KESÄDUUNitarinoita

Pihla Helminen, 20

DUUNIPAIKKA: Fennia TEHTÄVÄ: Vakuutuskäsittelijä

Kertoisitko työtarinastasi Fenniassa. Miten toimenkuvasi on muuttunut, ja mitkä tehtävät kuuluvat vastuullesi?

Aloitin Fennian kesätyöntekijänä vuonna 2013, kun olin 17-vuotias. Silloin työtehtäväni sijoittuivat sisäisiin palveluihin ja pääasiassa postitukseen. Seuraavana kesänä jatkoin samoissa tehtävissä ja sain tehdä lisäksi viestintää. Kesällä 2015 hommat jatkuivat viestintäharjoittelijana, ja silloin kirjoitin tekstejä puhtaaksi ja tein muun muassa erilaisia kirjoituksia ja haastattelun sisäiseen intraan. Syksyllä 2015 sain mahdollisuuden jatkaa töitä vielä kesän jälkeen vakuutuskäsittelijänä. Siitä lähtien olen tehnyt töitä Fenniaturvan ryhmävakuutusten parissa eli päiväni kuluvat yritysten sairausturva- tapaturma- ja matkavakuutusten kimpussa.

Millainen on koulutustaustasi?

Olen valmistunut ylioppilaaksi ja haen juuri yliopistoon opiskelemaan.

Mikä sai sinut kiinnostumaan kesätyöstä Fenniassa?

Olin ollut töissä 15- ja 16-vuotiaana kaupassa sekä verkkokaupoille maksuvälityspalveluja tarjoavassa yrityksessä, joten halusin nähdä jotakin aivan erilaista. Fennian kesätyönhaku oli auki ja päätin hakea, koska olin kuullut yrityksestä hyvää.

Mitä erityisesti odotit kesätyöltäsi?

Uuden oppimista ja näkemistä, ja laajempaa kuvaa vakuutusyhtiön toiminnasta. Odotukseni ovat toteutuneet – Fennia on ollut huippuhyvä työpaikka.

Miksi kiinnostuit juuri tästä alasta?

Vakuutusalalla työskenteleminen oli minulle ihan uutta, joten se oli yksi syy, miksi päätin hakea juuri Fenniaan. Monipuolinen ja laaja ala kiinnostaa, koska silloin on mahdollisuus suuntautua moniin eri asioihin.

Miten sinut on otettu vastaan työyhteisössä?

Ihan älyttömän hyvin. Fennialaiset ovat todella auttamishaluisia ja mukavia. Olen saanut huomata, että Fennia on ymmärtäväinen ja positiivinen työyhteisö, johon on joka päivä mukavaa tulla töihin.

Tiedätkö jo mikä sinusta tulee isona?

En tiedä vielä. Haen juuri oikeustieteelliseen opiskelemaan, koska se on ollut haaveeni jo vuosia. Sekin on mahdollista, että jatkaisin vakuutusalalla vielä tulevaisuudessa.

Mitä olet oppinut työssäsi?

Minulle tuli positiivisena yllätyksenä, miten monipuolista on työ vakuutusyhtiössä. Olen saanut lisää osaamista vakuutusalalla, kun olen oppinut kolmen eri alueen perusasiat. Olen myös päässyt kehittämään omia toimintatapoja ja itseäni. Esimerkiksi kärsivällisyyteni on parantunut ja vuorovaikutustaidot hioutuneet.

Uskotko, että voit hyödyntää töissä oppimaasi myös tulevaisuudessa? Miten?

Ehdottomasti. Olen varma, että pystyn soveltamaan kaikkea kertynyttä osaamista. Kaikesta opitusta on ihan varmasti hyötyä tulevaisuuttani ajatellen.

Millainen työnantaja Fennia on?

Fenniaan on helppo sopeutua, koska työntekijät otetaan lämpimästi vastaan ja perehdytetään loistavan systemaattisesti. Työskentely Fenniassa on ollut niin positiivinen kokemus, että hakisin tänne uudestaankin.

Mikä työssäsi on parasta?

