KESÄDUUNitarinoita

Telialla kesätyöntekijöitä kuunnellaan ja arvostetaan. Kuva: Niko Jekkonen

Emmi Vilkanen ja Emmi Hautala

DUUNIPAIKKA: Telia, Turun toimipiste TEHTÄVÄ: Sales Agent, kuluttaja-asiakaspalveut

Millainen toimenkuvasi on ja millaiset tehtävät kuuluvat vastuullesi?

Emmi H: Työskentelen Telian operaattoriasiakkaiden palvelun ja tuotteiden myynnin parissa. Ratkon asiakkaiden ongelmia puhelimitse, kartoitan tarpeita ja tarjoan näihin sopivaa ratkaisua.

Emmi V: Toimin samoissa tehtävissä. Työssä on kaksi puolta, asiakaspalvelu ja myyntityö, jotka yhdessä muodostavat asiakaspalvelukokonaisuuden.

Millainen on koulutustaustasi?

Emmi H: Opiskelin aiemmin sosiologiaa Turun yliopistossa ja siirryin maisteriohjelmaan Turun kauppakorkeakouluun opiskelemaan markkinointia.

Emmi V: Opiskelen markkinointia Turun kauppakorkeakoulussa ja olen gradua vaille valmis.

Mikä sai sinut kiinnostumaan kesätyöstä Teliassa?

Emmi H: Monet koulukaverini suosittelivat Teliaa ja kertoivat, että täällä on hyvä meininki ja niin mukavaa porukkaa töissä, että täällä on aina hauskaa. Tänne pääseminen ison brändimuutoksen aikaan tuntui myös mielenkiintoiselta.

Emmi V: Olin myös kuullut Teliasta paljon hyvää, kuinka täällä on paljon nuorta porukkaa töissä ja kuinka täällä tuetaan uralla kehittymistä.

Mitä erityisesti odotit kesätyöltäsi?

Emmi H: Tiesin, että pääsen tutustumaan hyviin tiimikavereihin. Halusin myös päästä kartuttamaan myyntitaitoja ja markkinointi- sekä asiakaspalveluosaamista. Tämä on kaikin puolin tärkeää työkokemusta oman urani kannalta.

Emmi V: Halusin päästä työskentelemään asiakasrajapinnassa, sillä siitä on varmasti hyötyä tulevaisuudessa, vaikka työskentelisinkin eri tehtävissä.

Miksi olet kiinnostunut juuri tästä alasta?

Emmi V: Minulla ei alkuun ollut erityistä intohimoa telekommunikaatioalaan, en edes tiennyt mikä on adsl. Kiinnostuin kuitenkin Teliasta, koska täällä katsotaan koko digitalisaatiota laaja-alaisesti eteenpäin, miten se tulee kehittymään ja vaikuttamaan kaikkeen ihmisten elämässä. Esimerkiksi Ruotsissa Telia on tehnyt sovelluksen, missä lapsien puhelinliittymässä on rajoitettu määrä datan käyttöä, mutta lapset voivat saada lisää dataa liikkumalla ja urheilemalla.

Mitä olet oppinut työssäsi?

Emmi H: Ihmistuntemusta, ongelmanratkaisukykyä ja sanavalmiutta. Jokaisessa asiakaskohtaamisessa voi olla uudenlainen ongelma, joka täytyy osata ratkaista niin, että asiakkaalle jää hyvä fiilis.

Emmi V: Kärsivällisyyttä joka suhteessa. Tapauksiin ei aina ole olemassa valmiita vastauksia, joten joudut itse luomaan sopivia ratkaisuja.

Miten voit hyödyntää kesätyössä oppimaasi myös tulevaisuudessa?

Emmi H: Kaikki taidot ovat hyödyllisiä aina myynnistä asiakaspalveluun. Olen myös saanut paljon ammatillista itsevarmuutta.

Emmi V: Olen oppinut olemaan tarpeen vaatiessa tiukka ja luottamaan omaan osaamiseeni. Olen hieman yllättäen oppinut myös ruotsia.

Millainen työnantaja Telia on ollut?

Emmi H: Innostava! Tänne on helppo tulla töihin koska samaistun Telian arvoihin. Meitä arvostetaan ja kuunnellaan. Täällä ei myöskään ole erityisen vahvaa tai jäykkää hierarkiaa, eli voit törmätä esimerkiksi toimitusjohtajaan omalla työpisteelläsi.

