KESÄDUUNitarinoita

Dani Lappi kesätöissä Fingridillä. Kuva: Niko Jekkonen

Dani Lappi

DUUNIPAIKKA: Fingrid TEHTÄVÄ: Kesätyöntekijä, HR

Dani löysi graduaan tukevan työpaikkailmoituksen ja sai unelmiensa kesätyön Fingridiltä. Nyt hän auttaa toisia kesätyöntekijöitä HR-tiimissä.

 

Mitä teet työksesi ja millaiset tehtävät kuuluvat vastuullesi?

Olen kesätyöntekijä HR:ssä (henkilöstöhallinto). Tehtäväni on olla muiden kesätyöntekijöiden tukena ja avustaa HR-tiimiä monipuolisesti erilaisissa asioissa. Esimerkiksi kuun vaihteessa on avustavia palkkamateriaalin keräystehtäviä ja työtuntien tarkistamista.

Päävastuualueeni on kuitenkin kesätyöntekijäkokemus. Aika moni kysymys, joka itselle on tullut mieleen, tulee muillekin. On helppoa välittää tietoa, kun on itse löytänyt jo vastaukset vaikkapa yhtiössä voimassa oleviin työaikakäytäntöihin tai työsuhde-etuihin liittyen.

Mitä opiskelet?

Opiskelen kauppatieteitä Aalto-yliopistossa, Helsingissä. Henkilöstöjohtaminen on pääaineeni ja sivuaineeni on strategia. Olen tehnyt gradua hakijakokemukseen, työnantajamaineeseen ja -mielikuvaan liittyen. Siksikin on tosi hienoa, että kesätöissä on annettu kehityshommia ja uskottu, että uusilla silmillä voi olla annettavaa siihen.

Syksyllä vuorossa on ulkomaan opintokokonaisuus, kun lähden Japaniin vaihto-opiskelemaan ja tutustumaan sekä paikallisiin että lähialueen johtamiskäytäntöihin.

Mikä herätti kiinnostuksen kesätyötäsi kohtaan?

Työpaikkailmoitus, jota silmäilin gradun pohjalta. Etsin HR-puolen töitä ja tämä oli ykköspaikka, johon toivoin, että pääsisin. Kun näin ilmoituksen, en tiennyt Fingridistä oikein mitään. Näin jälkikäteen se tuntuu huvittavalta, kun kyseessä on niin keskeinen toimija suomalaisessa yhteiskunnassa.

Mitä odotuksia sinulla oli ja miten ne ovat täyttyneet?

Koska en tuntenut Fingridiä, ei minulla oikein ollut odotuksia. Kun lähdin tutustumaan yritykseen, löysin heidän YouTube-kanavansa. Jos loppuu Netflixistä sarjat, niin sieltä voi alkaa tykittää! Siellä oli myös useampi video, jossa esitellään henkilöstöä. Niistä tuli hyvä fiilis, joka on vain vahvistunut kesän mittaan.

Mikä työssäsi on parasta?

Monipuolisuus. Saan oppia uutta ja tiimissäni vallitsee psykologinen turvallisuudentunne. Täällä voi jokainen olla oma itsensä ja olen saanut kaiken avun, mitä olen tarvinnut. Olen saanut aikaa ja tilaa tehdä hommia ja tutustua yritykseen ja toimialaan, mikä on tärkeää vielä tässä vaiheessa uraa, kun kaikki ei välttämättä ole ollut vielä niin tuttua.

Millaisia ominaisuuksia tai taitoja työssä tarvitaan?

HR on palveluyksikkö, joten tarvitaan asiakaspalvelutaitoa, sosiaalisia taitoja ja tunneälyä sekä substanssiosaamista ja työehtosopimusten sekä lakipykälien tuntemista.

Oma vahvuuteni on asiakaspalvelu. Siitä tulee vaan niin hyvä fiilis, kun joku tulee luokseni jonkin ongelman kanssa ja hän lähtee hymyssä suin pois.

Mitä olet oppinut kesätyön aikana?

Ymmärrys HR-tehtäväkentästä ja -alasta on syventynyt. Olen oppinut esimerkiksi lisätyö- ja ylityökirjauskäytäntöjä, työpajojen fasilitointia sekä käyttämään uusia järjestelmiä. Energia-alasta olen oppinut, millaisia toimijoita täällä on.

Millainen työnantaja Fingrid on?

Aivan mahtava. Työyhteisö on lämmin ja rento, ja jutella voi kenelle vaan. Oman työn toimitusjohtajuus on meillä iso teema ja on hienoa, että myös kesätyöntekijöille on olemassa samat käytännöt. Luotetaan, että henkilö tekee hänelle uskotut tehtävät ja hän saa tehdä sen parhaaksi katsomallaan tavalla. Lisäksi on mahdollista osallistua erilaisiin koulutuksiin.

Olen ollut täällä vasta muutaman kuukauden, mutta mieluusti jäisinkin tänne. Täällä on töissä aktiivista porukkaa ja voidaan viettää aikaa yhdessä muutenkin kuin töissä.