Parasta työssäni on vaihtelevuus ja monipuolisuus. Kun tänne tulee aamulla, ei ikinä tiedä, mitä päivä tuo tullessaan, koska joka päivä on erilainen. On ollut hienoa nähdä niin laajasti yrityksen toimintaa. Olen viihtynyt todella hyvin ja oppinut paljon. Myös työyhteisö on mukava: meillä on hyvä porukka kasassa.

Mikä on mieleenpainuvin tapahtuma työssäsi?

Pienetkin jutut ovat jääneet mieleen. Meneillään oleva järjestelmän vaihtoprojekti on ollut haastava ja vaatinut paljon työtä, joten esimerkiksi sen myötä tapahtuneet onnistumiset ovat jääneet pysyvästi mieleen. Myös yksikön yhteiset tilaisuudet ja oman osaston virkistyspäivä ovat olleet mieleenpainuvia. Joulukuussa meillä oli yksikön tilaisuudessa muun muassa henkistä valmennusta, mikä teki tilaisuudesta erilaisen ja mieleenpainuvan. Virkistyspäivänä kävimme työkavereiden kanssa syömässä työpäivän jälkeen. Oli mukavaa päästä viettämään aikaa työporukalla myös työpaikan ulkopuolella.

Teksti: Julia Wihuri

Kuva: Dora Dalila

 

Tarina on toteutettu yhteistyössä Fennian kanssa.

