KESÄDUUNitarinoita

Ville Seeste toimii Junior Robot Developerina OPlla. Kuva: Charlotta Forsberg

Ville Seeste

DUUNIPAIKKA: OP TEHTÄVÄ: Junior Robot Developer

Millainen toimenkuvasi on ja mitkä tehtävät kuuluvat vastuullesi?

Kehitän Pepper-robotteihin kaikennäköistä isoa ja pientä toiminnallisuutta ja taustapalveluja. Työni on todella monipuolista ja pääsen kehittämään myös omia ideoitani. Ensimmäinen tehtäväni oli ohjelmoida robotti vastaamaan kysymyksiin asuntomessuilla. Lisäksi olemme esimerkiksi ohjelmoineet robotit kertomaan, millainen sää on ja auttamaan asiakaspalvelussa.

Tylsää päivää ei ole ja tehtävät vaihtelevat paljon. Meillä on listat pienistä ja isoista hommista, joita hoidetaan prioriteettien mukaan. Isommat hommat liittyvät kokonaisuuksiin ja pienet ovat yksittäisiä parannuksia.

Millainen on koulutustaustasi?

Opiskelen tieto- ja viestintätekniikkaa Leppävaaran Metropoliassa. Pääaineeni on Smart Systems. Tällä hetkellä teen töitä opiskelujen ohessa. Minulla on joustava työaika, jotta pystyn keskittymään myös opintojeni edistämiseen. Teen keskimäärin töitä noin kahdeksan tuntia viikossa.

Mikä sai sinut kiinnostumaan kesätyöstä OP:lla?

Mielestäni robottien kanssa touhuaminen kuulosti aika siistiltä ja lisäksi työtehtävät olivat monipuolisia. En aluksi uskonut, että pääsisin tänne, koska kyseessä oli ehkä mielenkiintoisin tehtävä jota hain. Onneksi kävi hyvä tuuri ja sain tämän.

Millaisia odotuksia sinulla oli kesätyön suhteen?

Minulla ei tainnut olla kauheasti odotuksia kesätöiden suhteen. Pääsin ensimmäistä kertaa oman alan hommiin, eli kaikki oli siinä mielessä uutta.

Miksi olet kiinnostunut juuri tästä alasta?

Se on jännää. Tykkään puuhata tietokoneiden kanssa, joten äiti ehdotti, että lähtisin opiskelemaan alaa. Koulussa innostuin koodaamisesta. Ennen opiskelujen alkamista en oikeastaan osannut koodata ollenkaan ja olin ihan pihalla ensimmäisen puoli vuotta, ennen kuin innostuin tästä toden teolla.

Millaisten tehtävien parissa toivoisit työskenteleväsi tulevaisuudessa?

Haluaisin kehittää uusia teknologioita, itse asiassa aika samantyylistä työtä kuin mitä teen nytkin. Luovaa työtä kun pääsisi tekemään, niin olisin aika tyytyväinen.

Ohjelmistokehitys on todella kansainvälinen ala, eli ehkä teen joskus töitä jossain lämpimässä.

Mitä olet oppinut kesätyössäsi?

Olen oppinut kaikennäköistä, eniten siitä miten hommia tehdään oikeassa maailmassa. Koulussa olen tietysti tehnyt projekteja, mutta tässä positiossa näkee, miten työyhteisössä kehitetään softaa ja miten tiimissä toimitaan. On myös ollut todella mielenkiintoista seurata, miten kokeneemmat työntekijät hoitavat asioita ja heidän koodejaan tutkimalla oppii paljon.

Erityisen iloinen olen siitä, että opin sellaista, mitä oma pääaine ei kata. On hyvä, että saan monipuolistettua osaamistani.

Millainen työnantaja OP on ollut?

Tosi hyvä. Olen viihtynyt täällä todella hyvin ja varsinkin alussa minusta pidettiin hyvää huolta. Toimistolla ei tarvinnut palloilla tietämättömänä vaan asiat kerrottiin selkeästi.

Miten perehdyttäminen oli järjestetty?

Perehdytys oli todella kattava. Ensimmäisenä päivänä kävimme tutustumassa tiloihin ja kävimme läpi työtehtävät yleisellä tasolla. Esimiehen avulla pääsi hyvin alkuun ja viikossa oli suhteellisen perehtynyt olo. Mielestäni oli mukavaa, että oikeita töitä pääsi tekemään nopeasti ja alusta lähtien oli selvää, mikä minun roolini on.

Yleisesti arvostan sitä, että työntekijöistä välitetään ja ainakin oma esimieheni käy tasaisin väliajoin kyselemässä, miten minulla menee.

Mikä on parasta työssäsi?

Parasta on, kun huomaan, että saan jotain aikaiseksi ja olen hyödyksi. Tässä työssä tulee myös hetkiä, jolloin asiat eivät etene ja se ärsyttää, mutta niistä selviäminen onkin sitä mahtavampaa.

Mikä on mieleenpainuvin tapahtuma työssäsi?

Mielestäni on erityisen ilahduttavaa nähdä, miten innoissaan jengi on meidän roboteista. Varsinkin lapset hullaantuvat usein täysin.

