KESÄDUUNitarinoita

Onni Palviainen ja Matias Mäkinen

DUUNIPAIKKA: Tampereen kaupunki TEHTÄVÄ: Kesätyöntekijä

Tampereen kaupunki mahdollistaa ensimmäisiä kesätyökokemuksia nuorille tarjoamalla heille kahden viikon kesätyöharjoittelupaikkoja. Onni Palviainen ja Matias Mäkinen uskovat kesätyön Irjalan päiväkodissa antavan hyvät eväät työelämään.

Onni Palviaisen, 19, ja Matias Mäkisen, 15, kesätöissä ei käy aika pitkäksi, kun päivät täyttyvät vilinästä ja vilskeestä. Tamperelaisnuoret on yhtä mieltä siitä, että kaikkein parasta työssä on lasten kanssa leikkiminen.

“Aamuisin voi lähteä hyvillä mielin töihin, kun tietää, että vastassa on hymysuita rivissä valmiina leikkimään. Ajan kanssa lapset ovat kiintyneet aika lailla ja heistä huomaa, että omasta läsnäolosta on iloa heille”, Palviainen hehkuttaa.

Palviainen työskentelee päiväkodissa jo toista kesää, mutta Mäkiselle kahden viikon rupeama on ihka ensimmäinen kosketus työelämään. Kumpikin kiittelee Tampereen kaupunkia siitä, että nuorille tarjotaan matalan kynnyksen mahdollisuuksia hankkia kokemusta ja saada jalkaa oven väliin.

Päiväkotityö on myös omiaan opettamaan tärkeitä työelämätaitoja aina kärsivällisyydestä vastuunkantamiseen ja tiimitaidoista ryhmänhallintaan.

“Halusin ensisijaisesti juuri päiväkotiin kesätöihin, sillä olen hoitanut sukulaislapsia aiemmin ja tulen hyvin toimeen lasten kanssa. On ollut mielenkiintoista saada tavallista haastavampi ensimmäinen työkokemus”, Mäkinen tuumii.

Vuorovaikutusta ja kärsivällisyyttä

Pienten lasten kanssa toimiessa on erityisen tärkeää, että työntekijällä on selvät sävelet työnkuvastaan. Kaksikko kertoo, että heitä opastettiin ensimmäisinä päivinä huolellisesti päiväkotiarjen askareissa kuten syöttämisessä, pukemisessa ja leikittämisessä.

“Hoitajat ottivat todella hyvin vastaan ja olivat tukena alusta asti. Jos vaikka syötettiin lapsia, niin aina kerrottiin, mitä kannattaa ottaa huomioon”, Mäkinen kertoo ja saa komppausta työkaveriltaan:

“Kaikissa ryhmissä oli läsnä hoitajia, joilta pystyi kysymään, jos jokin oli epäselvää. Itse olen kuitenkin oppinut parhaiten tekemällä, varsinkin kun ei ole vielä alan koulutusta”, Palviainen pohtii.

Lasten kanssa työskenteleminen on kaksikon mukaan oma taiteenlajinsa, joka vaatii ennen kaikkea heittäytyvää ja avointa persoonaa. Hektisessä ympäristössä tarvitaan lisäksi rautaista kärsivällisyyttä ja kykyä pysyä viilipyttynä.

“Pitää osata olla vuorovaikutuksessa ja kuunnella lapsia, mutta toisaalta täytyy osata viheltää peli poikki, jos lapset hölmöilevät”, Mäkinen summaa.

“Menee oma aikansa löytää oma rooli hoitajana, että milloin olla kiva ja milloin taas vähemmän kiva”, Palviainen kertoo.

Positiivisina roolimalleina lapsille

Mäkisen mukaan kuva työelämästä on ollut kahden viikon kokemuksen perusteella myönteinen. Lukion syksyllä aloittava nuorukainen kertoo oppineensa toimimaan aikataulujen mukaan ja tulemaan toimeen osana työyhteisöä.

“Pääsin mukaan päiväkodin rytmiin parin ensimmäisen päivän jälkeen. Aloin tottua siihen, miten asiat tehdään, eikä tarvinnut pahemmin tuijotella kelloa.”