Lisää Kesätyökokemuksia

Kesätyö Alkossa: työt tehdään hyvin, mutta myös saa olla hauskaa!
Metsä Groupin kesätyö mahdollistaa etenemisen uralla
Sara – Suomen Suoramainonta
Anssi Turunen – Helsingin Kaupungin kotihoito
Destiassa pääsee vastuullisiin tehtäviin ja monipuolisiin hankkeisiin
Vuokratyöntekijällä on vapaus ja vastuu
Fingridin kesätöissä yhteishenki on huipussaan!
Sini Pietiläinen – Metsä Group
Kojamossa autetaan ihmisiä löytämään koti
Kesätyö Fingridin HR:ssä: Energia-alalta paljastui piilotettu helmi
Myyjän työ S-marketissa sopii Petterille kuin nenä päähän
Luottamus ja vastuu motivoivat tekemään työn hyvin!
Fingrid tarjoaa laaja-alaisen näkökulman tietoliikennealaan
Aleksi Sudensalmi kesäduunissa Metsä Woodin sahalla
Opteamin kesätyössä parasta on työntekijöiden kasvutarinat
Elo toimii kasvualustana tulevaisuuden osaajille
Kojamo pitää hyvää huolta kesätyöntekijöistään
Reetta Nisula kesäduunissa Soneralla
Metsä Groupilla oppii erityisesti käytännön töiden tekemistä
Proaktiivinen asenne siivittää onnistumisiin Telialla
Kesätyö Postilla: ”Aluksi ei ymmärtänyt ollenkaan, kuinka isojen asioiden äärellä tässä ollaan”
Toni Leppänen – Veikkaus
Kesätyö Tampereen Sähkölaitoksella yhdistää koulutuksen työelämään
Työeläkeyhtiö Elolla kesätyöntekijöitä kuunnellaan ja kannustetaan kysymään
Fingridillä kesätyöntekijä on osa ammattilaisten tiimiä
Kraton Chemical tarjoaa erinomaisen kesätyön kemiantekniikan alalta
Kesätyö Varmassa tuo mielenkiintoisten tilanteiden äärelle
Kesätyö K-ryhmässä kehittää monipuolisesti taitoja tulevaisuuteen
Innovation Without Boundaries at Nokia
Rehellisyyttä, joukkuepeliä ja halu kehittyä = Menestyksen resepti 
Mikke löysi K-ryhmän oman urheilutaustansa ja sosiaalisuutensa kautta
Tiina Laitinen – Sonera
Työeläkeyhtiö Elo tarjoaa vastuuta ja vaihtelevia työtehtäviä
Baronan kautta yksi hakemus voi poikia useita mahdollisuuksia
Eveliina kesätyössä S-ryhmän Oluthuone Rotterdamissa
Ohjelmistorobotiikka avaa kiehtovia mahdollisuuksia Varmassa
Robottien ohjelmoinnissa OP:lla saa käyttää omaa luovuuttaan
Radisson Blun vastaanottovirkailija Jasmine viihtyy iloisessa työyhteisössä
Metsä Group tarvitsee monien eri alojen osaajia
Nesteellä pääsee vaikuttamaan positiivisesti ympäröivään yhteiskuntaan
Nokialla pääsee lähelle kasvavaa teknologia-alaa
MySafetyllä kauppaa tehdään pilke silmäkulmassa
Kesätöissä Espoon kaupungilla rekrytointiasiantuntijana
Jarkko Tulensalo – Fingrid
SOLin pyykkipojan työ laivalla on vaativaa mutta hauskaa
RAY:n pelinhoitaja oppii kohtaamaan tunteita laidasta laitaan
Fingridin kesätyöntekijät nauttivat vastuusta ja vapaudesta
Mikko kehitti taitojaan Fingridin IT-projektissa
Destiassa kesätyöt ovat väylä vakituiseen työsuhteeseen
Siiri Kettunen – ISS Palvelut
Kesätyö Proservialla yhdistää IT-alan teknisyyden ja asiakaspalvelun sosiaalisuuden
Kojamon kesätyöntekijöiden kurkistus kulisseihin!
Kesätyö Algolilla avasi urapolun, joka jatkuu kesän jälkeenkin
SOLin kesätyössä pääsee soveltamaan omaa osaamistaan erilaisissa tilanteissa
Merkityksellisyys ja käytännönläheisyys houkuttavat Kemiralla!
”On kiehtovaa päästä työskentelemään tällaisella näköalapaikalla asiantuntijoiden kanssa”
Telialla pääsee rakentamaan omaa uraa eteenpäin
”130-vuotiaasta nimestä ei pidä hämääntyä” – Sähkölaitoksen takaa löytyy monialaisesti tehtäviä
Kesätyö Ohjaamotalossa tarjoaa tärkeän askeleen Jaanan urapolulle
Työelämän ensiaskelia päiväkodissa
Kesäduunissa ABC:llä
Swecolla kannustetaan ottamaan uusia haasteita vastaan
Monipuoliset työtehtävät ja hyvä meininki inspiroivat ABB:n kesätyöntekijöitä
Telialla kesätyöntekijää arvostetaan ja kuunnellaan
Brändi houkutteli hakemaan kesätöihin – Valtterin kesäpesti jatkui sujuvasti myös opintojen ohessa
Kesätöissä Alkossa
Kojamossa korostuu asiakaslähtöinen ja energinen asenne
Tampereen Sähkölaitos antoi mahdollisuuden vaativampaan kesäpestiin
Espoon sairaalan kesätyössä pääsee toteuttamaan auttamisen halua
”Sairaanhoitoala on monipuolinen ja tarjoaa paljon uramahdollisuuksia myös kansainvälisesti!”
