. Varsinkin esimieheni on ihan superesimies. Toimistomme kohtaamistorilla tutustuu toisiin kesätyöntekijöihin ja työkavereihin. Fingrid Young Professionals järjestää myös paljon kivoja tapahtumia kuten saunailtoja.

Yksi parhaista kokemuksista oli ”luokkaretki”, joka tehtiin oman tiimin kesken Ulvilan sähköasemalle. Olimme siellä koko päivän ja teimme yhdessä tietoliikenteeseen liittyvät tehtävät. Tämä jää varmasti mieleen yhtenä ikimuistoisimpana kesätyöpäivänä!

Millainen työnantaja Fingrid on ollut?

Todella hyvä. Kaikki paperit on hoidettu asiallisesti ja helposti. Täällä saa heti apua kaikkiin kysymyksiin ja kaikki tiedot ovat saatavilla intrasta. Fingrid on turvallinen ja reilu, kaikkia kesätyöntekijöitä on kohdeltu tasapuolisesti. Perehdytys oli myös todella laaja. Huomaa, että esimies on kiinnostunut ja läsnä sekä antaa tarvittaessa palautetta.

Millaisten tehtävien parissa haluat työskennellä tulevaisuudessa?

Eniten haluaisin olla poikkitieteellisten tehtävien parissa ja tehdä ihmisten kanssa töitä. Haluaisin myös, että työ olisi jollain tavalla merkityksellistä ja se toisi edes jotain pientä tähän maailmaan lisää.

Millaisia ominaisuuksia tai taitoja työssäsi tarvitaan?

Asiantuntijatehtäviin vaaditaan tietysti koulutus, jolloin varmasti ongelmanratkaisu ja päättelykyvyt ovat jo kunnossa. Mutta yleisesti tarvitaan vain positiivista ja avointa asennetta.

Miten suosittelisit tätä alaa nuorille?

Tällä alalla on myös sosiaalinen puoli, jota ei heti tule ajatelleeksi. Teknilliset alat mielletään helposti vain yksin puurtamiseksi tietokoneen ääressä. Työ on kuitenkin usein projektiluontoista, jolloin saa tehdä ihmisten kanssa töitä. Myös opiskeluaikana tehdään paljon ryhmätöitä. Sosiaalinen luonne ei ole missään nimessä este, eikä ketään laiteta tiettyyn muottiin teknillisellä alalla.

 

Teksti ja kuva: Siiri Huttunen

 

Video: Fingrid tarjoaa laaja-alaisen näkökulman tietoliikennealaan

 

Tarina on toteutettu yhteistyössä Fingridin kanssa.