“Uskon, että kokemuksesta on hyötyä tulevaisuudessa esimerkiksi asiakaspalveluhommissa, joissa vaaditaan sosiaalisuutta ja heittäytymistä”, Mäkinen pohtii.

Palviainen sai puolestaan ylioppilaslakin päähänsä kevään päätteeksi ja haki yhteishaussa teknilliseen yliopistoon arkkitehtuurin opintoihin. Tällä kertaa matka tyssäsi viimeiseen vaiheeseen, mutta ensi keväänä edessä on uusi yritys.

Palviainen uskoo erottautuvansa teknillisellä alalla päiväkotikokemuksensa ansiosta. Harva tulevaisuuden työnantaja katsoo pahalla, jos hakija on yhteistyökykyinen tyyppi, joka osaa luoda ryhmähenkeä ja ratkaista ongelmia.

“Päiväkotityöstä kiinnostuneille haluan sanoa, että rohkeasti mukaan vain, varsinkin jos on sosiaalinen henkilö. Tämä on myös erittäin tärkeä ala ja ammatti, kun miettii, että saa vaikuttaa lapsen kehitykseen”, Palviainen kannustaa.

“Muistan omilta päiväkotiajoilta henkilöitä, joita katsoin ylöspäin ja joista tuli minulle roolimalleja. On aika hienoa ajatella, että nyt saan olla itse samassa asemassa.”

Lue lisää Tampereen kaupungista työnantajana.

 

Teksti: Väinö Vasara

Kuva: Niko Jekkonen

 

Artikkeli on toteutettu yhteistyössä Tampereen kaupungin kanssa.

