KESÄDUUNitarinoita

Anneli Nylund ja Veli Saarinen

DUUNIPAIKKA: Espoon kaupunki TEHTÄVÄ: Rekrytointiasiantuntija

Kertoisitko työstäsi Espoon kaupungilla. Mitkä tehtävät kuuluvat vastuullesi?

Anneli: Julkaisemme työpaikkailmoituksia ja tarkistamme hakijoiden kelpoisuuksia. Olemme yhteydessä esimiehiin koko prosessin aikana ja laitamme heille tietoja hakijoista. Lisäksi tiedotamme hakijoita ja teemme työsopimuksia.

Veli: Sama työnkuva kuin Annelilla. Emme tee itse valintoja työntekijöistä, mutta ohjaamme prosessin läpi. Rekrytoivan esimiehen pyynnöstä julkaisemme ilmoituksen ja ohjaamme, että rekrytointiprosessi etenee vaiheittain ja päättyy työsopimuksen kirjoitukseen.

Minkälainen on koulutustaustasi?

Anneli: Opiskelen kauppatieteiden maisteriopintoja Hollannissa, ja opintoni ovat loppusuoralla.

Veli: Opiskelen Hankenilla kauppatieteitä ensimmäistä vuotta. Ennen tätä opiskelin vuoden ajan journalistiikkaa Tampereen yliopistossa.

Mikä sai sinut kiinnostumaan kesätyöstä Espoon kaupungilla?

Anneli: Kiinnosti kokea, että minkälaista on rekrytointi isossa organisaatiossa ja myös nähdä käytännössä koulussa opetettuja asioita.

Veli: Minua kiinnostaa nähdä kaikki yrityksen tai organisaation eri osa-alueet. Myynnistä minulla oli jo työkokemusta, joten henkilöstöpuoli kiinnostaa. Tämä on hyvä mahdollisuus nähdä, miten henkilöstöhallinto tapahtuu käytännössä.

Mitä erityisesti odotit kesätyöltäsi?

Anneli: Juuri sitä, että saa kokea käytännössä, miten henkilöstöhallinto toteutetaan organisaatiossa. Minua kiinnosti myös julkinen sektori työnantajana.

Veli: Minua kiinnosti tietää, miten itse rekrytointiprosessi toimii, koska sitä varmaan tulee vielä käyttämään omassakin elämässä. Henkilöstöhallinto oli minulle kuin ‘musta aukko’ eli en oikein osannut odottaa mitään muuta kuin että tulen rekrytointipuolelle.

Miksi kiinnostuit juuri tästä alasta?

Anneli: Opiskelen johtamista, ja henkilöstöhallinto on osa sitä, joten kaikissa kursseissa kuitenkin käsitellään laajalti ihmisiä ja henkilöstöä.

Veli: Minulla ei luultavasti koulussa opiskelujen puolesta tule paljonkaan henkilöstöalaa, kun olen enemmän matemaattisiin aineisiin suuntautunut. Mutta täällä näen eri puolia ja eri osastoja yrityksistä ja tiedän, miten ne toimivat yhdessä ja mitä milläkin osastolla tehdään.

Miten sinut on otettu vastaan työyhteisössä?

Anneli: Todella hyvin. Perehdytys oli järjestelmällistä: meille näytettiin heti alkuun perehdytyssuunnitelmasta, mitä asioita käydään läpi minäkin päivänä. Täällä oli mietitty etukäteen, että miten meidät kannattaa ottaa vastaan. Se oli mielestäni hyvä asia, ja tuntui että saamme kyllä hommat haltuun.

Veli: Perehdytys oli hyvin yhdistetty käytäntöön, eli aina kun meille opetettiin jokin asia, saimme tehdä sen itse heti perässä. Meille tehtiin selväksi, että saa kysyä, jos tarvitsee apua, joten ei ole ollut suorituspaineita missään vaiheessa. Olen iloisesti yllättynyt siitä, miten hyvin täällä toimii yhteistyö eri ihmisten välillä.

Tiedätkö jo, mikä sinusta tulee isona?

Anneli: Ensin Master of Science ja katsotaan, mitä sen jälkeen.