Emmi V: Työntekijöistä välitetään ja heihin panostetaan. Täällä on vastuun ja vapauden kulttuuri. Saat myös paljon työkaluja itsesi kehittämiseen. Tukea ja ohjausta on aina tarjolla.

Mikä työssäsi on parasta? Mikä sinua motivoi?

Emmi H: Meillä on huipputiimi! Teemme paljon töitä, mutta osaamme myös pitää hauskaa.

Emmi V: Hyvä yhteishenki. Ilmapiiri on innostava, rento, hauska ja kannustava. Minua motivoi kehittyminen ja kehittäminen, niin että myös itsellä on annettavaa yritykselle.

Millainen on mielestäsi hyvä työnantaja?

Emmi H: Työnantajan arvojen on oltava linjassa omien arvojeni kanssa. Hyvällä työnantajalla on myös rohkeutta ottaa kantaa yhteiskunnallisiin asioihin. Se motivoi tekemään työt hyvin.

Emmi V: Hyvä työnantaja pystyy inspiroimaan työntekijää arvomaailman kautta ja tarjoaa etenemismahdollisuuksia, vastuuta ja vapautta.

Oletko kiinnostunut työskentelemään ulkomailla? Tarjoaako Telia kansainvälisiä uramahdollisuuksia?

Emmi H: Olen erittäin kiinnostunut! Telialla on esimerkiksi DareTrainee-ohjelma Pohjoismaiden ja Baltian maiden kanssa, jonka tarkoitus on tuoda uutta näkökulmaa työkulttuureihin.

Millaisia ominaisuuksia työssä tarvitaan?

Emmi H: Rohkeutta, kärsivällisyyttä, ongelmanratkaisukykyä ja heittäytymistä.

Emmi V: Myös itsevarmuutta ja empatiaa tarvitaan sekä kykyä asettua asiakkaan saappaisiin.

Miten suosittelisit tätä alaa nuorille?

Emmi H: Täällä pääsee mukaan digitalisaatioon. Ala tarjoaa nuorille paljon mahdollisuuksia ja erilaisia urapolkuja.

Emmi V: Ala kehittyy kaiken aikaa ja täällä pääsee kehityksen etulinjaan. Telia on yritys, joka haluaa tehdä mullistavia asioita.

 

Teksti ja Kuva: Niko Jekkonen

Lue lisää Telian kesätyöpaikoista.

 

Artikkeli on tehty yhteistyössä Telian kanssa.