Onko jotain sellaista tapahtumaa, joka on jäänyt erityisesti mieleen kesän aikana?

On useampikin. Meillä oli esimerkiksi Energiateollisuus ry:ltä vieraita. Järjestin vierailun ja pääsin pitämään yritysesittelyn. On hienoa, miten annetaan vastuuta, vaikka on ollut vasta vähän aikaa talossa.

Suosittelisitko Fingridiä muille nuorille?

Suosittelisin! Olen nauttinut tosi paljon täällä olosta. Tuntuu, että olen saanut kehittyä ja saanut vastuuta.

Kannattaa ottaa kesätöistä kaikki irti. Kesätyöt ovat tosi loistava mahdollisuus urakehitykseen. Monialaisen osaamisen tarve energia-alallakin tulee todennäköisesti kasvamaan. Ei kannata liikaa rajoittaa itseään opintoalansa mukaan. HR- ja talousyksiköitä on joka firmassa. Ei minullakaan energia-ala tullut ekana mieleen, mutta sieltä paljastuikin piilotettu helmi!

 

Tutustu Fingridiin työnantajana

 

Teksti: Siiri Huttunen
Kuva: Niko Jekkonen

Artikkeli on toteutettu yhteistyössä Fingridin kanssa.

Lisää Kesätyökokemuksia

”On kiehtovaa päästä työskentelemään tällaisella näköalapaikalla asiantuntijoiden kanssa”
Hyvä palkkaus ja työkaverit kannustavat hyviin tuloksiin mySafetylla
Soneran someninja toimii markkinoinnin ytimessä
Innovation Without Boundaries at Nokia
Junasiivooja on tiimipelaaja
SOL tarjoaa tärkeää työkokemusta myös alle 18-vuotiaille
S-ryhmä – Arto Suominen
Kesätyöntekijät tuovat Varmalle uutta energiaa muuttuvassa työelämässä
Kesätyö kirjastossa on vaihtelevaa
Tärkeää työtä VVO:lla ihmisten kotien parissa
”Haluan olla mukana luomassa parempaa tulevaisuutta teknologiaratkaisujen avulla”
Kesätyö Destialla eteni montunpohjalta työnjohtoharjoitteluun
Destiassa pääsee vastuullisiin tehtäviin ja monipuolisiin hankkeisiin
Telialla kesätyöntekijää arvostetaan ja kuunnellaan
Kesätyö Veikkauksella on kivaa ja rentoa elämyksellisessä ympäristössä
Työeläkeyhtiö Elolla kesätyöntekijöitä kuunnellaan ja kannustetaan kysymään
Espoon sairaalan kesätyössä pääsee toteuttamaan auttamisen halua
Kesätöissä Alkossa
Brändi houkutteli hakemaan kesätöihin – Valtterin kesäpesti jatkui sujuvasti myös opintojen ohessa
Kesätyö Innovation Traineena Nokialla löytyi LinkedInistä
Opteamin kesätyössä parasta on työntekijöiden kasvutarinat
Ihmisläheinen kesätyö S-marketissa antaa eväitä tulevaisuuteen
Fingrid tarjoaa laaja-alaisen näkökulman tietoliikennealaan
Sara – Suomen Suoramainonta
Kesätyö Metsä Groupissa on ainutlaatuinen kokemus
”Sairaanhoitoala on monipuolinen ja tarjoaa paljon uramahdollisuuksia myös kansainvälisesti!”
Fingridillä olet enemmän kuin kesähessu
Jarkko Tulensalo – Fingrid
Siiri Kettunen – ISS Palvelut
Helsingin kaupunki tukee nuoren ensimmäisen kesätyöpaikan saantia
Kratonin hyvä työyhteisö takaa mielekkään kesätyön
Maija kesätöissä kaupunginkirjaston tapahtuma- ja markkinointiyksikössä
Myyjän työ S-marketissa sopii Petterille kuin nenä päähän
4H-yhdistys on monen nuoren ensimmäinen kesätyöpaikka
Kojamossa korostuu asiakaslähtöinen ja energinen asenne
Automaatioasentajan kesätyö Tampereen sähkölaitoksella
Fingridin kesätöissä yhteishenki on huipussaan!
Varmassa työskennellessä rahoituksen opinnoista on ollut hyötyä, samaten kokemuksesta data-analyysin parissa.
Mikko kehitti taitojaan Fingridin IT-projektissa
MySafetyllä kauppaa tehdään pilke silmäkulmassa
Destiassa kesätyöt ovat väylä vakituiseen työsuhteeseen
Kesätyö Nesteellä on tarkkaa ja vastuullista – hauskanpitoa unohtamatta
Destian kannustava ilmapiiri tekee kesätyöstä onnistuneen
Kojamo pitää hyvää huolta kesätyöntekijöistään
Ohjelmistorobotiikka avaa kiehtovia mahdollisuuksia Varmassa
Aleksi Sudensalmi kesäduunissa Metsä Woodin sahalla