Lisää Kesätyökokemuksia

Kesätyö Algolilla avasi urapolun, joka jatkuu kesän jälkeenkin
Fingridin kesätöissä yhteishenki on huipussaan!
4H-yhdistys on monen nuoren ensimmäinen kesätyöpaikka
Fingridin kesätyöntekijät nauttivat vastuusta ja vapaudesta
Kesätöissä Espoon kaupungilla rekrytointiasiantuntijana
Kesätyö Ohjaamotalossa tarjoaa tärkeän askeleen Jaanan urapolulle
Fingridillä kesätyöntekijä on osa ammattilaisten tiimiä
Kojamossa korostuu asiakaslähtöinen ja energinen asenne
Kesätyö Innovation Traineena Nokialla löytyi LinkedInistä
Mikke löysi K-ryhmän oman urheilutaustansa ja sosiaalisuutensa kautta
Opteamin kesätyössä parasta on työntekijöiden kasvutarinat
”Kesätyössäni saan kosketuksen oman alan firmaan”
Telialla pääsee rakentamaan omaa uraa eteenpäin
Kesätyöntekijät tuovat Varmalle uutta energiaa muuttuvassa työelämässä
S-ryhmä – Arto Suominen
Työeläkeyhtiö Elo tarjoaa vastuuta ja vaihtelevia työtehtäviä
”Haluan olla mukana luomassa parempaa tulevaisuutta teknologiaratkaisujen avulla”
Kesätyö Nesteellä on tarkkaa ja vastuullista – hauskanpitoa unohtamatta
Monipuoliset työtehtävät ja hyvä meininki inspiroivat ABB:n kesätyöntekijöitä
Aleksi Sudensalmi kesäduunissa Metsä Woodin sahalla
Ohjelmistorobotiikka avaa kiehtovia mahdollisuuksia Varmassa
Metsä Groupilla oppii erityisesti käytännön töiden tekemistä
Helsingin kaupunki tukee nuoren ensimmäisen kesätyöpaikan saantia
”Tämä on paras työpaikka mikä minulla on tähän mennessä ollut” – Kesätyöt poiki jatkoa uralle
Tampereen Sähkölaitoksella oppii isojen kokonaisuuksien hallintaa
”On kiehtovaa päästä työskentelemään tällaisella näköalapaikalla asiantuntijoiden kanssa”
Kesätyö Alkossa: työt tehdään hyvin, mutta myös saa olla hauskaa!
Kesätyö K-ryhmässä kehittää monipuolisesti taitoja tulevaisuuteen
Sini Pietiläinen – Metsä Group
Kratonin hyvä työyhteisö takaa mielekkään kesätyön
Radisson Blun vastaanottovirkailija Jasmine viihtyy iloisessa työyhteisössä
Soneran someninja toimii markkinoinnin ytimessä
Kesätyö Kuntarekryllä tarjoaa vaihtelevia työympäristöjä
”Parasta on, kun pääsen hifistelemään asiakkaan kanssa, joka on kaltaiseni viiniharrastaja”
Tampereen Sähkölaitos antoi mahdollisuuden vaativampaan kesäpestiin
Koulutusta vastaava kesätyö ISS Palveluilla kiinnosti heti
Metsä Group tarvitsee monien eri alojen osaajia
Itsensä ylittämistä ja itsevarmuutta Promotion Pointin kesätyöstä
Destiassa pääsee vastuullisiin tehtäviin ja monipuolisiin hankkeisiin
Kesätyö Destialla eteni montunpohjalta työnjohtoharjoitteluun
Kesätyö lentocatering-palveluissa on välillä hektistä mutta palkitsevaa
Eric työstään SOLilla: silmiin katsominen ja hymy luovat onnistuneen kokemuksen
Kesätyö Fingridin HR:ssä: Energia-alalta paljastui piilotettu helmi
Telian kesätyössä ollaan teknologian kehityksen etukärjessä
Reetta Nisula kesäduunissa Soneralla
”Meiltä uskalletaan vaatia ja pääsemme heti mukaan tositoimiin” – S-Ryhmällä kesätyöntekijät saavat vastuuta
Toni Leppänen – Veikkaus
Kesätyössä Ohjaamotalolla yksikään päivä ei ole samanlainen
Achieving goals through inspiration in Valmet
Rehellisyyttä, joukkuepeliä ja halu kehittyä = Menestyksen resepti 
Kratonin kesätyössä parasta on mukava työ ja hyvä työilmapiiri
Kesäduunissa ABC:llä
”Hyvä työnantaja on sellainen, joka luottaa työntekijään sekä antaa vastuuta ja vapauksia”
Nokialla pääsee lähelle kasvavaa teknologia-alaa
”130-vuotiaasta nimestä ei pidä hämääntyä” – Sähkölaitoksen takaa löytyy monialaisesti tehtäviä
Kesätöissä Helsingin kaupungin kaupunkisuunnittelussa
Robottien ohjelmoinnissa OP:lla saa käyttää omaa luovuuttaan
Monipuoliset hankkeet kehittävät taitoja Swecolla
Kesätyö Proservialla yhdistää IT-alan teknisyyden ja asiakaspalvelun sosiaalisuuden
Työelämän ensiaskelia päiväkodissa
Mira Kyllästinen – Helsingin kaupungin kiinteistövirasto
Eloisa ja innostava työyhteisö motivoi Elolla
Telialla kesätyöntekijän vahvuudet pääsevät loistamaan
