KESÄDUUNitarinoita

Sointu on kesätöissä Työeläkeyhtiö Varmassa. Kuva: Niko Jekkonen

Sointu Sihvonen

DUUNIPAIKKA: Työeläkeyhtiö Varma TEHTÄVÄ: Perintäneuvottelija

Millainen toimenkuvasi on ja millaiset tehtävät kuuluvat vastuullesi?

Olen perintäneuvottelija ja toimin työntekijöiden ja yrittäjien työeläkevakuutusmaksujen parissa. Teen maksuohjelmia, myönnän maksuaikaa, perin maksuja ja palvelen puhelimessa. Tyypillinen työpäivä on kahdeksasta neljään. Käyn läpi sähköpostilistaa, vastailen asiakkaiden kysymyksiin ja seuraan maksusopimusten noudattamista.

Millainen on koulutustaustasi?

Opiskelen oikeustiedettä Lapissa. Lähdin kaksi vuotta sitten Helsingistä Rovaniemelle opiskelemaan Lapin yliopistoon.

Mikä sai sinut kiinnostumaan kesätyöstä Varmassa?

Näin Vastuullinen kesäduuni -kampanjan mainoksen Facebookissa ja tutustuin siihen. Vakuutusala on lähellä sydäntäni ja olen käynyt siihen liittyviä kursseja koulussa.

Mitä erityisesti odotit kesätyöltäsi?

Oli tosi hienoa päästä oman alan hommiin. Pääsin tutustumaan insolvenssi- eli maksukyvyttömyysoikeuden käytännön ongelmatilanteisiin. On kuitenkin eri asia lukea siitä kirjoista kuin päästä työskentelemään sen parissa.

Miksi olet kiinnostunut juuri tästä alasta?

Olen luonteeltani suunnitelmallinen ja varautuvainen. Ajattelen, että jos ei ole suunnitelma B:tä niin ei voi olla suunnitelma A:takaan. Koen vakuutukset B-suunnitelmina, jotka ovat kaiken suunnittelun lähtökohta. Tulevaisuudessa haluaisin työskennellä sopivan haasteellisten ja mieluusti sellaisten tehtävien parissa, joissa voin olla toisille avuksi.

Mitä olet oppinut työssäsi?

Ihmisten kohtaamiset voivat olla positiivisia, vaikka asian ydin itsessään olisi hieman negatiivinen. Olen oppinut ratkomaan maksukyvyttömyysoikeuden käytännön ongelmia. Ongelmanratkaisukyvystä on varmasti hyötyä tulevaisuudessakin. Myös ison organisaation toimintatavat ja kulttuuri ovat tulleet tutuiksi.

Millainen työnantaja Varma on ollut?

Selkeä, johdonmukainen ja luotettava. Sovituista asioista on pidetty kiinni. Jos on ollut jokin epäselvä asia, on siihen saanut vastauksen nopeasti.

Kaikki kollegat ja esimiehet ovat aitoja ja ystävällisiä. On helppo kysyä neuvoa ja apua saa aina kun tarvitsee. Ilmapiiri on ainutlaatuinen, kannustava ja yhteisöllinen, mikä on poikkeuksellista näin isoksi yritykseksi.

Miten perehdyttäminen on järjestetty?

Ensimmäisten kahden viikon perehdytys oli hyvin perusteellinen. Meillä oli teoriaa, luentoja, itsenäistä opiskelua ja käytännön harjoitteita perehdyttäjän opastuksella. Monipuolisessa perehdytyksessä käsiteltiin myös eläkevakuutusjärjestelmää sekä Varmaa yrityksenä.

Mikä työssäsi on parasta?

Mielenkiintoiset tapaukset ja ylipäätään maksusopimusten neuvottelu. On palkitsevaa löytää yhteinen sävel asiakkaan kanssa silloinkin, kun tilanne saattaa olla hieman tukala.

Se päivä on jäänyt mieleen, kun minulle valkeni, että minähän osaan tehdä tätä! Aluksi piti opetella niin paljon uusia asioita, että tuntui mahtavalta kun työt alkoivat sujua ilman, että minun tarvitsi pyytää apua.

Millaisia ominaisuuksia työssä tarvitaan?

Hyviä vuorovaikutustaitoja, sopivaa jämäkkyyttä ja tarkkuutta.

Millainen on mielestäsi hyvä työnantaja?

Luotettava, innovatiivinen, oikeudenmukainen ja avoin. On tärkeää, että informaatio kulkee, kaikista asioista voidaan keskustella ja uudet ideat otetaan ilolla vastaan.

Miten suosittelisit tätä alaa nuorille?

