Elmeri, Service & Support Specialist, IT-osasto

 “Ei oo ärsyttänyt kertaakaan tulla töihin aamulla”, hymähtää Elmeri kertoessaan ensimmäisestä oman alan työpaikastaan Lidlin pääkonttorissa. Viime talvena juuri näihin aikoihin, tuleva IT-tradenomi haki ensimmäistä oman alan kesätyöpaikkaansa kaverin suosittelemana. Hakemus poikikin pidemmän pestin, sillä viittä vaille valmis koodaamisen ammattilainen pyöräilee edelleen toimistolle IT-lähituen monipuolisiin tehtäviin.

”Kesässä parasta oli työkavereiden lisäksi se, kun pääsi tekemään oikeita töitä, eikä ollut missään harjoittelijan roolissa. Täällä on kansainvälinen meininki ja tosi hyvät mahdollisuudet edetä”, Elmeri kertoo. Alusta asti aikataulut koulun ja työn välillä on saatu sovitettua joustavasti niin, ettei koulun loppuunsaattaminen kärsi työnteosta.

Kaikkea ei myöskään tarvitse osata heti. Tämä korostui heti ensimmäisenä työpäivänä, kun perehdytyksessä painotettiin, että virheitä sattuu kaikille. Mokan sattuessa tärkeintä on ottaa asia esille ja käydä yhdessä läpi oikeat tavat toimia. Ensi vuoden sävelet ovat selvät omatoimiselle, pian 25 vuotta täyttävälle miehelle.

”Syksyn jälkeen aion ehdottomasti pyrkiä eteenpäin ja pitää silmät auki talon sisällä aukeavista paikoista. Kuluneen kesän jälkeen ei enää pelota epäonnistua niin paljon, mikä on aika iso juttu”.

Sandra, apulaismyymäläpäällikkö

Myöhästyminen työhaastattelusta ei pysäyttänyt 23-vuotiasta Sandraa saamasta hakemaansa kesätyötä Lidlin myyjänä. ”Olen kotoisin Oulusta, enkä tuntenut yhtään näitä seutuja. Hyppäsin väärään bussiin ja siinä kävi niin, että myöhästyin lopulta tosi pahasti siitä haastattelusta. Soitin kyllä ja kerroin tilanteen, mutta olin ihan varma, että se olisi kaatunut siihen. Onneksi sain silti paikan”, hyväntuulinen Sandra naurahtaa.

Sandran taival Lidlillä ei jäänyt pelkäksi kesätyöntekijäksi, sillä työn myötä helsinkiläistynyt myynnin ammattilainen on edennyt alle viidessä vuodessa kesätyöntekijästä esimiestehtäviin, apulaismyymäläpäälliköksi. Kesä sujui niin hyvin, että vaikka myymäläpäällikkö oli kerennyt välissä vaihtua, Sandraa pyydettiin myymälään jouluapulaiseksi ja myöhemmin myymälässä tarjoutui vielä mahdollisuus suorittaa merkonomin tutkintoon kuuluva palkallinen harjoittelu. Suuri motivaatio saavuttaa itse asettamansa tavoitteet sekä Lidlillä työskentelevän siskon näyttämä esimerkki ovat siivittäneet kunnianhimoisen nuoren naisen uraa. Tulevaisuudessa tähtäimessä on myymäläpäällikön paikka.

”Täällä jokaiselle annetaan mahdollisuudet edetä nopeasti, kunhan asenne on paikallaan. Olen elävä esimerkki siitä, että jos motivaatio on kunnossa, niin pystyt mihin vaan.”

Sandran mielestä työntekijöiden oman asenteen lisäksi sillä on valtavan suuri merkitys, kuinka uudet kesätyöntekijät otetaan vastaan. Hän tietää mistä puhuu, sillä työkokemusta on karttunut myös kesätyöntekijöiden perehdyttämisestä palvelukouluttajan roolissa. Tärkeintä on, että aina pitää uskaltaa kysyä.

Mila, varastotyöntekijä, Järvenpään jakelukeskus

”Muutto Espoosta täysin vieraaseen kaupunkiin oli iso hyppy, mutta tykkään työstäni ja olen tosi spontaani tyyppi.”

Vuosi Järvenpään jakelukeskuksessa on saanut Milan vakuuttumaan oman alan löytymisestä. Aiemmat varastoalan pätkätyöt saivat jäädä, kun kohdalle osui mahdollisuus aloittaa vakituiset työt yhdessä Lidlin suurista jakelukeskuksista. Innokkuus ja tarmo tehdä töitä on huomattu myös esimiestasolla, sillä kesästä alkaen osa-aikaisesta työsuhteesta tuli kokoaikainen.

Kesän ensimmäistä palkkapäivää hän muistelee lämmöllä: ”Se tuntui hyvältä ja siltä, että on oikeasti tehnyt töitä sen rahan eteen”. Palkka tulikin sopivaan saumaan, sillä edessä häämötti töistä vapaaksi toivottu Ruisrock-viikonloppu.

”Ylipäätään töissä on nähnyt, että mitä kovemmin teet töitä, niin sen enemmän myös tienaat. Meillä on myös talon etuna Lidl-lisä, joka tulee kuukausittain palkan päälle, sekä mahdollisuus tehdä töitä oppisopimuksella.”

Puhtia päiviin tuo kannustavat ihmiset ympärillä. Kollegoihin kuuluu monipuolinen porukka ihmisiä täysin erilaisilla taustoilla: ”Se meidän jengi – se on vaan aivan paras.”

Tutustu Lidliin kesätyönantajana

Kuvat: Niko Jekkonen

Teksti: Riikka Hautala

Artikkeli on toteutettu yhteistyössä Lidlin kanssa.