KESÄDUUNitarinoita

Roope Lahtinen ja Kia Viimala

DUUNIPAIKKA: Promotion Point TEHTÄVÄ: Kesätyöntekijä

Itsensä voittamista, miniyrittäjyyttä, itsenäisyyttä ja leikkimielistä kilpailua – näin Roope Lahtinen ja Kia Viimala kuvailevat kesätyötään Promotion Pointilla. Kävimme kysymässä heiltä, millaista myyntityö on. Kurkkaa kaksikon vastaukset alta!

Kerro vähän itsestäsi, mitä teet ja kauanko olet ollut Promotion Pointilla?

Roope: Opiskelen Aalto Yliopistossa ja aloitin työt Promotion Pointilla kolmisen vuotta sitten kesätyöntekijänä. Meidät kauppislaiset mielletään varmaan tosi stereotyyppisesti myyjiksi, mutta olen huomannut, että tässä työssä voi pärjätä kuka vaan. Myyntityö kun ei katso taustaa, vaan prosessi on suhteellisen yksinkertainen ja siihen pystyy kuka tahansa, jahka pääsee ensijännityksestä yli.

Kia: Aloitin Promotion Pointilla huhtikuussa myyjänä ja olen muutamassa kuukaudessa päässyt etenemään Junior Sales Leaderiksi. Tulin tänne töihin suoraan lukiosta ja yllätyin siitä, kuinka hyvin työ sopi minulle. Junior Sales Leaderina minulla on oma, yhdeksän hengen tiimi, josta huolehdin. Seuraan, että myynnit kulkevat oikeassa linjassa, tsemppailen ja ylläpidän tiimihenkeä. Lisäksi minulla on tietysti myös omat myyntivuorot.

Mikä tekee työstäsi merkityksellistä, mikä sinua motivoi?

Roope: Säbää pelatessani en voinut kuvailla itseäni maalintekijäksi mutta tässä työssä maalintekovimma on herännyt. Tätä työtä tekee todellakin itseään varten ja mielestäni on upeaa, kun päivän päätteeksi voi katsoa itseään peilistä ja heittää yläfemmat onnistumisille. Tässä työssä saa ihan jäätävät hight, kun menee hyvin!

Kia: Työkaverit motivoivat eniten. Meidän välillämme on sellaista leikkimielistä ja hyväntahtoista kisaa, mutta samalla tsemppaamme toisiamme ja menemme yhdessä kohti tavoitteita. Esimiehet soittelevat usein perään ja kehuvat jos vuoro on mennyt hyvin ja meillä on tiimin kesken käytössä myös Whatsapp -ryhmä, jossa liekitämme toistemme kauppoja. Eli lähetämme toisillemme liekki-emojeita onnistumisten merkiksi. Ne ovat arjen pieniä juttuja, mutta ne luovat yhteisöllisyyttä, vaikka teemme usein töitä eri pisteissä. 

Mikä työssäsi on parasta?

Kia: Olen tosi onnellinen, että olen päässyt etenemään näin nopeasti, vaikka olen vasta yhdeksäntoistavuotias. Uskon, että nuorena helposti jää jumittamaan samaan positioon vuosiksi, mutta täällä on todella hyvät mahdollisuudet päästä eteenpäin uralla. Nuorille annetaan vastuuta, yhdeksäntoistavuotias Kiia kuvailee.

Millainen perehdytys Promotion Pointilla on?

Kia: Promotion Pointin tuki on ollut ihan älytön. Tiimivetäjät kertovat ensin yrityksestä ja tuotteesta toimistolla. Tämän jälkeen pääsee jo kiinni käytännön töihin. Ensimmäisessä viidessä vuorossa mukana on aina perehdyttäjä. Sen jälkeen voi aina laittaa viestiä ja ainakin itselleni tästä yhteisöstä on pikkuhiljaa muodostumassa oma perheensä. Olemme kaikki erilaisia, mutta meitä yhdistää rohkeus ja tekemisen meininki. Kaikki on ihan huikeita tyyppejä ja yhteisöstä huokuu avoimuus.

Roope: Alku on aina kankeampaa, riippumatta siitä opetteletko uimaan, ajamaan pyörällä tai myymään, mutta kun alkujännityksestä pääsee yli, lähtee pallo rullaamaan. Itsekin menin ensimmäisellä kerralla ihan jäihin, vaikka olin suunnitellut todella tarkasti, mitä aion sanoa, jos potentiaalinen asiakas pysähtyy. Tiiminvetäjä onneksi tsemppasi ja kolmannella kerralla muistin, miten piti toimia. Suurin haaste on uskaltaa kysyä vinkkejä työkavereilta. Itse olisin varmasti kehittynyt nopeammin, jos olisin tajunnut pyytää neuvoa muilta vuorossa olevilta, sen sijaan, että itse mietin miten kannattaa tehdä. Muilta myyjiltä saa hyviä myyntikikkoja ja oppii pieniä nyanssiasioita, joiden avulla selviää tilanteesta kuin tilanteesta!