Veli: Eniten minua kiinnostaa rahoituksen ala ja siellä ehkä varainhoito tai sijoittamistoiminta, salkunhoitoon tai vastaavaan suuntautuminen. Haluan nähdä kaiken mahdollisen ennen kuin teen valinnan ja suuntaan jollekin tietylle alalle. Siksi olen täälläkin tällä hetkellä.

Mitä olet oppinut työssäsi?

Anneli: Olen oppinut paljon rekrytoiminnasta organisaatiossa. Mielenkiintoista on ollut oppia, miten hakijan henkilökohtaiset ominaisuudet vaikuttavat rekrytointipäätöksiin sekä miten lainsäädäntö vaikuttaa rekrytointeihin ja erityisesti julkiseen sektoriin.

Veli: Olen oppinut, miten käytännön rekrytointiprosessi toimii, ja mitä henkilöstöpuolella tehdään. Arvokasta on ollut oppia myös ihan käytännön toimistorutiinit eli miten esimerkiksi yhteydenpito ihmisten välillä toimii. Kun toivottavasti joskus toistekin olen toimistotyössä, niin tiedän, miten asiat toimivat. Olen myös huomannut, että henkilöstön hyvinvointiin kannattaa panostaa niin kuin täällä on tehty, sillä sen vaikutukset näkyvät.

Uskotko, että voit hyödyntää työssä oppimaasi myös tulevaisuudessa? Miten?

Anneli: On arvokasta nähdä, miten rekrytointi sujuu työnantajan näkökulmasta. Siitä on varmasti hyötyä esimerkiksi tulevaisuudessa, kun haen töitä.

Veli: Omissa työnhauissa varmastikin on hyötyä. Jälkeenpäin huomaa ehkä parhaiten, mitä täällä on oppinut ja miten sitä voi hyödyntää.

Minkälainen työnantaja Espoon kaupunki on?

Anneli: Reilu työnantaja ja todella monipuolinen. Täällä on paljon erilaisia työtehtäviä, löytyy jokaiselle jotakin. On myös paljon ihmisiä eri taustoilla ja eri koulutuksilla.

Veli: Täällä arvostetaan työntekijöitä. Meitä lähetetään koulutuksiin ja meidät halutaan saada viihtymään. Henkilöstön olosuhteita, palveluja ja mahdollisuuksia kehitetään jatkuvasti. Tänne pyritään palkkaamaan myös mahdollisimman paljon nuoria kesätöihin.

Mikä työssäsi on parasta?

Anneli: Parasta on työn vapaus ja itsenäisyys ja se, että meille on annettu vastuuta. Työkaverit myös.

Veli: Työn vapaus ja vastuu on parasta. Täällä on myös hyvä yhteishenki, ja koko ajan pyritään keksimään, miten asiat voisi tehdä paremmin. Aina kun tulee kysymyksiä, voi käydä kysymässä neuvoa, ja saa pätevän vastauksen ja apua ongelmiinsa.

Mikä on mieleenpainuvin tapahtuma työssäsi?

Anneli: Mielestäni kivointa on ollut se, kun olen käynyt parissa tapahtumassa, joissa olen päässyt tapaamaan työnhakijoita.

Veli: Oli mielekästä mennä työnhakijoille suunnattuun tapahtumaan, missä pääsin tapaamaan työnhakijoita. Oli hauskaa huomata, miten hyvä henki siellä oli – ihmiset olivat positiivisella mielellä, uskoivat itseensä ja tulivat innokkaasti juttelemaan. Jos pääsemme mukaan työhaastatteluihin kesän aikana, on se varmasti toinen mieleenpainuva tapahtuma.

 

Teksti ja kuva: Julia Wihuri

 

Tarina on toteutettu yhteistyössä Espoon kaupungin kanssa.