Työeläkevakuutusala tuo erittäin mielenkiintoisten tilanteiden äärelle. Sen myötä oppii paljon koko työeläkevakuutusjärjestelmästä, joka on iso ja merkittävä toiminto yhteiskunnassa.

 

Teksti ja kuva: Niko Jekkonen

 

Tutustu Varmaan kesätyönantajana.

 

Tarina on toteutettu yhteistyössä työeläkeyhtiö Varman kanssa.

Lisää Kesätyökokemuksia

Merkityksellisyys ja käytännönläheisyys houkuttavat Kemiralla!
SOLin kesätyössä pääsee soveltamaan omaa osaamistaan erilaisissa tilanteissa
Soneran Operator Business -yksikössä tuetaan uusia ideoita
Kesätyö Varmassa tuo mielenkiintoisten tilanteiden äärelle
Opteamin kesätyössä parasta on työntekijöiden kasvutarinat
Espoon kaupugin kesätyössä oppii miksi rakennusvalvontaa tarvitaan
Ohjelmistorobotiikka avaa kiehtovia mahdollisuuksia Varmassa
Kesätyöntekijät tuovat Varmalle uutta energiaa muuttuvassa työelämässä
Kesätyö K-ryhmässä kehittää monipuolisesti taitoja tulevaisuuteen
Hyvä palkkaus ja työkaverit kannustavat hyviin tuloksiin mySafetylla
Kesätyö Tampereen Sähkölaitoksella yhdistää koulutuksen työelämään
Kesätyö Veikkauksella on kivaa ja rentoa elämyksellisessä ympäristössä
Kesätyö kirjastossa on vaihtelevaa
Myyjän työ S-marketissa sopii Petterille kuin nenä päähän
Kaikki Tampereen Sähköverkon kesätyössä opittu tukee opiskeluja
Anssi Turunen – Helsingin Kaupungin kotihoito
Destiassa pääsee vastuullisiin tehtäviin ja monipuolisiin hankkeisiin
Proaktiivinen asenne siivittää onnistumisiin Telialla
Ihmisläheinen kesätyö S-marketissa antaa eväitä tulevaisuuteen
4H-yhdistys on monen nuoren ensimmäinen kesätyöpaikka
SOLin pyykkipojan työ laivalla on vaativaa mutta hauskaa
Baronan kautta yksi hakemus voi poikia useita mahdollisuuksia
Monipuoliset työtehtävät ja hyvä meininki inspiroivat ABB:n kesätyöntekijöitä
Luottamus ja vastuu motivoivat tekemään työn hyvin!
Kesätöissä Helsingin kaupungin kaupunkisuunnittelussa
Alkossa työskentely on monipuolista ja haastavaa
Kesätyö Alkossa: työt tehdään hyvin, mutta myös saa olla hauskaa!
Fennialla perehdytetään loistavan systemaattisesti
Fingridillä olet enemmän kuin kesähessu
Kesätyö Nesteellä on tarkkaa ja vastuullista – hauskanpitoa unohtamatta
Espoon sairaalan kesätyössä pääsee toteuttamaan auttamisen halua
Elo toimii kasvualustana tulevaisuuden osaajille
Laitetarkastajan kesätyö Nesteellä pelittää hyvin
Soneran someninja toimii markkinoinnin ytimessä
Eric työstään SOLilla: silmiin katsominen ja hymy luovat onnistuneen kokemuksen
Radisson Blun vastaanottovirkailija Jasmine viihtyy iloisessa työyhteisössä
Kratonilla logistiikan kesätyöntekijät tekevät samoja tehtäviä kuin vakituisetkin
Junasiivooja on tiimipelaaja
Telialla kesätyöntekijää arvostetaan ja kuunnellaan
Kesätyö lentocatering-palveluissa on välillä hektistä mutta palkitsevaa
Fingridillä kesätyöntekijä on osa ammattilaisten tiimiä
Metsä Group tarvitsee monien eri alojen osaajia
”Haluan olla mukana luomassa parempaa tulevaisuutta teknologiaratkaisujen avulla”
Vuokratyöntekijällä on vapaus ja vastuu
Jarkko Tulensalo – Fingrid
Swecolla kannustetaan ottamaan uusia haasteita vastaan
Asiakaspalvelutyö houkutti Janinan Prismaan kesätöihin
Tärkeää työtä VVO:lla ihmisten kotien parissa
”Sairaanhoitoala on monipuolinen ja tarjoaa paljon uramahdollisuuksia myös kansainvälisesti!”
Kesätyö Destialla eteni montunpohjalta työnjohtoharjoitteluun
Kesäduunissa ABC:llä
Siiri Kettunen – ISS Palvelut
Kesätöissä Espoon kaupungilla rekrytointiasiantuntijana