Millainen työnantaja Promotion Point on?

Roope: Aivan mahtava! Työ on todella joustavaa ja pystyn tekemään tätä opintojen ohella. Työvuorotoiveeni otetaan aina huomioon, eikä työ ole sidottu toimistoaikoihin. Lisäksi työssä saa kantaa oman vastuunsa. Esimies ei valvo koko ajan niskan takana, vaan teet käytännössä itsellesi maaleja ja kehityt.

Kia: Promotion Point on hyvä työnantaja nimenomaan yhteisönsä vuoksi. Täällä tuntee olevansa osa jotain hienoa, eikä koskaan jää yksin, vaikka työpaikkana voi olla lentokenttä, kauppakeskus tai pyörä Helsingin keskustassa.

Mitä olet oppinut kesätyössäsi?

Roope: Esiintymistaitoni ovat karttuneet aivan valtavasti. Tuntemattomille ihmisille puhuminen oli ennen superjännää, nykyään minut voi heittää mihin tilanteeseen tahansa enkä jäädy. Esiintymistaito näkyy ihan kaikessa, mummin kutsuilla, kavereiden kanssa ja koulussa. Tässä työssä voittaa omat sosiaaliset esteensä.

Kia: Myyntityön mielekkyys tuli itselleni yllätyksenä. Olen aiemmin ohjannut lasten ja nuorten liikuntatunteja ja tämä oli hyppy tuntemattomaan. Löysin tämän työn kautta itsestäni uusia piirteitä ja uskallan nykyään heittää itseni likoon. Sinnikkyyttä ja positiivisuutta olen myös oppinut, jokainen kohtaaminen on uusi mahdollisuus!

Miksi suosittelisit myyjän työtä nuorille, erityisesti Promotion Pointilla?

Roope: Suosittelisin myyntityötä ihan jokaiselle, koska sen kautta kumpuava itsevarmuus on ihan käsittämätöntä. Lisäksi tästä touhusta saa ihan todella hyvää liksaa, joka on kiinni ihan omasta effortista, eikä vaadi tutkintoa. On myös vaikea keksiä helpompaa tuotetta kuin Hesari. Se on konkreettinen tuote, jonka voit antaa asiakkaan käteen ja sen brändiarvo on ihan uskomaton.

Kia: Itselleni promoottorin työ oli vähän tuntematon käsite, kunnes tulin tänne töihin ja nyt suosittelisin tätä ihan kenelle vaan! Myyntityössä itsestään löytää uusia piirteitä ja oma tekniikka kehittyy. Se kasvattaa ihmisenä ja tuo itsevarmuutta. Aikaisemmin halusin tehdä liikuntajuttuja, mutta täällä sain pientä haastetta elämään ja olenkin aloittamassa opinnot liiketalouslinjalla. Tavallaan on todella hassua, että oma ala löytyi ikään kuin sattumalta!

 

Lue lisää Promotion Pointista työnantajana tästä.

 

Kuva: Niko Jekkonen
Teksti: Charlotta Forsberg

Artikkeli on toteutettu yhteistyössä Promotion Pointin kanssa. 