Lisää Kesätyökokemuksia

Helsingin kaupunki tukee nuoren ensimmäisen kesätyöpaikan saantia
Kesätyö Ohjaamotalossa tarjoaa tärkeän askeleen Jaanan urapolulle
Toni Leppänen – Veikkaus
Soneran someninja toimii markkinoinnin ytimessä
Fingridillä olet enemmän kuin kesähessu
”Haluan olla mukana luomassa parempaa tulevaisuutta teknologiaratkaisujen avulla”
MySafetyllä kauppaa tehdään pilke silmäkulmassa
Kojamossa autetaan ihmisiä löytämään koti
Alkossa työskentely on monipuolista ja haastavaa
Työeläkeyhtiö Elo tarjoaa vastuuta ja vaihtelevia työtehtäviä
Asiakaspalvelutyö houkutti Janinan Prismaan kesätöihin
Anssi Turunen – Helsingin Kaupungin kotihoito
Destian kannustava ilmapiiri tekee kesätyöstä onnistuneen
Kesätyö Varmassa tuo mielenkiintoisten tilanteiden äärelle
Tärkeää työtä VVO:lla ihmisten kotien parissa
Merkityksellisyys ja käytännönläheisyys houkuttavat Kemiralla!
Kesätyö Fingridin HR:ssä: Energia-alalta paljastui piilotettu helmi
Espoon sairaalan kesätyössä pääsee toteuttamaan auttamisen halua
”Tämä on paras työpaikka mikä minulla on tähän mennessä ollut” – Kesätyöt poiki jatkoa uralle
Kesätyö EK:lla on haastanut monipuolisten tehtävien parissa
Metsä Groupin kesätyö mahdollistaa etenemisen uralla
Junasiivooja on tiimipelaaja
Kesätyö Innovation Traineena Nokialla löytyi LinkedInistä
Achieving goals through inspiration in Valmet
Fennialla perehdytetään loistavan systemaattisesti
Soneran Operator Business -yksikössä tuetaan uusia ideoita
Kesäduunissa ABC:llä
Metsä Groupilla oppii erityisesti käytännön töiden tekemistä
Hyvä palkkaus ja työkaverit kannustavat hyviin tuloksiin mySafetylla
Tampereen Sähkölaitoksella oppii isojen kokonaisuuksien hallintaa
Tiina Laitinen – Sonera
Destiassa kesätyöt ovat väylä vakituiseen työsuhteeseen
Myyjän työ S-marketissa sopii Petterille kuin nenä päähän
Fingrid tarjoaa laaja-alaisen näkökulman tietoliikennealaan
Kesätyö lentocatering-palveluissa on välillä hektistä mutta palkitsevaa
Monipuoliset työtehtävät ja hyvä meininki inspiroivat ABB:n kesätyöntekijöitä
Kesätöissä Alkossa
Opteamin kesätyössä parasta on työntekijöiden kasvutarinat
Eric työstään SOLilla: silmiin katsominen ja hymy luovat onnistuneen kokemuksen
S-ryhmä – Arto Suominen
Destiassa pääsee vastuullisiin tehtäviin ja monipuolisiin hankkeisiin
Kesätyö Destialla eteni montunpohjalta työnjohtoharjoitteluun
Varmassa työskennellessä rahoituksen opinnoista on ollut hyötyä, samaten kokemuksesta data-analyysin parissa.
Mikke löysi K-ryhmän oman urheilutaustansa ja sosiaalisuutensa kautta
”Parasta on, kun pääsen hifistelemään asiakkaan kanssa, joka on kaltaiseni viiniharrastaja”
Nokialla pääsee lähelle kasvavaa teknologia-alaa
Monipuoliset hankkeet kehittävät taitoja Swecolla
Kesätyö Tampereen Sähkölaitoksella yhdistää koulutuksen työelämään
Juuli Vuojärvi kesäduunissa Suomen Pankissa
Aleksi Sudensalmi kesäduunissa Metsä Woodin sahalla
SOL tarjoaa tärkeää työkokemusta myös alle 18-vuotiaille
4H-yhdistys on monen nuoren ensimmäinen kesätyöpaikka
Esteetön rekrytointi tuo monimuotoisuutta työpaikalle
Kesätyö kirjastossa on vaihtelevaa
Mira Kyllästinen – Helsingin kaupungin kiinteistövirasto
SOLin pyykkipojan työ laivalla on vaativaa mutta hauskaa
Fingridillä kesätyöntekijä on osa ammattilaisten tiimiä