Toni Leppänen – Veikkaus
Achieving goals through inspiration in Valmet
”On kiehtovaa päästä työskentelemään tällaisella näköalapaikalla asiantuntijoiden kanssa”
Metsä Groupin kesätyö mahdollistaa etenemisen uralla
Helsingin kaupunki tukee nuoren ensimmäisen kesätyöpaikan saantia
Hyvän johtajan roolimallit löytyvät Nokialta
Sara – Suomen Suoramainonta
”Parasta on, kun pääsen hifistelemään asiakkaan kanssa, joka on kaltaiseni viiniharrastaja”
Esteetön rekrytointi tuo monimuotoisuutta työpaikalle
Koulutusta vastaava kesätyö ISS Palveluilla kiinnosti heti
Kesätyö SOL Palveluilla sopii vaihtelevuudesta pitävälle
Maija kesätöissä kaupunginkirjaston tapahtuma- ja markkinointiyksikössä
Kojamossa autetaan ihmisiä löytämään koti
SOL tarjoaa tärkeää työkokemusta myös alle 18-vuotiaille
Robottien ohjelmoinnissa OP:lla saa käyttää omaa luovuuttaan
Työeläkeyhtiö Elo tarjoaa vastuuta ja vaihtelevia työtehtäviä
Varmassa työskennellessä rahoituksen opinnoista on ollut hyötyä, samaten kokemuksesta data-analyysin parissa.
”Tämä on paras työpaikka mikä minulla on tähän mennessä ollut” – Kesätyöt poiki jatkoa uralle
Työeläkeyhtiö Elolla kesätyöntekijöitä kuunnellaan ja kannustetaan kysymään
Fingridin kesätöissä yhteishenki on huipussaan!
Destian kannustava ilmapiiri tekee kesätyöstä onnistuneen
Mikke löysi K-ryhmän oman urheilutaustansa ja sosiaalisuutensa kautta
Tampereen Sähkölaitoksella oppii isojen kokonaisuuksien hallintaa
Kesätyö Innovation Traineena Nokialla löytyi LinkedInistä
Monipuoliset hankkeet kehittävät taitoja Swecolla
Kesätyö Kuntarekryllä tarjoaa vaihtelevia työympäristöjä
Mira Kyllästinen – Helsingin kaupungin kiinteistövirasto
RAY:n pelinhoitaja oppii kohtaamaan tunteita laidasta laitaan
S-ryhmä – Arto Suominen
Kratonin hyvä työyhteisö takaa mielekkään kesätyön
Kesätyö Fingridin HR:ssä: Energia-alalta paljastui piilotettu helmi
Kesätyö Ohjaamotalossa tarjoaa tärkeän askeleen Jaanan urapolulle
Lumilautailijasta kuljetuksen aluepäälliköksi, Matin ura Postissa alkoi kesätyöstä
Kojamo pitää hyvää huolta kesätyöntekijöistään
Mikko kehitti taitojaan Fingridin IT-projektissa
Nokialla pääsee lähelle kasvavaa teknologia-alaa
Reetta Nisula kesäduunissa Soneralla
”Hyvä työnantaja on sellainen, joka luottaa työntekijään sekä antaa vastuuta ja vapauksia”
Kesätyö EK:lla on haastanut monipuolisten tehtävien parissa
MySafetyllä kauppaa tehdään pilke silmäkulmassa
Kesätyö Metsä Groupissa on ainutlaatuinen kokemus
Fingrid tarjoaa laaja-alaisen näkökulman tietoliikennealaan
Automaatioasentajan kesätyö Tampereen sähkölaitoksella
Brändi houkutteli hakemaan kesätöihin – Valtterin kesäpesti jatkui sujuvasti myös opintojen ohessa
Nesteellä pääsee vaikuttamaan positiivisesti ympäröivään yhteiskuntaan
Kesätöissä Alkossa
Tiina Laitinen – Sonera
Telian kesätyössä ollaan teknologian kehityksen etukärjessä
Innovation Without Boundaries at Nokia
Kratonin kesätyössä parasta on mukava työ ja hyvä työilmapiiri
Metsä Groupilla oppii erityisesti käytännön töiden tekemistä
Eveliina kesätyössä S-ryhmän Oluthuone Rotterdamissa
Aleksi Sudensalmi kesäduunissa Metsä Woodin sahalla
Kraton Chemical tarjoaa erinomaisen kesätyön kemiantekniikan alalta
Sini Pietiläinen – Metsä Group
Kojamossa korostuu asiakaslähtöinen ja energinen asenne
Juuli Vuojärvi kesäduunissa Suomen Pankissa
Destiassa kesätyöt ovat väylä vakituiseen työsuhteeseen
Positiivinen ja työtä pelkäämätön asenne ovat menestyksen avain SOL:illa