Lisää Kesätyökokemuksia

Telialla pääsee rakentamaan omaa uraa eteenpäin
Varmassa työskennellessä rahoituksen opinnoista on ollut hyötyä, samaten kokemuksesta data-analyysin parissa.
Brändi houkutteli hakemaan kesätöihin – Valtterin kesäpesti jatkui sujuvasti myös opintojen ohessa
Fennialla perehdytetään loistavan systemaattisesti
Kesätyö Innovation Traineena Nokialla löytyi LinkedInistä
Siiri Kettunen – ISS Palvelut
Kesätyö Ohjaamotalossa tarjoaa tärkeän askeleen Jaanan urapolulle
Kesätyöntekijät tuovat Varmalle uutta energiaa muuttuvassa työelämässä
Tampereen Sähkölaitos antoi mahdollisuuden vaativampaan kesäpestiin
Myyjän työ S-marketissa sopii Petterille kuin nenä päähän
Aleksi Sudensalmi kesäduunissa Metsä Woodin sahalla
Kojamossa autetaan ihmisiä löytämään koti
”Kesätyössäni saan kosketuksen oman alan firmaan”
SOLin kesätyössä pääsee soveltamaan omaa osaamistaan erilaisissa tilanteissa
”Parasta on, kun pääsen hifistelemään asiakkaan kanssa, joka on kaltaiseni viiniharrastaja”
Positiivinen ja työtä pelkäämätön asenne ovat menestyksen avain SOL:illa
Työelämän ensiaskelia päiväkodissa
Kesätyö Fingridin HR:ssä: Energia-alalta paljastui piilotettu helmi
Proaktiivinen asenne siivittää onnistumisiin Telialla
SOLin pyykkipojan työ laivalla on vaativaa mutta hauskaa
Haaveena esimiestyö: Isossa yrityksessä on etenemismahdollisuuksia
Työeläkeyhtiö Elolla kesätyöntekijöitä kuunnellaan ja kannustetaan kysymään
Opteamin kesätyössä parasta on työntekijöiden kasvutarinat
Tärkeää työtä VVO:lla ihmisten kotien parissa
Espoon sairaalan kesätyössä pääsee toteuttamaan auttamisen halua
Merkityksellisyys ja käytännönläheisyys houkuttavat Kemiralla!
Telian kesätyössä ollaan teknologian kehityksen etukärjessä
Fingridillä kesätyöntekijä on osa ammattilaisten tiimiä
Anssi Turunen – Helsingin Kaupungin kotihoito
Laitetarkastajan kesätyö Nesteellä pelittää hyvin
Kesätyö Destialla eteni montunpohjalta työnjohtoharjoitteluun
Sara – Suomen Suoramainonta
Kaikki Tampereen Sähköverkon kesätyössä opittu tukee opiskeluja
Nokialla pääsee lähelle kasvavaa teknologia-alaa
Eric työstään SOLilla: silmiin katsominen ja hymy luovat onnistuneen kokemuksen
RAY:n pelinhoitaja oppii kohtaamaan tunteita laidasta laitaan
Fingrid tarjoaa laaja-alaisen näkökulman tietoliikennealaan
Swecolla kannustetaan ottamaan uusia haasteita vastaan
Achieving goals through inspiration in Valmet
Kesätyö K-ryhmässä kehittää monipuolisesti taitoja tulevaisuuteen
Destian kannustava ilmapiiri tekee kesätyöstä onnistuneen
Metsä Groupilla oppii erityisesti käytännön töiden tekemistä
Destiassa pääsee vastuullisiin tehtäviin ja monipuolisiin hankkeisiin
Kesätyössä Ohjaamotalolla yksikään päivä ei ole samanlainen
”Tämä on paras työpaikka mikä minulla on tähän mennessä ollut” – Kesätyöt poiki jatkoa uralle
Sini Pietiläinen – Metsä Group
Jarkko Tulensalo – Fingrid
”Meiltä uskalletaan vaatia ja pääsemme heti mukaan tositoimiin” – S-Ryhmällä kesätyöntekijät saavat vastuuta
Telialla kesätyöntekijää arvostetaan ja kuunnellaan
Mikke löysi K-ryhmän oman urheilutaustansa ja sosiaalisuutensa kautta
Innovation Without Boundaries at Nokia
Kesätyö Veikkauksella on kivaa ja rentoa elämyksellisessä ympäristössä
Elo toimii kasvualustana tulevaisuuden osaajille
Asiakaspalvelutyö houkutti Janinan Prismaan kesätöihin
Kesätyö Alkossa: työt tehdään hyvin, mutta myös saa olla hauskaa!
Kesätöissä Alkossa
Ihmisläheinen kesätyö S-marketissa antaa eväitä tulevaisuuteen
Maija kesätöissä kaupunginkirjaston tapahtuma- ja markkinointiyksikössä
Kesätyö SOL Palveluilla sopii vaihtelevuudesta pitävälle
Kesätyö Varmassa tuo mielenkiintoisten tilanteiden äärelle
Kratonin hyvä työyhteisö takaa mielekkään kesätyön
Destian kesätyö: ”Infra-ala on tärkeä osa toimivaa yhteiskuntaa”
Reetta Nisula kesäduunissa Soneralla
Soneran Operator Business -yksikössä tuetaan uusia ideoita