SOLin kesätyössä pääsee soveltamaan omaa osaamistaan erilaisissa tilanteissa
Laitetarkastajan kesätyö Nesteellä pelittää hyvin
Kraton Chemical tarjoaa erinomaisen kesätyön kemiantekniikan alalta
Eveliina kesätyössä S-ryhmän Oluthuone Rotterdamissa
Telialla kesätyöntekijää arvostetaan ja kuunnellaan
Positiivinen ja työtä pelkäämätön asenne ovat menestyksen avain SOL:illa
Sini Pietiläinen – Metsä Group
Kratonin kesätyössä parasta on mukava työ ja hyvä työilmapiiri
”Hyvä työnantaja on sellainen, joka luottaa työntekijään sekä antaa vastuuta ja vapauksia”
Nesteellä pääsee vaikuttamaan positiivisesti ympäröivään yhteiskuntaan
Kratonin hyvä työyhteisö takaa mielekkään kesätyön
Fingridin kesätöissä yhteishenki on huipussaan!
Sara – Suomen Suoramainonta
Kesätöissä Helsingin kaupungin kaupunkisuunnittelussa
Jarkko Tulensalo – Fingrid
Kojamossa korostuu asiakaslähtöinen ja energinen asenne
Siiri Kettunen – ISS Palvelut
Kesätyö SOL Palveluilla sopii vaihtelevuudesta pitävälle
Ihmisläheinen kesätyö S-marketissa antaa eväitä tulevaisuuteen
Robottien ohjelmoinnissa OP:lla saa käyttää omaa luovuuttaan
Kesätyö Nesteellä on tarkkaa ja vastuullista – hauskanpitoa unohtamatta
Baronan kautta yksi hakemus voi poikia useita mahdollisuuksia
Brändi houkutteli hakemaan kesätöihin – Valtterin kesäpesti jatkui sujuvasti myös opintojen ohessa
Kesätyö Alkossa: työt tehdään hyvin, mutta myös saa olla hauskaa!
Kesätyö Veikkauksella on kivaa ja rentoa elämyksellisessä ympäristössä
Kesätyö Kuntarekryllä tarjoaa vaihtelevia työympäristöjä
”On kiehtovaa päästä työskentelemään tällaisella näköalapaikalla asiantuntijoiden kanssa”
Työeläkeyhtiö Elolla kesätyöntekijöitä kuunnellaan ja kannustetaan kysymään
Elo toimii kasvualustana tulevaisuuden osaajille
Vuokratyöntekijällä on vapaus ja vastuu
”Sairaanhoitoala on monipuolinen ja tarjoaa paljon uramahdollisuuksia myös kansainvälisesti!”
Automaatioasentajan kesätyö Tampereen sähkölaitoksella
Espoon kaupugin kesätyössä oppii miksi rakennusvalvontaa tarvitaan
Metsä Group tarvitsee monien eri alojen osaajia
RAY:n pelinhoitaja oppii kohtaamaan tunteita laidasta laitaan
Maija kesätöissä kaupunginkirjaston tapahtuma- ja markkinointiyksikössä
Kesätöissä Espoon kaupungilla rekrytointiasiantuntijana
Koulutusta vastaava kesätyö ISS Palveluilla kiinnosti heti
Kratonilla logistiikan kesätyöntekijät tekevät samoja tehtäviä kuin vakituisetkin
Lumilautailijasta kuljetuksen aluepäälliköksi, Matin ura Postissa alkoi kesätyöstä
Innovation Without Boundaries at Nokia
Swecolla kannustetaan ottamaan uusia haasteita vastaan
Kesätyö Metsä Groupissa on ainutlaatuinen kokemus
Proaktiivinen asenne siivittää onnistumisiin Telialla
Kaikki Tampereen Sähköverkon kesätyössä opittu tukee opiskeluja
Ohjelmistorobotiikka avaa kiehtovia mahdollisuuksia Varmassa
Mikko kehitti taitojaan Fingridin IT-projektissa
Kojamo pitää hyvää huolta kesätyöntekijöistään
Hyvän johtajan roolimallit löytyvät Nokialta
Kesätyöntekijät tuovat Varmalle uutta energiaa muuttuvassa työelämässä
Kesätyö K-ryhmässä kehittää monipuolisesti taitoja tulevaisuuteen
Luottamus ja vastuu motivoivat tekemään työn hyvin!
Telian kesätyössä ollaan teknologian kehityksen etukärjessä
Radisson Blun vastaanottovirkailija Jasmine viihtyy iloisessa työyhteisössä
Reetta Nisula kesäduunissa Soneralla