Kesätyötarinat

Manpower auttaa kesätyöntekijän askeleen lähemmäs unelmatyöpaikkaa

ManpowerGroup Oy

ManpowerGroup rekrytoi parhaille paikoille.

Tuomas Harju ja Vesa Kleemola hakivat Manpowerin kautta kesätöihin ExxonMobilin laadunvarmistuslaboratoriolle. Kuluneen kesän aikana he ovat päässeet hyödyntämään opintojen kautta tulleita taitoja, luomaan verkostoja tulevaisuuden työelämää varten sekä näkemään, millaista on työskentely kemian alan yrityksessä. Manpowerin ansiosta motivoituneet työntekijät ja innostava työnantaja ovat löytäneet toisensa. 

– Olen suorittanut kaksoistutkinnon ja opiskellut kolme vuotta laboratorioalaa ammattikoulussa. Pääsin tänne Manpowerin kautta kesätöihin ensimmäistä kertaa jo vuonna 2018, ja sen jälkeen olen tehnyt töitä myös opiskelujen ohella. Minulle kemia, erityisesti sellainen käytännön kemia, on ollut aina kiinnostuksen kohteena, Tuomas kertoo. Myös Vesa toteaa kiinnostuksen kemian alaa kohtaan heränneen jo nuorena.

– Opiskelen viidettä vuotta kemiaa Turun yliopistossa ja olen ollut yliopistolla kesätöissä. Kemian alan yrityksessä en ollut kuitenkaan aikaisemmin työskennellyt, joten tämä on ollut hieno mahdollisuus, hän iloitsee. Laboratorioteknikon työnkuvaan kuuluu moottori- ja hydrauliikkaöljyjen testausta ja analysointia. Tarkoituksena on varmistaa, että tehtaalta tulevat näytteet ovat moitteettomia. Lisäksi ylläpitävät tehtävät laboratoriossa ovat osa arkea. Vaikka opintojen kautta on kertynyt paljon tietoa ja käytännön taitoja, työ on opettanut myös sellaista, mitä ei koulussa ole tullut vastaan.

– Täällä käytetään todella monia erilaisia testejä ja menetelmiä. Jokaiseen menetelmään kuitenkin perehdytetään erikseen, ja joku on aina varmistamassa, että pääsee uuden tehtävän kanssa hyvin alkuun, Tuomas selittää.

Jalka oven väliin työelämässä

Työnantajan joustavuus ja uralla eteneminen nousevat kärkeen, kun Tuomas ja Vesa pohtivat työnsä parhaita puolia. – Manpower ottaa työntekijän tarpeet huomioon ja joustaa mahdollisuuksien mukaan. Esimerkiksi jos tekee työtä opiskelujen ohella, pystyy ihan sen mukaan tekemään töitä ja sovittamaan ne opintojen kanssa yhteen, Tuomas kertoo. Vesa pitää työkokemusta oma alan työpaikasta arvokkaana.

– On ollut hienoa päästä näkemään, miten tällainen iso kemian alan yritys oikein toimii. Isossa yrityksessä on paljon eri tekijöitä, jotka vaikuttavat toisiinsa. Erityisesti työuransa alkutaipaleella olevalle nuorelle hyvien verkostojen luominen mahdollisiin tuleviin työnantajiin on tärkeää. Manpowerin kautta Tuomas ja Vesa ovat päässeet näyttämään osaamisensa, mikä on vahvistanut luottamusta omiin kykyihin ja motivoineet uralla eteenpäin.

– Oli aika jännittävä kokemus, kun tulin tänne ensimmäisen kerran työssäoppimaan ja pääsin oikeaan firmaan tekemään niitä oman alan hommia, Tuomas muistelee. Kun tekee työnsä hyvin ja osoittaa halun oppia uutta, saa kesätyöntekijäkin jalkaa oven väliin ja on jo askeleen lähempänä unelmaduunia.

– Kokemuksen karttumisen myötä olen päässyt tekemään kaikenlaisia uusiakin asioita, kuten laitteiden huoltoa ja kalibrointia. Sellaiset hetket ovat jääneet mieleen, kun olen päässyt tekemään jotain ihan erilaista, mikä ei kuulu päivittäiseen tekemiseen, hän iloitsee.

Työkokemuksesta suuntaa tulevaisuudelle

Rauhallisuus, tarkkaavaisuus ja avoin mieli - näillä eväillä pärjää pitkälle niin laboratoriossa kuin työelämässä yleensäkin, toteavat Tuomas ja Vesa. Vaikka aiempaa kokemusta esimerkiksi tietystä työympäristöstä tai yrityksestä ei olisi, ennakkoluuloton asenne tuottaa tulosta.

– Koko ajan huomaa, että on vaikka mitä asioita, missä voi vielä kehittyä ja lisätä osaamista. Tämä on ollut kaiken kaikkiaan todella opettavainen ja mielenkiintoinen työpaikka. Pystyisin hyvin näkemään itseni työskentelemässä tällä alalla myös jatkossa, Vesa tuumii. Myös Tuomakselle työ on kirkastanut toiveita tulevaisuuden suhteen.

– Koska olen työskennellyt täällä jo suurimman osa ammattikouluajasta, olen jo päässyt näkemään vähän erilaisia puolia tästä alasta. Sekin on vaikuttanut osaltaan siihen, että aloitan nyt syksyllä opiskelut ammattikorkeakoulussa kemiantekniikan insinööriksi. Se on sopiva yhdistelmä kemiaa ja ICT-puolta, joista olen täällä saanutkin jo kokemusta, Tuomas kertoo.  

Teksti: Emma Järvi
Kuva: Niko Jekkonen
Artikkeli on toteutettu yhteistyössä ManpowerGroupin kanssa.