Kesätyö lentocatering-palveluissa on välillä hektistä mutta palkitsevaa
Kesätyö Metsä Groupissa on ainutlaatuinen kokemus
Kesätyö Nesteellä on tarkkaa ja vastuullista – hauskanpitoa unohtamatta
Kraton Chemical tarjoaa erinomaisen kesätyön kemiantekniikan alalta
”Hyvä työnantaja on sellainen, joka luottaa työntekijään sekä antaa vastuuta ja vapauksia”
Itsensä ylittämistä ja itsevarmuutta Promotion Pointin kesätyöstä
4H-yhdistys on monen nuoren ensimmäinen kesätyöpaikka
Baronan kautta yksi hakemus voi poikia useita mahdollisuuksia
Kesätyö Tampereen Sähkölaitoksella yhdistää koulutuksen työelämään
Monipuoliset työtehtävät ja hyvä meininki inspiroivat ABB:n kesätyöntekijöitä
Kojamossa korostuu asiakaslähtöinen ja energinen asenne
Kesätyö Kuntarekryllä tarjoaa vaihtelevia työympäristöjä
Juuli Vuojärvi kesäduunissa Suomen Pankissa
Eloisa ja innostava työyhteisö motivoi Elolla
SOL tarjoaa tärkeää työkokemusta myös alle 18-vuotiaille
Nesteellä pääsee vaikuttamaan positiivisesti ympäröivään yhteiskuntaan
Mikko kehitti taitojaan Fingridin IT-projektissa
Helsingin kaupunki tukee nuoren ensimmäisen kesätyöpaikan saantia
Alkossa työskentely on monipuolista ja haastavaa
Robottien ohjelmoinnissa OP:lla saa käyttää omaa luovuuttaan
Fingridin kesätöissä yhteishenki on huipussaan!
Tampereen Sähkölaitoksella vuorovaikutustaidot ovat tärkeässä asemassa
Metsä Groupin kesätyö mahdollistaa etenemisen uralla
Tampereen Sähkölaitoksella oppii isojen kokonaisuuksien hallintaa
Espoon kaupugin kesätyössä oppii miksi rakennusvalvontaa tarvitaan
Luottamus ja vastuu motivoivat tekemään työn hyvin!
MySafetyllä kauppaa tehdään pilke silmäkulmassa
Toni Leppänen – Veikkaus
S-ryhmä – Arto Suominen
Hyvän johtajan roolimallit löytyvät Nokialta
Kratonilla logistiikan kesätyöntekijät tekevät samoja tehtäviä kuin vakituisetkin
Esteetön rekrytointi tuo monimuotoisuutta työpaikalle
Työeläkeyhtiö Elo tarjoaa vastuuta ja vaihtelevia työtehtäviä
Tiina Laitinen – Sonera
Kojamolla tehdään yhteistyötä yli yksikkörajojen
Soneran someninja toimii markkinoinnin ytimessä
Kesätöissä Espoon kaupungilla rekrytointiasiantuntijana
”Sairaanhoitoala on monipuolinen ja tarjoaa paljon uramahdollisuuksia myös kansainvälisesti!”
Lumilautailijasta kuljetuksen aluepäälliköksi, Matin ura Postissa alkoi kesätyöstä
Kesätyö EK:lla on haastanut monipuolisten tehtävien parissa
Junasiivooja on tiimipelaaja
Automaatioasentajan kesätyö Tampereen sähkölaitoksella
”130-vuotiaasta nimestä ei pidä hämääntyä” – Sähkölaitoksen takaa löytyy monialaisesti tehtäviä
Eveliina kesätyössä S-ryhmän Oluthuone Rotterdamissa
Monipuoliset hankkeet kehittävät taitoja Swecolla
Fingridillä olet enemmän kuin kesähessu
Vuokratyöntekijällä on vapaus ja vastuu
Kesätyö Algolilla avasi urapolun, joka jatkuu kesän jälkeenkin
Rehellisyyttä, joukkuepeliä ja halu kehittyä = Menestyksen resepti 
Kojamo pitää hyvää huolta kesätyöntekijöistään
Kesätyö kirjastossa on vaihtelevaa
Hyvä palkkaus ja työkaverit kannustavat hyviin tuloksiin mySafetylla
”On kiehtovaa päästä työskentelemään tällaisella näköalapaikalla asiantuntijoiden kanssa”
Destiassa kesätyöt ovat väylä vakituiseen työsuhteeseen
Radisson Blun vastaanottovirkailija Jasmine viihtyy iloisessa työyhteisössä
Koulutusta vastaava kesätyö ISS Palveluilla kiinnosti heti
Kratonin kesätyössä parasta on mukava työ ja hyvä työilmapiiri
”Haluan olla mukana luomassa parempaa tulevaisuutta teknologiaratkaisujen avulla”
Kesätöissä Helsingin kaupungin kaupunkisuunnittelussa
Kesäduunissa ABC:llä
Kesätyö Proservialla yhdistää IT-alan teknisyyden ja asiakaspalvelun sosiaalisuuden
Mira Kyllästinen – Helsingin kaupungin kiinteistövirasto
Ohjelmistorobotiikka avaa kiehtovia mahdollisuuksia Varmassa
Fingridin kesätyöntekijät nauttivat vastuusta ja vapaudesta
Metsä Group tarvitsee monien eri alojen osaajia