Kesätyötarinat

Kesätyö Fingridin HR:ssä: Energia-alalta paljastui piilotettu helmi

Dani löysi graduaan tukevan työpaikkailmoituksen ja sai unelmiensa kesätyön Fingridiltä. Nyt hän auttaa toisia kesätyöntekijöitä HR-tiimissä.  

Mitä teet työksesi ja millaiset tehtävät kuuluvat vastuullesi?

Olen kesätyöntekijä HR:ssä (henkilöstöhallinto). Tehtäväni on olla muiden kesätyöntekijöiden tukena ja avustaa HR-tiimiä monipuolisesti erilaisissa asioissa. Esimerkiksi kuun vaihteessa on avustavia palkkamateriaalin keräystehtäviä ja työtuntien tarkistamista. Päävastuualueeni on kuitenkin kesätyöntekijäkokemus. Aika moni kysymys, joka itselle on tullut mieleen, tulee muillekin. On helppoa välittää tietoa, kun on itse löytänyt jo vastaukset vaikkapa yhtiössä voimassa oleviin työaikakäytäntöihin tai työsuhde-etuihin liittyen.

Mitä opiskelet?

Opiskelen kauppatieteitä Aalto-yliopistossa, Helsingissä. Henkilöstöjohtaminen on pääaineeni ja sivuaineeni on strategia. Olen tehnyt gradua hakijakokemukseen, työnantajamaineeseen ja -mielikuvaan liittyen. Siksikin on tosi hienoa, että kesätöissä on annettu kehityshommia ja uskottu, että uusilla silmillä voi olla annettavaa siihen. Syksyllä vuorossa on ulkomaan opintokokonaisuus, kun lähden Japaniin vaihto-opiskelemaan ja tutustumaan sekä paikallisiin että lähialueen johtamiskäytäntöihin.

Mikä herätti kiinnostuksen kesätyötäsi kohtaan?

Työpaikkailmoitus, jota silmäilin gradun pohjalta. Etsin HR-puolen töitä ja tämä oli ykköspaikka, johon toivoin, että pääsisin. Kun näin ilmoituksen, en tiennyt Fingridistä oikein mitään. Näin jälkikäteen se tuntuu huvittavalta, kun kyseessä on niin keskeinen toimija suomalaisessa yhteiskunnassa.

Mitä odotuksia sinulla oli ja miten ne ovat täyttyneet?

Koska en tuntenut Fingridiä, ei minulla oikein ollut odotuksia. Kun lähdin tutustumaan yritykseen, löysin heidän YouTube-kanavansa. Jos loppuu Netflixistä sarjat, niin sieltä voi alkaa tykittää! Siellä oli myös useampi video, jossa esitellään henkilöstöä. Niistä tuli hyvä fiilis, joka on vain vahvistunut kesän mittaan.

Mikä työssäsi on parasta?

Monipuolisuus. Saan oppia uutta ja tiimissäni vallitsee psykologinen turvallisuudentunne. Täällä voi jokainen olla oma itsensä ja olen saanut kaiken avun, mitä olen tarvinnut. Olen saanut aikaa ja tilaa tehdä hommia ja tutustua yritykseen ja toimialaan, mikä on tärkeää vielä tässä vaiheessa uraa, kun kaikki ei välttämättä ole ollut vielä niin tuttua.

Millaisia ominaisuuksia tai taitoja työssä tarvitaan?

HR on palveluyksikkö, joten tarvitaan asiakaspalvelutaitoa, sosiaalisia taitoja ja tunneälyä sekä substanssiosaamista ja työehtosopimusten sekä lakipykälien tuntemista. Oma vahvuuteni on asiakaspalvelu. Siitä tulee vaan niin hyvä fiilis, kun joku tulee luokseni jonkin ongelman kanssa ja hän lähtee hymyssä suin pois.

Mitä olet oppinut kesätyön aikana?

Ymmärrys HR-tehtäväkentästä ja -alasta on syventynyt. Olen oppinut esimerkiksi lisätyö- ja ylityökirjauskäytäntöjä, työpajojen fasilitointia sekä käyttämään uusia järjestelmiä. Energia-alasta olen oppinut, millaisia toimijoita täällä on.

Millainen työnantaja Fingrid on?

Aivan mahtava. Työyhteisö on lämmin ja rento, ja jutella voi kenelle vaan. Oman työn toimitusjohtajuus on meillä iso teema ja on hienoa, että myös kesätyöntekijöille on olemassa samat käytännöt. Luotetaan, että henkilö tekee hänelle uskotut tehtävät ja hän saa tehdä sen parhaaksi katsomallaan tavalla. Lisäksi on mahdollista osallistua erilaisiin koulutuksiin. Olen ollut täällä vasta muutaman kuukauden, mutta mieluusti jäisinkin tänne. Täällä on töissä aktiivista porukkaa ja voidaan viettää aikaa yhdessä muutenkin kuin töissä.

Onko jotain sellaista tapahtumaa, joka on jäänyt erityisesti mieleen kesän aikana?

On useampikin. Meillä oli esimerkiksi Energiateollisuus ry:ltä vieraita. Järjestin vierailun ja pääsin pitämään yritysesittelyn. On hienoa, miten annetaan vastuuta, vaikka on ollut vasta vähän aikaa talossa.

Suosittelisitko Fingridiä muille nuorille?

Suosittelisin! Olen nauttinut tosi paljon täällä olosta. Tuntuu, että olen saanut kehittyä ja saanut vastuuta. Kannattaa ottaa kesätöistä kaikki irti. Kesätyöt ovat tosi loistava mahdollisuus urakehitykseen. Monialaisen osaamisen tarve energia-alallakin tulee todennäköisesti kasvamaan. Ei kannata liikaa rajoittaa itseään opintoalansa mukaan. HR- ja talousyksiköitä on joka firmassa. Ei minullakaan energia-ala tullut ekana mieleen, mutta sieltä paljastuikin piilotettu helmi!  

Tutustu Fingridiin työnantajana