KESÄDUUNitarinoita

Wille Tuovinen

DUUNIPAIKKA: Proservia / ManpowerGroup TEHTÄVÄ: Field service Technician

Wille kyllästyi entiseen ammattiinsa painoassistenttina ja päätti seurata intohimoaan tietotekniikan parissa. Tänä kesänä espoolaismies kiertää asiakasyrityksestä toiseen ja tarjoaa apua IT-ongelmissa.

Millainen toimenkuvasi on ja millaiset tehtävät kuuluvat vastuullesi?

Toimenkuvaani kuuluu tarjota lähitukea asiakasyrityksille tietoteknisissä asioissa. Useimmiten tämä tarkoittaa asiakaspalvelua, huoltotehtäviä ja avustamista erilaisissa IT-ongelmissa.

Miten työpäiväsi etenee?

Työpäiväni alkaa siitä, kun lähden kotoa asiakasyritykselle. Olen katsonut ennakkoon omasta järjestelmästämme, mitä tarvetta asiakkaalla on, joten voin alkaa heti hommiin paikan päällä.  Työpäivät ovat hyvin vaihtelevia. Toisinaan koko päivä kuuluu yhden asiakkaan luona päivystystehtävissä, toisinaan liikun julkisilla asiakkaalta toiselle.

Millainen on koulutustaustasi?

Ensimmäiseltä koulutukseltani olen painoassistentti. Työskentelin kirjapainossa yhdeksän vuotta, kunnes vaihdoin IT-alalle. Kouluttauduin ensin Turussa ammattikoulussa ICT-asentajaksi, minkä jälkeen pääsin Metropolia-ammattikorkeakouluun opiskelemaan informaatioteknologiaa. Tällä hetkellä meneillään on opintojen kolmas vuosi, ja tarkoitus on valmistua neljässä vuodessa.

Mikä sai sinut vaihtamaan alaa?

Päädyin vaihtamaan alaa, koska kyllästyin siihen, etten pystynyt enää kehittymään työssäni painoassistenttina. Aloin miettiä, että mitä jos tekisin työkseni sitä mistä oikeasti tykkään. IT-ala ei ollut vaikea valinta, sillä olin harrastanut tietotekniikkaa lapsesta asti. Annoin ajatuksen hautua pari vuotta ja kävin pariin otteeseen ammattikorkeakoulujen pääsykokeissa. Jouduin kuitenkin toteamaan, että edellisistä opiskeluvuosista on liian pitkä aika, joten päätin käydä ensin toisen asteen koulutuksen.

Miksi olet kiinnostunut IT-alasta?

Tietotekniikka on ollut lapsesta asti lähellä sydäntä. IT-alassa kiehtoo erityisesti jatkuva oppiminen ja mahdollisuus kehittyä koko ajan. Opittavaa on enemmän kuin mihin yhden elämän aika ehtii. Kysymys on vain siitä, mihin suuntaan itse haluaa lähteä.

Mitä olet oppinut työssäsi?

Olen oppinut paljon erilaisia yrityksiin liittyviä IT-puolen käytäntöjä, myös sellaisia teknisiä  asioita, joita en ole hetkeen tehnyt opiskelujen takia. On ollut tärkeää saada kokemusta ja varmuutta myös asiakaspalveluun. Tämän työn parhaita puolia on, että oppii tuntemaan monipuolisesti erilaisia ihmisiä.

Uskotko, että voit hyödyntää kesätyössä oppimaasi myös tulevaisuudessa? Miten?

Tulen varmasti hyötymään kaikesta, mitä olen täällä kokenut. Myös siinä tapauksessa, että suuntaudun enemmän sovelluspuolelle. On tärkeää ymmärtää IT-alaa kokonaisuutena ja sitä, miten yritykset toimivat.

Millainen työnantaja Proservia on ollut?

Proservia on luotettava ja turvallinen työnantaja, joka panostaa työntekijöihinsä ja kuuntelee heitä. Ne ovat tärkeitä asioita. Työntekijänä on sellainen tunne, että pystyy aina kysymään epäselviä asioita matalalla kynnyksellä.

Mikä työssäsi on parasta ja mikä sinua motivoi?

Parasta on se, että työtehtävät ovat kiinnostavia. Motivaatiota työhön tuo asiakkaiden palveleminen. Kun pääsee auttamaan asiakkaita omalla tietotaidolla ja saa vielä palautetta hyvästä työstä, niin siitä tulee mahtava fiilis.