Lisää Kesätyökokemuksia

Hyvä palkkaus ja työkaverit kannustavat hyviin tuloksiin mySafetylla
Kesätyöntekijät tuovat Varmalle uutta energiaa muuttuvassa työelämässä
Swecolla kannustetaan ottamaan uusia haasteita vastaan
Mikko kehitti taitojaan Fingridin IT-projektissa
Tärkeää työtä VVO:lla ihmisten kotien parissa
Anssi Turunen – Helsingin Kaupungin kotihoito
Elo toimii kasvualustana tulevaisuuden osaajille
Kesätöissä Alkossa
Koulutusta vastaava kesätyö ISS Palveluilla kiinnosti heti
Kesätyö K-ryhmässä kehittää monipuolisesti taitoja tulevaisuuteen
Tampereen Sähkölaitos antoi mahdollisuuden vaativampaan kesäpestiin
Metsä Groupilla oppii erityisesti käytännön töiden tekemistä
Innovation Without Boundaries at Nokia
Kesätyö Veikkauksella on kivaa ja rentoa elämyksellisessä ympäristössä
Telialla kesätyöntekijän vahvuudet pääsevät loistamaan
Kesäduunissa ABC:llä
Tampereen Sähkölaitoksella oppii isojen kokonaisuuksien hallintaa
”On kiehtovaa päästä työskentelemään tällaisella näköalapaikalla asiantuntijoiden kanssa”
Esteetön rekrytointi tuo monimuotoisuutta työpaikalle
Kesätyö Postilla: ”Aluksi ei ymmärtänyt ollenkaan, kuinka isojen asioiden äärellä tässä ollaan”
Sini Pietiläinen – Metsä Group
Achieving goals through inspiration in Valmet
Kesätyö Metsä Groupissa on ainutlaatuinen kokemus
Laitetarkastajan kesätyö Nesteellä pelittää hyvin
Destiassa kesätyöt ovat väylä vakituiseen työsuhteeseen
Merkityksellisyyttä, kansainvälisyyttä ja tekniikan edelläkävijyyttä ABB:n kesätyössä
Fingridin kesätöissä yhteishenki on huipussaan!
Metsä Group tarvitsee monien eri alojen osaajia
Työeläkeyhtiö Elolla kesätyöntekijöitä kuunnellaan ja kannustetaan kysymään
Jarkko Tulensalo – Fingrid
Tampereen Sähkölaitoksella vuorovaikutustaidot ovat tärkeässä asemassa
Ohjelmistorobotiikka avaa kiehtovia mahdollisuuksia Varmassa
Telialla kesätyöntekijää arvostetaan ja kuunnellaan
Fingrid tarjoaa laaja-alaisen näkökulman tietoliikennealaan
Radisson Blun vastaanottovirkailija Jasmine viihtyy iloisessa työyhteisössä
Kesätyö Destialla eteni montunpohjalta työnjohtoharjoitteluun
Monipuoliset työtehtävät ja hyvä meininki inspiroivat ABB:n kesätyöntekijöitä
Brändi houkutteli hakemaan kesätöihin – Valtterin kesäpesti jatkui sujuvasti myös opintojen ohessa
Itsensä ylittämistä ja itsevarmuutta Promotion Pointin kesätyöstä
Metsä Groupin kesätyö mahdollistaa etenemisen uralla
SOL tarjoaa tärkeää työkokemusta myös alle 18-vuotiaille
Haaveena esimiestyö: Isossa yrityksessä on etenemismahdollisuuksia
Destian kesätyö: ”Infra-ala on tärkeä osa toimivaa yhteiskuntaa”
Kesätyö kirjastossa on vaihtelevaa
Juuli Vuojärvi kesäduunissa Suomen Pankissa
Espoon sairaalan kesätyössä pääsee toteuttamaan auttamisen halua
Kesätyö Varmassa tuo mielenkiintoisten tilanteiden äärelle
Kesätyö Nesteellä on tarkkaa ja vastuullista – hauskanpitoa unohtamatta
Kojamo pitää hyvää huolta kesätyöntekijöistään
Rehellisyyttä, joukkuepeliä ja halu kehittyä = Menestyksen resepti 
SOLin kesätyössä pääsee soveltamaan omaa osaamistaan erilaisissa tilanteissa
Automaatioasentajan kesätyö Tampereen sähkölaitoksella
Eric työstään SOLilla: silmiin katsominen ja hymy luovat onnistuneen kokemuksen
Eveliina kesätyössä S-ryhmän Oluthuone Rotterdamissa
Luottamus ja vastuu motivoivat tekemään työn hyvin!
Siiri Kettunen – ISS Palvelut
Kesätyö Ohjaamotalossa tarjoaa tärkeän askeleen Jaanan urapolulle
”130-vuotiaasta nimestä ei pidä hämääntyä” – Sähkölaitoksen takaa löytyy monialaisesti tehtäviä
Destiassa pääsee vastuullisiin tehtäviin ja monipuolisiin hankkeisiin
Mikke löysi K-ryhmän oman urheilutaustansa ja sosiaalisuutensa kautta
Soneran someninja toimii markkinoinnin ytimessä
Kesätyö Proservialla yhdistää IT-alan teknisyyden ja asiakaspalvelun sosiaalisuuden
Vuokratyöntekijällä on vapaus ja vastuu
Helsingin kaupunki tukee nuoren ensimmäisen kesätyöpaikan saantia
Monipuoliset hankkeet kehittävät taitoja Swecolla
Varmassa työskennellessä rahoituksen opinnoista on ollut hyötyä, samaten kokemuksesta data-analyysin parissa.