Nesteellä pääsee vaikuttamaan positiivisesti ympäröivään yhteiskuntaan
Proaktiivinen asenne siivittää onnistumisiin Telialla
Baronan kautta yksi hakemus voi poikia useita mahdollisuuksia
Elo toimii kasvualustana tulevaisuuden osaajille
Anssi Turunen – Helsingin Kaupungin kotihoito
Tampereen Sähkölaitoksella oppii isojen kokonaisuuksien hallintaa
Kaikki Tampereen Sähköverkon kesätyössä opittu tukee opiskeluja
Tiina Laitinen – Sonera
Telian kesätyössä ollaan teknologian kehityksen etukärjessä
Robottien ohjelmoinnissa OP:lla saa käyttää omaa luovuuttaan
Asiakaspalvelutyö houkutti Janinan Prismaan kesätöihin
RAY:n pelinhoitaja oppii kohtaamaan tunteita laidasta laitaan
Kesätyö SOL Palveluilla sopii vaihtelevuudesta pitävälle
Laitetarkastajan kesätyö Nesteellä pelittää hyvin
Metsä Groupin kesätyö mahdollistaa etenemisen uralla
Koulutusta vastaava kesätyö ISS Palveluilla kiinnosti heti
Eric työstään SOLilla: silmiin katsominen ja hymy luovat onnistuneen kokemuksen
Kesätöissä Helsingin kaupungin kaupunkisuunnittelussa
Reetta Nisula kesäduunissa Soneralla
Hyvän johtajan roolimallit löytyvät Nokialta
Swecolla kannustetaan ottamaan uusia haasteita vastaan
SOLin kesätyössä pääsee soveltamaan omaa osaamistaan erilaisissa tilanteissa
Kojamossa autetaan ihmisiä löytämään koti
Juuli Vuojärvi kesäduunissa Suomen Pankissa
Metsä Groupilla oppii erityisesti käytännön töiden tekemistä
Monipuoliset hankkeet kehittävät taitoja Swecolla
Kesätyö EK:lla on haastanut monipuolisten tehtävien parissa
Kesätyö K-ryhmässä kehittää monipuolisesti taitoja tulevaisuuteen
Luottamus ja vastuu motivoivat tekemään työn hyvin!
Kesätyö Kuntarekryllä tarjoaa vaihtelevia työympäristöjä
Mikke löysi K-ryhmän oman urheilutaustansa ja sosiaalisuutensa kautta
Soneran Operator Business -yksikössä tuetaan uusia ideoita
Positiivinen ja työtä pelkäämätön asenne ovat menestyksen avain SOL:illa
Kesätyö Varmassa tuo mielenkiintoisten tilanteiden äärelle
Lumilautailijasta kuljetuksen aluepäälliköksi, Matin ura Postissa alkoi kesätyöstä
Metsä Group tarvitsee monien eri alojen osaajia
Sini Pietiläinen – Metsä Group
Kraton Chemical tarjoaa erinomaisen kesätyön kemiantekniikan alalta
Kratonilla logistiikan kesätyöntekijät tekevät samoja tehtäviä kuin vakituisetkin
Eveliina kesätyössä S-ryhmän Oluthuone Rotterdamissa
Kratonin kesätyössä parasta on mukava työ ja hyvä työilmapiiri
”Hyvä työnantaja on sellainen, joka luottaa työntekijään sekä antaa vastuuta ja vapauksia”
Fennialla perehdytetään loistavan systemaattisesti
Kesätyö Alkossa: työt tehdään hyvin, mutta myös saa olla hauskaa!
Alkossa työskentely on monipuolista ja haastavaa
Kesätyö Tampereen Sähkölaitoksella yhdistää koulutuksen työelämään
Kesätöissä Espoon kaupungilla rekrytointiasiantuntijana
Espoon kaupugin kesätyössä oppii miksi rakennusvalvontaa tarvitaan
Kesätyö Ohjaamotalossa tarjoaa tärkeän askeleen Jaanan urapolulle
Mira Kyllästinen – Helsingin kaupungin kiinteistövirasto
Kesätyö lentocatering-palveluissa on välillä hektistä mutta palkitsevaa
Radisson Blun vastaanottovirkailija Jasmine viihtyy iloisessa työyhteisössä
SOLin pyykkipojan työ laivalla on vaativaa mutta hauskaa
Kesätyö Fingridin HR:ssä: Energia-alalta paljastui piilotettu helmi
Tämä on paras työpaikka mikä minulla on tähän mennessä ollut – Kesätyöt poiki jatkoa uralle
Vuokratyöntekijällä on vapaus ja vastuu
Toni Leppänen – Veikkaus
Fingridillä kesätyöntekijä on osa ammattilaisten tiimiä
Työeläkeyhtiö Elo tarjoaa vastuuta ja vaihtelevia työtehtäviä
Kesäduunissa ABC:llä
Achieving goals through inspiration in Valmet
Nokialla pääsee lähelle kasvavaa teknologia-alaa