Mikä on mieleenpainuvin tapahtuma työssäsi?

Mieleenpainuvimpia hetkiä ovat onnistumisen kokemukset. On ollut tapauksia, joissa asiakas on ollut varma, että jokin laite on rikki, mutta olenkin saanut sen kuntoon. Ne ovat isoja saavutuksia tässä työssä.

Millainen on mielestäsi hyvä työnantaja?

Hyvä työnantaja on sellainen, jonka arvot sopii omien arvojen kanssa yhteen. Minulle on tärkeintä, että yritys panostaa omaan tuotteeseensa, eikä vain myy tyhjiä lupauksia. Parhaassa tapauksessa tuotteen tai palvelun erinomaisuus näkyy sisäisesti niin, että työntekijät voivat ylpeinä seisoa sen takana. Minulle on aina sanottu, että “tee työtä, jolla on tarkoitus”, ja täällä se oikeasti toteutuu.

Miten suosittelisit IT-alaa nuorille?

Jos on yhtään kiinnostunut tietotekniikasta ja haluaa haasteita työssä, niin tässä on sellainen ala, jossa on loputtomasti varaa kehittyä. Avainsana on monipuolisuus.

 

Proservia on ManpowerGroup-konserniin kuuluva IT-loppukäyttäjätukea tarjoava yksikkö. Lue lisää Proserviasta. Jos olet kiinnostunut Proservialla työskentelystä, löydät avoinna olevat työpaikat täältä.

 

Teksti: Väinö Vasara

Kuva: Niko Jekkonen

 

Artikkeli on tehty yhteistyössä ManpowerGroupin kanssa.