Minkälaisia ominaisuuksia työssäsi tarvitaan?

Tässä työssä on oltava pitkät piuhat, koska kaikki ei aina etene ja toimi toiveiden mukaan. Työntekijän on myös oltava kiinnostunut omasta tekemisestään, koska muuten ei jaksa puskea ongelmien läpi.

Ohjelmoinnissa käytän Javaa ja Pythonia, eli nekin on tietysti hyvä osata.

Miksi suosittelisit tätä alaa muille nuorille?

Suosittelen alaa, koska ainakin tällä hetkellä näyttää siltä, että tulevaisuudessa on paljon hommia moneen muuhun alaan verrattuna. Eli jos tietokoneet yhtään kiinnostavat niin go for it!

OPta suosittelen, koska täällä on rento ja nuorekas ilmapiiri sekä joustava työnantaja. Olen ainakin omalla kohdallani päässyt tekemään asioita todella vapaasti ja saanut hyödyntää omaa osaamistani. On annettu vastuuta ja mahdollisuus kehittää myös omia ideoita.

 

Teksti&kuva: Charlotta Forsberg

Lue lisää OP:sta kesätyönantajana

 

Artikkeli on tehty yhteistyössä OPn kanssa.

Lisää Kesätyökokemuksia

Laitetarkastajan kesätyö Nesteellä pelittää hyvin
Kesätyöntekijät tuovat Varmalle uutta energiaa muuttuvassa työelämässä
Kesätyö Kuntarekryllä tarjoaa vaihtelevia työympäristöjä
Tärkeää työtä VVO:lla ihmisten kotien parissa
Destiassa pääsee vastuullisiin tehtäviin ja monipuolisiin hankkeisiin
Kraton Chemical tarjoaa erinomaisen kesätyön kemiantekniikan alalta
Kesätöissä Helsingin kaupungin kaupunkisuunnittelussa
SOLin pyykkipojan työ laivalla on vaativaa mutta hauskaa
Kesätyö Alkossa: työt tehdään hyvin, mutta myös saa olla hauskaa!
Sara – Suomen Suoramainonta
Elo toimii kasvualustana tulevaisuuden osaajille
Metsä Groupin kesätyö mahdollistaa etenemisen uralla
Innovation Without Boundaries at Nokia
Brändi houkutteli hakemaan kesätöihin – Valtterin kesäpesti jatkui sujuvasti myös opintojen ohessa
Soneran Operator Business -yksikössä tuetaan uusia ideoita
”On kiehtovaa päästä työskentelemään tällaisella näköalapaikalla asiantuntijoiden kanssa”
Maija kesätöissä kaupunginkirjaston tapahtuma- ja markkinointiyksikössä
Lumilautailijasta kuljetuksen aluepäälliköksi, Matin ura Postissa alkoi kesätyöstä
Luottamus ja vastuu motivoivat tekemään työn hyvin!
Automaatioasentajan kesätyö Tampereen sähkölaitoksella
Kesätyö Ohjaamotalossa tarjoaa tärkeän askeleen Jaanan urapolulle
Kesätyö kirjastossa on vaihtelevaa
Työeläkeyhtiö Elolla kesätyöntekijöitä kuunnellaan ja kannustetaan kysymään
Varmassa työskennellessä rahoituksen opinnoista on ollut hyötyä, samaten kokemuksesta data-analyysin parissa.
4H-yhdistys on monen nuoren ensimmäinen kesätyöpaikka
Kojamossa korostuu asiakaslähtöinen ja energinen asenne
Kojamo pitää hyvää huolta kesätyöntekijöistään
Kesätyö EK:lla on haastanut monipuolisten tehtävien parissa
Kesätyö Innovation Traineena Nokialla löytyi LinkedInistä
Radisson Blun vastaanottovirkailija Jasmine viihtyy iloisessa työyhteisössä
Kratonilla logistiikan kesätyöntekijät tekevät samoja tehtäviä kuin vakituisetkin
Nesteellä pääsee vaikuttamaan positiivisesti ympäröivään yhteiskuntaan
Myyjän työ S-marketissa sopii Petterille kuin nenä päähän
Hyvä palkkaus ja työkaverit kannustavat hyviin tuloksiin mySafetylla
Mikko kehitti taitojaan Fingridin IT-projektissa
Destian kannustava ilmapiiri tekee kesätyöstä onnistuneen
Kesätyö Destialla eteni montunpohjalta työnjohtoharjoitteluun
Metsä Groupilla oppii erityisesti käytännön töiden tekemistä
Positiivinen ja työtä pelkäämätön asenne ovat menestyksen avain SOL:illa
Espoon kaupugin kesätyössä oppii miksi rakennusvalvontaa tarvitaan
Nokialla pääsee lähelle kasvavaa teknologia-alaa
Kaikki Tampereen Sähköverkon kesätyössä opittu tukee opiskeluja
Kesätöissä Alkossa
MySafetyllä kauppaa tehdään pilke silmäkulmassa
Mira Kyllästinen – Helsingin kaupungin kiinteistövirasto