Lisää Kesätyökokemuksia

Baronan kautta yksi hakemus voi poikia useita mahdollisuuksia
Nokialla pääsee lähelle kasvavaa teknologia-alaa
Esteetön rekrytointi tuo monimuotoisuutta työpaikalle
”Parasta on, kun pääsen hifistelemään asiakkaan kanssa, joka on kaltaiseni viiniharrastaja”
Telialla kesätyöntekijää arvostetaan ja kuunnellaan
Anssi Turunen – Helsingin Kaupungin kotihoito
Metsä Groupilla oppii erityisesti käytännön töiden tekemistä
Ihmisläheinen kesätyö S-marketissa antaa eväitä tulevaisuuteen
Espoon kaupugin kesätyössä oppii miksi rakennusvalvontaa tarvitaan
Radisson Blun vastaanottovirkailija Jasmine viihtyy iloisessa työyhteisössä
Positiivinen ja työtä pelkäämätön asenne ovat menestyksen avain SOL:illa
Espoon sairaalan kesätyössä pääsee toteuttamaan auttamisen halua
Kojamossa autetaan ihmisiä löytämään koti
Proaktiivinen asenne siivittää onnistumisiin Telialla
Fingridillä kesätyöntekijä on osa ammattilaisten tiimiä
Robottien ohjelmoinnissa OP:lla saa käyttää omaa luovuuttaan
Telialla pääsee rakentamaan omaa uraa eteenpäin
Kesätyö Metsä Groupissa on ainutlaatuinen kokemus
Kesätöissä Alkossa
Kesätyö Kuntarekryllä tarjoaa vaihtelevia työympäristöjä
”Hyvä työnantaja on sellainen, joka luottaa työntekijään sekä antaa vastuuta ja vapauksia”
SOLin pyykkipojan työ laivalla on vaativaa mutta hauskaa
Tiina Laitinen – Sonera
SOLin kesätyössä pääsee soveltamaan omaa osaamistaan erilaisissa tilanteissa
Hyvä palkkaus ja työkaverit kannustavat hyviin tuloksiin mySafetylla
Kojamo pitää hyvää huolta kesätyöntekijöistään
Kesätöissä Helsingin kaupungin kaupunkisuunnittelussa
Opteamin kesätyössä parasta on työntekijöiden kasvutarinat
Kojamolla tehdään yhteistyötä yli yksikkörajojen
Soneran someninja toimii markkinoinnin ytimessä
”130-vuotiaasta nimestä ei pidä hämääntyä” – Sähkölaitoksen takaa löytyy monialaisesti tehtäviä
”On kiehtovaa päästä työskentelemään tällaisella näköalapaikalla asiantuntijoiden kanssa”
Kesätyö EK:lla on haastanut monipuolisten tehtävien parissa
Kesätyöntekijät tuovat Varmalle uutta energiaa muuttuvassa työelämässä
Eveliina kesätyössä S-ryhmän Oluthuone Rotterdamissa
Mikke löysi K-ryhmän oman urheilutaustansa ja sosiaalisuutensa kautta
Asiakaspalvelutyö houkutti Janinan Prismaan kesätöihin
Luottamus ja vastuu motivoivat tekemään työn hyvin!
Kesätyö SOL Palveluilla sopii vaihtelevuudesta pitävälle
Kesätyö Ohjaamotalossa tarjoaa tärkeän askeleen Jaanan urapolulle
Hyvän johtajan roolimallit löytyvät Nokialta
Destiassa kesätyöt ovat väylä vakituiseen työsuhteeseen
Brändi houkutteli hakemaan kesätöihin – Valtterin kesäpesti jatkui sujuvasti myös opintojen ohessa
Fingridillä olet enemmän kuin kesähessu
Varmassa työskennellessä rahoituksen opinnoista on ollut hyötyä, samaten kokemuksesta data-analyysin parissa.
Kratonilla logistiikan kesätyöntekijät tekevät samoja tehtäviä kuin vakituisetkin
Juuli Vuojärvi kesäduunissa Suomen Pankissa
Tampereen Sähkölaitoksella vuorovaikutustaidot ovat tärkeässä asemassa
Alkossa työskentely on monipuolista ja haastavaa
Metsä Groupin kesätyö mahdollistaa etenemisen uralla
Koulutusta vastaava kesätyö ISS Palveluilla kiinnosti heti
Mikko kehitti taitojaan Fingridin IT-projektissa
Kesätyö Proservialla yhdistää IT-alan teknisyyden ja asiakaspalvelun sosiaalisuuden
Sara – Suomen Suoramainonta
Fennialla perehdytetään loistavan systemaattisesti
Kesätyö lentocatering-palveluissa on välillä hektistä mutta palkitsevaa
Elo toimii kasvualustana tulevaisuuden osaajille
Fingrid tarjoaa laaja-alaisen näkökulman tietoliikennealaan
Junasiivooja on tiimipelaaja
Kesätyö Fingridin HR:ssä: Energia-alalta paljastui piilotettu helmi
Innovation Without Boundaries at Nokia
Kaikki Tampereen Sähköverkon kesätyössä opittu tukee opiskeluja
Eloisa ja innostava työyhteisö motivoi Elolla
Kesätyö Veikkauksella on kivaa ja rentoa elämyksellisessä ympäristössä
Tampereen Sähkölaitoksella oppii isojen kokonaisuuksien hallintaa