Kesätyö Alkossa: työt tehdään hyvin, mutta myös saa olla hauskaa!
Fingridin kesätyöntekijät nauttivat vastuusta ja vapaudesta
”Haluan olla mukana luomassa parempaa tulevaisuutta teknologiaratkaisujen avulla”
Kesätyö lentocatering-palveluissa on välillä hektistä mutta palkitsevaa
Uuden oppiminen motivoi Espoon kaupungin kesätöissä
Eloisa ja innostava työyhteisö motivoi Elolla
4H-yhdistys on monen nuoren ensimmäinen kesätyöpaikka
Robottien ohjelmoinnissa OP:lla saa käyttää omaa luovuuttaan
Telian kesätyössä ollaan teknologian kehityksen etukärjessä
Myyjän työ S-marketissa sopii Petterille kuin nenä päähän
Maija kesätöissä kaupunginkirjaston tapahtuma- ja markkinointiyksikössä
S-ryhmä – Arto Suominen
Asiakaspalvelutyö houkutti Janinan Prismaan kesätöihin
Kraton Chemical tarjoaa erinomaisen kesätyön kemiantekniikan alalta
Proaktiivinen asenne siivittää onnistumisiin Telialla
Kesätyö EK:lla on haastanut monipuolisten tehtävien parissa
Hyvän johtajan roolimallit löytyvät Nokialta
Kesätyö Fingridin HR:ssä: Energia-alalta paljastui piilotettu helmi
Kojamon kesätyöntekijöiden kurkistus kulisseihin!
”Sairaanhoitoala on monipuolinen ja tarjoaa paljon uramahdollisuuksia myös kansainvälisesti!”
Kesätyö Innovation Traineena Nokialla löytyi LinkedInistä
”Kesätyössäni saan kosketuksen oman alan firmaan”
Fingridillä olet enemmän kuin kesähessu
Kesätöissä Espoon kaupungilla rekrytointiasiantuntijana
Työeläkeyhtiö Elo tarjoaa vastuuta ja vaihtelevia työtehtäviä
Reetta Nisula kesäduunissa Soneralla
SOLin pyykkipojan työ laivalla on vaativaa mutta hauskaa
Kaikki Tampereen Sähköverkon kesätyössä opittu tukee opiskeluja
Kesätyö SOL Palveluilla sopii vaihtelevuudesta pitävälle
Nesteellä pääsee vaikuttamaan positiivisesti ympäröivään yhteiskuntaan
Työelämän ensiaskelia päiväkodissa
Opteamin kesätyössä parasta on työntekijöiden kasvutarinat
Junasiivooja on tiimipelaaja
Mira Kyllästinen – Helsingin kaupungin kiinteistövirasto
Lumilautailijasta kuljetuksen aluepäälliköksi, Matin ura Postissa alkoi kesätyöstä
Fingridillä kesätyöntekijä on osa ammattilaisten tiimiä
”Parasta on, kun pääsen hifistelemään asiakkaan kanssa, joka on kaltaiseni viiniharrastaja”
Toni Leppänen – Veikkaus
Kojamossa korostuu asiakaslähtöinen ja energinen asenne
”Tämä on paras työpaikka mikä minulla on tähän mennessä ollut” – Kesätyöt poiki jatkoa uralle
Fennialla perehdytetään loistavan systemaattisesti
Positiivinen ja työtä pelkäämätön asenne ovat menestyksen avain SOL:illa
Sara – Suomen Suoramainonta
Kesätyössä Ohjaamotalolla yksikään päivä ei ole samanlainen
Baronan kautta yksi hakemus voi poikia useita mahdollisuuksia
Soneran Operator Business -yksikössä tuetaan uusia ideoita
”Hyvä työnantaja on sellainen, joka luottaa työntekijään sekä antaa vastuuta ja vapauksia”
Kesätyö Algolilla avasi urapolun, joka jatkuu kesän jälkeenkin
Alkossa työskentely on monipuolista ja haastavaa
Ihmisläheinen kesätyö S-marketissa antaa eväitä tulevaisuuteen
Merkityksellisyys ja käytännönläheisyys houkuttavat Kemiralla!
Kratonin kesätyössä parasta on mukava työ ja hyvä työilmapiiri
Kratonilla logistiikan kesätyöntekijät tekevät samoja tehtäviä kuin vakituisetkin
RAY:n pelinhoitaja oppii kohtaamaan tunteita laidasta laitaan
Nokialla pääsee lähelle kasvavaa teknologia-alaa
Telialla pääsee rakentamaan omaa uraa eteenpäin
Espoon kaupugin kesätyössä oppii miksi rakennusvalvontaa tarvitaan
Destian kannustava ilmapiiri tekee kesätyöstä onnistuneen
Kesätyö Kuntarekryllä tarjoaa vaihtelevia työympäristöjä
Kojamolla tehdään yhteistyötä yli yksikkörajojen
Kojamossa autetaan ihmisiä löytämään koti
Kratonin hyvä työyhteisö takaa mielekkään kesätyön
Aleksi Sudensalmi kesäduunissa Metsä Woodin sahalla
Tiina Laitinen – Sonera
Kesätyö Tampereen Sähkölaitoksella yhdistää koulutuksen työelämään
Kesätöissä Helsingin kaupungin kaupunkisuunnittelussa
”Meiltä uskalletaan vaatia ja pääsemme heti mukaan tositoimiin” – S-Ryhmällä kesätyöntekijät saavat vastuuta
MySafetyllä kauppaa tehdään pilke silmäkulmassa