SOL tarjoaa tärkeää työkokemusta myös alle 18-vuotiaille
”Hyvä työnantaja on sellainen, joka luottaa työntekijään sekä antaa vastuuta ja vapauksia”
Asiakaspalvelutyö houkutti Janinan Prismaan kesätöihin
Reetta Nisula kesäduunissa Soneralla
RAY:n pelinhoitaja oppii kohtaamaan tunteita laidasta laitaan
Ihmisläheinen kesätyö S-marketissa antaa eväitä tulevaisuuteen
Telialla kesätyöntekijää arvostetaan ja kuunnellaan
Juuli Vuojärvi kesäduunissa Suomen Pankissa
Esteetön rekrytointi tuo monimuotoisuutta työpaikalle
Kesätyö Varmassa tuo mielenkiintoisten tilanteiden äärelle
Fingridin kesätöissä yhteishenki on huipussaan!
Toni Leppänen – Veikkaus
Monipuoliset työtehtävät ja hyvä pöhinä inspiroivat ABB:n kesätyöntekijöitä
Eric työstään SOLilla: silmiin katsominen ja hymy luovat onnistuneen kokemuksen
Kesätyö Veikkauksella on kivaa ja rentoa elämyksellisessä ympäristössä
Hyvän johtajan roolimallit löytyvät Nokialta
SOLin kesätyössä pääsee soveltamaan omaa osaamistaan erilaisissa tilanteissa
Monipuoliset hankkeet kehittävät taitoja Swecolla
Aleksi Sudensalmi kesäduunissa Metsä Woodin sahalla
Mikke löysi K-ryhmän oman urheilutaustansa ja sosiaalisuutensa kautta
Kratonin hyvä työyhteisö takaa mielekkään kesätyön
Robottien ohjelmoinnissa OP:lla saa käyttää omaa luovuuttaan
Tampereen Sähkölaitoksella oppii isojen kokonaisuuksien hallintaa
Kesätyö Fingridin HR:ssä: Energia-alalta paljastui piilotettu helmi
Kesätyö Nesteellä on tarkkaa ja vastuullista – hauskanpitoa unohtamatta
Destiassa kesätyöt ovat väylä vakituiseen työsuhteeseen
Swecolla kannustetaan ottamaan uusia haasteita vastaan
Fingridillä kesätyöntekijä on osa ammattilaisten tiimiä
Kesäduunissa ABC:llä
Kojamossa autetaan ihmisiä löytämään koti
Eveliina kesätyössä S-ryhmän Oluthuone Rotterdamissa
Kratonin kesätyössä parasta on mukava työ ja hyvä työilmapiiri
Kesätöissä Espoon kaupungilla rekrytointiasiantuntijana
Kesätyö Tampereen Sähkölaitoksella yhdistää koulutuksen työelämään
Kesätyö K-ryhmässä kehittää monipuolisesti taitoja tulevaisuuteen
”Sairaanhoitoala on monipuolinen ja tarjoaa paljon uramahdollisuuksia myös kansainvälisesti!”
Junasiivooja on tiimipelaaja
Helsingin kaupunki tukee nuoren ensimmäisen kesätyöpaikan saantia
Proaktiivinen asenne siivittää onnistumisiin Telialla
Anssi Turunen – Helsingin Kaupungin kotihoito
Kesätyö lentocatering-palveluissa on välillä hektistä mutta palkitsevaa
Jarkko Tulensalo – Fingrid
Telian kesätyössä ollaan teknologian kehityksen etukärjessä
”Parasta on, kun pääsen hifistelemään asiakkaan kanssa, joka on kaltaiseni viiniharrastaja”
Fingridillä olet enemmän kuin kesähessu
Alkossa työskentely on monipuolista ja haastavaa
Fennialla perehdytetään loistavan systemaattisesti
Tämä on paras työpaikka mikä minulla on tähän mennessä ollut – Kesätyöt poiki jatkoa uralle
Espoon sairaalan kesätyössä pääsee toteuttamaan auttamisen halua
Työeläkeyhtiö Elo tarjoaa vastuuta ja vaihtelevia työtehtäviä
Metsä Group tarvitsee monien eri alojen osaajia
Tiina Laitinen – Sonera
Vuokratyöntekijällä on vapaus ja vastuu
Siiri Kettunen – ISS Palvelut
Kesätyö Metsä Groupissa on ainutlaatuinen kokemus
Fingrid tarjoaa laaja-alaisen näkökulman tietoliikennealaan
Achieving goals through inspiration in Valmet
Sini Pietiläinen – Metsä Group
Koulutusta vastaava kesätyö ISS Palveluilla kiinnosti heti
Kesätyö SOL Palveluilla sopii vaihtelevuudesta pitävälle
S-ryhmä – Arto Suominen
Baronan kautta yksi hakemus voi poikia useita mahdollisuuksia
Soneran someninja toimii markkinoinnin ytimessä
Opteamin kesätyössä parasta on työntekijöiden kasvutarinat
Ohjelmistorobotiikka avaa kiehtovia mahdollisuuksia Varmassa
”Haluan olla mukana luomassa parempaa tulevaisuutta teknologiaratkaisujen avulla”