Lisää Kesätyökokemuksia

Tärkeää työtä VVO:lla ihmisten kotien parissa
Kesätyö Tampereen Sähkölaitoksella yhdistää koulutuksen työelämään
”Sairaanhoitoala on monipuolinen ja tarjoaa paljon uramahdollisuuksia myös kansainvälisesti!”
Työeläkeyhtiö Elolla kesätyöntekijöitä kuunnellaan ja kannustetaan kysymään
Nokialla pääsee lähelle kasvavaa teknologia-alaa
S-ryhmä – Arto Suominen
Lumilautailijasta kuljetuksen aluepäälliköksi, Matin ura Postissa alkoi kesätyöstä
Uuden oppiminen motivoi Espoon kaupungin kesätöissä
Telian kesätyössä ollaan teknologian kehityksen etukärjessä
Elo toimii kasvualustana tulevaisuuden osaajille
Merkityksellisyys ja käytännönläheisyys houkuttavat Kemiralla!
Työeläkeyhtiö Elo tarjoaa vastuuta ja vaihtelevia työtehtäviä
Kesätyö Proservialla yhdistää IT-alan teknisyyden ja asiakaspalvelun sosiaalisuuden
Vuokratyöntekijällä on vapaus ja vastuu
Kojamo pitää hyvää huolta kesätyöntekijöistään
Telialla kesätyöntekijän vahvuudet pääsevät loistamaan
Hyvä palkkaus ja työkaverit kannustavat hyviin tuloksiin mySafetylla
Sara – Suomen Suoramainonta
Kesätyö K-ryhmässä kehittää monipuolisesti taitoja tulevaisuuteen
Koulutusta vastaava kesätyö ISS Palveluilla kiinnosti heti
Kesätyö lentocatering-palveluissa on välillä hektistä mutta palkitsevaa
Junasiivooja on tiimipelaaja
”Kesätyössäni saan kosketuksen oman alan firmaan”
Espoon sairaalan kesätyössä pääsee toteuttamaan auttamisen halua
Fingridillä kesätyöntekijä on osa ammattilaisten tiimiä
Automaatioasentajan kesätyö Tampereen sähkölaitoksella
Tiina Laitinen – Sonera
Ihmisläheinen kesätyö S-marketissa antaa eväitä tulevaisuuteen
Tampereen Sähkölaitoksella oppii isojen kokonaisuuksien hallintaa
Ohjelmistorobotiikka avaa kiehtovia mahdollisuuksia Varmassa
Opteamin kesätyössä parasta on työntekijöiden kasvutarinat
Positiivinen ja työtä pelkäämätön asenne ovat menestyksen avain SOL:illa
Destiassa kesätyöt ovat väylä vakituiseen työsuhteeseen
Kojamon kesätyöntekijöiden kurkistus kulisseihin!
Tampereen Sähkölaitos antoi mahdollisuuden vaativampaan kesäpestiin
Achieving goals through inspiration in Valmet
Kesätyö Innovation Traineena Nokialla löytyi LinkedInistä
Kraton Chemical tarjoaa erinomaisen kesätyön kemiantekniikan alalta
Aleksi Sudensalmi kesäduunissa Metsä Woodin sahalla
Destian kesätyö: ”Infra-ala on tärkeä osa toimivaa yhteiskuntaa”
4H-yhdistys on monen nuoren ensimmäinen kesätyöpaikka
Asiakaspalvelutyö houkutti Janinan Prismaan kesätöihin
Myyjän työ S-marketissa sopii Petterille kuin nenä päähän
”Meiltä uskalletaan vaatia ja pääsemme heti mukaan tositoimiin” – S-Ryhmällä kesätyöntekijät saavat vastuuta
Radisson Blun vastaanottovirkailija Jasmine viihtyy iloisessa työyhteisössä
Destiassa pääsee vastuullisiin tehtäviin ja monipuolisiin hankkeisiin
Kesätyö Metsä Groupissa on ainutlaatuinen kokemus
Kesätöissä Alkossa
Esteetön rekrytointi tuo monimuotoisuutta työpaikalle
Kesätyö EK:lla on haastanut monipuolisten tehtävien parissa
Tampereen Sähkölaitoksella vuorovaikutustaidot ovat tärkeässä asemassa
Itsensä ylittämistä ja itsevarmuutta Promotion Pointin kesätyöstä
RAY:n pelinhoitaja oppii kohtaamaan tunteita laidasta laitaan
Swecolla kannustetaan ottamaan uusia haasteita vastaan
Toni Leppänen – Veikkaus
Fennialla perehdytetään loistavan systemaattisesti
Mikke löysi K-ryhmän oman urheilutaustansa ja sosiaalisuutensa kautta
Mira Kyllästinen – Helsingin kaupungin kiinteistövirasto
”130-vuotiaasta nimestä ei pidä hämääntyä” – Sähkölaitoksen takaa löytyy monialaisesti tehtäviä
Haaveena esimiestyö: Isossa yrityksessä on etenemismahdollisuuksia
Kesätyö Varmassa tuo mielenkiintoisten tilanteiden äärelle
Kesätyö Kuntarekryllä tarjoaa vaihtelevia työympäristöjä
Fingrid tarjoaa laaja-alaisen näkökulman tietoliikennealaan
Baronan kautta yksi hakemus voi poikia useita mahdollisuuksia
Merkityksellisyyttä, kansainvälisyyttä ja tekniikan edelläkävijyyttä ABB:n kesätyössä
Metsä Groupilla oppii erityisesti käytännön töiden tekemistä
Kesätyö Destialla eteni montunpohjalta työnjohtoharjoitteluun