SOL tarjoaa tärkeää työkokemusta myös alle 18-vuotiaille
”Sairaanhoitoala on monipuolinen ja tarjoaa paljon uramahdollisuuksia myös kansainvälisesti!”
Kesätyö Destialla eteni montunpohjalta työnjohtoharjoitteluun
Kesätyö Postilla: ”Aluksi ei ymmärtänyt ollenkaan, kuinka isojen asioiden äärellä tässä ollaan”
Achieving goals through inspiration in Valmet
Destiassa pääsee vastuullisiin tehtäviin ja monipuolisiin hankkeisiin
Kesätyössä Ohjaamotalolla yksikään päivä ei ole samanlainen
Kesätyö Algolilla avasi urapolun, joka jatkuu kesän jälkeenkin
Merkityksellisyys ja käytännönläheisyys houkuttavat Kemiralla!
Toni Leppänen – Veikkaus
Telian kesätyössä ollaan teknologian kehityksen etukärjessä
Swecolla kannustetaan ottamaan uusia haasteita vastaan
Fingridin kesätyöntekijät nauttivat vastuusta ja vapaudesta
Siiri Kettunen – ISS Palvelut
Eric työstään SOLilla: silmiin katsominen ja hymy luovat onnistuneen kokemuksen
Kesätyö Tampereen Sähkölaitoksella yhdistää koulutuksen työelämään
Itsensä ylittämistä ja itsevarmuutta Promotion Pointin kesätyöstä
Vuokratyöntekijällä on vapaus ja vastuu
Tärkeää työtä VVO:lla ihmisten kotien parissa
Mira Kyllästinen – Helsingin kaupungin kiinteistövirasto
Työelämän ensiaskelia päiväkodissa
Helsingin kaupunki tukee nuoren ensimmäisen kesätyöpaikan saantia
Sini Pietiläinen – Metsä Group
Laitetarkastajan kesätyö Nesteellä pelittää hyvin
Rehellisyyttä, joukkuepeliä ja halu kehittyä = Menestyksen resepti 
”Kesätyössäni saan kosketuksen oman alan firmaan”
Soneran Operator Business -yksikössä tuetaan uusia ideoita
Nesteellä pääsee vaikuttamaan positiivisesti ympäröivään yhteiskuntaan
Tampereen Sähkölaitos antoi mahdollisuuden vaativampaan kesäpestiin
”Tämä on paras työpaikka mikä minulla on tähän mennessä ollut” – Kesätyöt poiki jatkoa uralle
MySafetyllä kauppaa tehdään pilke silmäkulmassa
Kesätyö kirjastossa on vaihtelevaa
RAY:n pelinhoitaja oppii kohtaamaan tunteita laidasta laitaan
Työeläkeyhtiö Elolla kesätyöntekijöitä kuunnellaan ja kannustetaan kysymään
Monipuoliset hankkeet kehittävät taitoja Swecolla
Kesätyö Innovation Traineena Nokialla löytyi LinkedInistä
Kratonin hyvä työyhteisö takaa mielekkään kesätyön
Monipuoliset työtehtävät ja hyvä meininki inspiroivat ABB:n kesätyöntekijöitä
Haaveena esimiestyö: Isossa yrityksessä on etenemismahdollisuuksia
Kraton Chemical tarjoaa erinomaisen kesätyön kemiantekniikan alalta
”Haluan olla mukana luomassa parempaa tulevaisuutta teknologiaratkaisujen avulla”
4H-yhdistys on monen nuoren ensimmäinen kesätyöpaikka
Automaatioasentajan kesätyö Tampereen sähkölaitoksella
”Meiltä uskalletaan vaatia ja pääsemme heti mukaan tositoimiin” – S-Ryhmällä kesätyöntekijät saavat vastuuta
Kesätyö K-ryhmässä kehittää monipuolisesti taitoja tulevaisuuteen
Maija kesätöissä kaupunginkirjaston tapahtuma- ja markkinointiyksikössä
Työeläkeyhtiö Elo tarjoaa vastuuta ja vaihtelevia työtehtäviä
Kesätyö Nesteellä on tarkkaa ja vastuullista – hauskanpitoa unohtamatta
Destian kesätyö: ”Infra-ala on tärkeä osa toimivaa yhteiskuntaa”
Myyjän työ S-marketissa sopii Petterille kuin nenä päähän
Kesäduunissa ABC:llä
Fingridin kesätöissä yhteishenki on huipussaan!
Kesätyö Varmassa tuo mielenkiintoisten tilanteiden äärelle
Kratonin kesätyössä parasta on mukava työ ja hyvä työilmapiiri
Reetta Nisula kesäduunissa Soneralla
Metsä Group tarvitsee monien eri alojen osaajia
Kesätöissä Espoon kaupungilla rekrytointiasiantuntijana
Destian kannustava ilmapiiri tekee kesätyöstä onnistuneen
Kesätyö Alkossa: työt tehdään hyvin, mutta myös saa olla hauskaa!
Lumilautailijasta kuljetuksen aluepäälliköksi, Matin ura Postissa alkoi kesätyöstä
Aleksi Sudensalmi kesäduunissa Metsä Woodin sahalla
Kojamossa korostuu asiakaslähtöinen ja energinen asenne
Jarkko Tulensalo – Fingrid
S-ryhmä – Arto Suominen
Telialla kesätyöntekijän vahvuudet pääsevät loistamaan
Ohjelmistorobotiikka avaa kiehtovia mahdollisuuksia Varmassa