Kratonin kesätyössä parasta on mukava työ ja hyvä työilmapiiri
Kratonilla logistiikan kesätyöntekijät tekevät samoja tehtäviä kuin vakituisetkin
”Parasta on, kun pääsen hifistelemään asiakkaan kanssa, joka on kaltaiseni viiniharrastaja”
Kesätyö Destialla eteni montunpohjalta työnjohtoharjoitteluun
Varmassa työskennellessä rahoituksen opinnoista on ollut hyötyä, samaten kokemuksesta data-analyysin parissa.
Automaatioasentajan kesätyö Tampereen sähkölaitoksella
Juuli Vuojärvi kesäduunissa Suomen Pankissa
Positiivinen ja työtä pelkäämätön asenne ovat menestyksen avain SOL:illa
Alkossa työskentely on monipuolista ja haastavaa
Telialla kesätyöntekijän vahvuudet pääsevät loistamaan
SOL tarjoaa tärkeää työkokemusta myös alle 18-vuotiaille
Kesätyö lentocatering-palveluissa on välillä hektistä mutta palkitsevaa
Kojamolla tehdään yhteistyötä yli yksikkörajojen
Maija kesätöissä kaupunginkirjaston tapahtuma- ja markkinointiyksikössä
Junasiivooja on tiimipelaaja
Merkityksellisyyttä, kansainvälisyyttä ja tekniikan edelläkävijyyttä ABB:n kesätyössä
Espoon kaupugin kesätyössä oppii miksi rakennusvalvontaa tarvitaan
Telian kesätyössä ollaan teknologian kehityksen etukärjessä
Laitetarkastajan kesätyö Nesteellä pelittää hyvin
Kesätyö kirjastossa on vaihtelevaa
Fennialla perehdytetään loistavan systemaattisesti
Soneran someninja toimii markkinoinnin ytimessä
Achieving goals through inspiration in Valmet
Uuden oppiminen motivoi Espoon kaupungin kesätöissä
”Haluan olla mukana luomassa parempaa tulevaisuutta teknologiaratkaisujen avulla”
Monipuoliset hankkeet kehittävät taitoja Swecolla
Kesätyöntekijät tuovat Varmalle uutta energiaa muuttuvassa työelämässä
Hyvä palkkaus ja työkaverit kannustavat hyviin tuloksiin mySafetylla
”Tämä on paras työpaikka mikä minulla on tähän mennessä ollut” – Kesätyöt poiki jatkoa uralle
Kesätyö SOL Palveluilla sopii vaihtelevuudesta pitävälle
Kesätöissä Helsingin kaupungin kaupunkisuunnittelussa
Fingridillä olet enemmän kuin kesähessu
Kesätyö Innovation Traineena Nokialla löytyi LinkedInistä
Hyvän johtajan roolimallit löytyvät Nokialta
S-ryhmä – Arto Suominen
Kesätyö EK:lla on haastanut monipuolisten tehtävien parissa
Esteetön rekrytointi tuo monimuotoisuutta työpaikalle
Kesätyö Kuntarekryllä tarjoaa vaihtelevia työympäristöjä
”Hyvä työnantaja on sellainen, joka luottaa työntekijään sekä antaa vastuuta ja vapauksia”
”Kesätyössäni saan kosketuksen oman alan firmaan”
Destian kesätyö: ”Infra-ala on tärkeä osa toimivaa yhteiskuntaa”
Ihmisläheinen kesätyö S-marketissa antaa eväitä tulevaisuuteen
Kesätyössä Ohjaamotalolla yksikään päivä ei ole samanlainen
Destian kannustava ilmapiiri tekee kesätyöstä onnistuneen
Kesätyö Nesteellä on tarkkaa ja vastuullista – hauskanpitoa unohtamatta
”Meiltä uskalletaan vaatia ja pääsemme heti mukaan tositoimiin” – S-Ryhmällä kesätyöntekijät saavat vastuuta
Tampereen Sähkölaitoksella oppii isojen kokonaisuuksien hallintaa
Mira Kyllästinen – Helsingin kaupungin kiinteistövirasto
Kaikki Tampereen Sähköverkon kesätyössä opittu tukee opiskeluja
Tärkeää työtä VVO:lla ihmisten kotien parissa
Kratonin hyvä työyhteisö takaa mielekkään kesätyön
Kesätyö Metsä Groupissa on ainutlaatuinen kokemus
Kesätyö Veikkauksella on kivaa ja rentoa elämyksellisessä ympäristössä
Haaveena esimiestyö: Isossa yrityksessä on etenemismahdollisuuksia
Itsensä ylittämistä ja itsevarmuutta Promotion Pointin kesätyöstä
Eloisa ja innostava työyhteisö motivoi Elolla
Helsingin kaupunki tukee nuoren ensimmäisen kesätyöpaikan saantia
Lumilautailijasta kuljetuksen aluepäälliköksi, Matin ura Postissa alkoi kesätyöstä
Asiakaspalvelutyö houkutti Janinan Prismaan kesätöihin
Koulutusta vastaava kesätyö ISS Palveluilla kiinnosti heti
4H-yhdistys on monen nuoren ensimmäinen kesätyöpaikka
Soneran Operator Business -yksikössä tuetaan uusia ideoita
Tampereen Sähkölaitoksella vuorovaikutustaidot ovat tärkeässä asemassa
Eric työstään SOLilla: silmiin katsominen ja hymy luovat onnistuneen kokemuksen