Fingridin kesätöissä yhteishenki on huipussaan!
Työelämän ensiaskelia päiväkodissa
Kojamossa autetaan ihmisiä löytämään koti
Juuli Vuojärvi kesäduunissa Suomen Pankissa
Jarkko Tulensalo – Fingrid
Kesätyö Algolilla avasi urapolun, joka jatkuu kesän jälkeenkin
Kesätyö SOL Palveluilla sopii vaihtelevuudesta pitävälle
Telialla pääsee rakentamaan omaa uraa eteenpäin
”Hyvä työnantaja on sellainen, joka luottaa työntekijään sekä antaa vastuuta ja vapauksia”
Eveliina kesätyössä S-ryhmän Oluthuone Rotterdamissa
”Haluan olla mukana luomassa parempaa tulevaisuutta teknologiaratkaisujen avulla”
Soneran Operator Business -yksikössä tuetaan uusia ideoita
Monipuoliset hankkeet kehittävät taitoja Swecolla
Kesätyö Veikkauksella on kivaa ja rentoa elämyksellisessä ympäristössä
Sini Pietiläinen – Metsä Group
Kesätyö Alkossa: työt tehdään hyvin, mutta myös saa olla hauskaa!
Luottamus ja vastuu motivoivat tekemään työn hyvin!
Siiri Kettunen – ISS Palvelut
SOLin pyykkipojan työ laivalla on vaativaa mutta hauskaa
SOL tarjoaa tärkeää työkokemusta myös alle 18-vuotiaille
Kesätyö Postilla: ”Aluksi ei ymmärtänyt ollenkaan, kuinka isojen asioiden äärellä tässä ollaan”
Innovation Without Boundaries at Nokia
Rehellisyyttä, joukkuepeliä ja halu kehittyä = Menestyksen resepti 
Metsä Groupin kesätyö mahdollistaa etenemisen uralla
Eric työstään SOLilla: silmiin katsominen ja hymy luovat onnistuneen kokemuksen
Fingridin kesätyöntekijät nauttivat vastuusta ja vapaudesta
Alkossa työskentely on monipuolista ja haastavaa
Anssi Turunen – Helsingin Kaupungin kotihoito
”Tämä on paras työpaikka mikä minulla on tähän mennessä ollut” – Kesätyöt poiki jatkoa uralle
Kaikki Tampereen Sähköverkon kesätyössä opittu tukee opiskeluja
Maija kesätöissä kaupunginkirjaston tapahtuma- ja markkinointiyksikössä
”Parasta on, kun pääsen hifistelemään asiakkaan kanssa, joka on kaltaiseni viiniharrastaja”
Soneran someninja toimii markkinoinnin ytimessä
Kesätyö Fingridin HR:ssä: Energia-alalta paljastui piilotettu helmi
Kesätöissä Espoon kaupungilla rekrytointiasiantuntijana
Kratonin hyvä työyhteisö takaa mielekkään kesätyön
Laitetarkastajan kesätyö Nesteellä pelittää hyvin
Kesätyö kirjastossa on vaihtelevaa
Brändi houkutteli hakemaan kesätöihin – Valtterin kesäpesti jatkui sujuvasti myös opintojen ohessa
Kesätyössä Ohjaamotalolla yksikään päivä ei ole samanlainen
Nesteellä pääsee vaikuttamaan positiivisesti ympäröivään yhteiskuntaan
MySafetyllä kauppaa tehdään pilke silmäkulmassa
Hyvän johtajan roolimallit löytyvät Nokialta
Kesäduunissa ABC:llä
Telialla kesätyöntekijää arvostetaan ja kuunnellaan
SOLin kesätyössä pääsee soveltamaan omaa osaamistaan erilaisissa tilanteissa
Kesätyöntekijät tuovat Varmalle uutta energiaa muuttuvassa työelämässä
Monipuoliset työtehtävät ja hyvä meininki inspiroivat ABB:n kesätyöntekijöitä
Kratonin kesätyössä parasta on mukava työ ja hyvä työilmapiiri
Helsingin kaupunki tukee nuoren ensimmäisen kesätyöpaikan saantia
Kesätyö Nesteellä on tarkkaa ja vastuullista – hauskanpitoa unohtamatta
Varmassa työskennellessä rahoituksen opinnoista on ollut hyötyä, samaten kokemuksesta data-analyysin parissa.
Kesätöissä Helsingin kaupungin kaupunkisuunnittelussa
Metsä Group tarvitsee monien eri alojen osaajia
Mikko kehitti taitojaan Fingridin IT-projektissa
Kojamolla tehdään yhteistyötä yli yksikkörajojen
Kesätyö Ohjaamotalossa tarjoaa tärkeän askeleen Jaanan urapolulle
Fingridillä olet enemmän kuin kesähessu
Kratonilla logistiikan kesätyöntekijät tekevät samoja tehtäviä kuin vakituisetkin
Robottien ohjelmoinnissa OP:lla saa käyttää omaa luovuuttaan
Reetta Nisula kesäduunissa Soneralla
Kojamossa korostuu asiakaslähtöinen ja energinen asenne
Destian kannustava ilmapiiri tekee kesätyöstä onnistuneen
Espoon kaupugin kesätyössä oppii miksi rakennusvalvontaa tarvitaan
”On kiehtovaa päästä työskentelemään tällaisella näköalapaikalla asiantuntijoiden kanssa”
Proaktiivinen asenne siivittää onnistumisiin Telialla
Eloisa ja innostava työyhteisö motivoi Elolla