Merkityksellisyys ja käytännönläheisyys houkuttavat Kemiralla!
Positiivinen ja työtä pelkäämätön asenne ovat menestyksen avain SOL:illa
Lumilautailijasta kuljetuksen aluepäälliköksi, Matin ura Postissa alkoi kesätyöstä
Ihmisläheinen kesätyö S-marketissa antaa eväitä tulevaisuuteen
Jarkko Tulensalo – Fingrid
Kaikki Tampereen Sähköverkon kesätyössä opittu tukee opiskeluja
Proaktiivinen asenne siivittää onnistumisiin Telialla
Vuokratyöntekijällä on vapaus ja vastuu
Telialla kesätyöntekijää arvostetaan ja kuunnellaan
Juuli Vuojärvi kesäduunissa Suomen Pankissa
Luottamus ja vastuu motivoivat tekemään työn hyvin!
Myyjän työ S-marketissa sopii Petterille kuin nenä päähän
Tiina Laitinen – Sonera
Eveliina kesätyössä S-ryhmän Oluthuone Rotterdamissa
Asiakaspalvelutyö houkutti Janinan Prismaan kesätöihin
Espoon sairaalan kesätyössä pääsee toteuttamaan auttamisen halua
Siiri Kettunen – ISS Palvelut
Junasiivooja on tiimipelaaja
Brändi houkutteli hakemaan kesätöihin – Valtterin kesäpesti jatkui sujuvasti myös opintojen ohessa
Tärkeää työtä VVO:lla ihmisten kotien parissa
Elo toimii kasvualustana tulevaisuuden osaajille
Destian kannustava ilmapiiri tekee kesätyöstä onnistuneen
Kratonilla logistiikan kesätyöntekijät tekevät samoja tehtäviä kuin vakituisetkin
Kesätyö Metsä Groupissa on ainutlaatuinen kokemus
Espoon kaupugin kesätyössä oppii miksi rakennusvalvontaa tarvitaan
Maija kesätöissä kaupunginkirjaston tapahtuma- ja markkinointiyksikössä
Laitetarkastajan kesätyö Nesteellä pelittää hyvin
SOL tarjoaa tärkeää työkokemusta myös alle 18-vuotiaille
Kraton Chemical tarjoaa erinomaisen kesätyön kemiantekniikan alalta
Haaveena esimiestyö: Isossa yrityksessä on etenemismahdollisuuksia
Sara – Suomen Suoramainonta
Kojamossa autetaan ihmisiä löytämään koti
Destian kesätyö: ”Infra-ala on tärkeä osa toimivaa yhteiskuntaa”
Kesätyö Postilla: ”Aluksi ei ymmärtänyt ollenkaan, kuinka isojen asioiden äärellä tässä ollaan”
Mikko kehitti taitojaan Fingridin IT-projektissa
Nesteellä pääsee vaikuttamaan positiivisesti ympäröivään yhteiskuntaan
SOLin kesätyössä pääsee soveltamaan omaa osaamistaan erilaisissa tilanteissa
Kesätyö Veikkauksella on kivaa ja rentoa elämyksellisessä ympäristössä
Fennialla perehdytetään loistavan systemaattisesti
Varmassa työskennellessä rahoituksen opinnoista on ollut hyötyä, samaten kokemuksesta data-analyysin parissa.
Hyvä palkkaus ja työkaverit kannustavat hyviin tuloksiin mySafetylla
Kesätyö EK:lla on haastanut monipuolisten tehtävien parissa
Baronan kautta yksi hakemus voi poikia useita mahdollisuuksia
Kesätöissä Alkossa
Kojamo pitää hyvää huolta kesätyöntekijöistään
Fingrid tarjoaa laaja-alaisen näkökulman tietoliikennealaan
Työeläkeyhtiö Elolla kesätyöntekijöitä kuunnellaan ja kannustetaan kysymään
Alkossa työskentely on monipuolista ja haastavaa
Anssi Turunen – Helsingin Kaupungin kotihoito
”Sairaanhoitoala on monipuolinen ja tarjoaa paljon uramahdollisuuksia myös kansainvälisesti!”
Kesätyö kirjastossa on vaihtelevaa
Tampereen Sähkölaitoksella vuorovaikutustaidot ovat tärkeässä asemassa
Fingridillä olet enemmän kuin kesähessu
Automaatioasentajan kesätyö Tampereen sähkölaitoksella
MySafetyllä kauppaa tehdään pilke silmäkulmassa
Soneran Operator Business -yksikössä tuetaan uusia ideoita
Kesätyö Tampereen Sähkölaitoksella yhdistää koulutuksen työelämään
SOLin pyykkipojan työ laivalla on vaativaa mutta hauskaa
Metsä Groupin kesätyö mahdollistaa etenemisen uralla
Swecolla kannustetaan ottamaan uusia haasteita vastaan
Hyvän johtajan roolimallit löytyvät Nokialta
RAY:n pelinhoitaja oppii kohtaamaan tunteita laidasta laitaan
Kojamolla tehdään yhteistyötä yli yksikkörajojen
Kesätyö Varmassa tuo mielenkiintoisten tilanteiden äärelle
Esteetön rekrytointi tuo monimuotoisuutta työpaikalle
Innovation Without Boundaries at Nokia
Kesätyö SOL Palveluilla sopii vaihtelevuudesta pitävälle
Destiassa kesätyöt ovat väylä vakituiseen työsuhteeseen