Vastuullinen kesäduuni

Vastuullinen kesäduuni on Oikotie Työpaikkojen luotsaama kampanja , joka haastaa työnantajat tarjoamaan nuorille enemmän ja laadukkaampia kesätyöpaikkoja. Vastuullinen kesäduuni 2020 -kampanjan pääyhteistyökumppaneina toimii TeliaS-ryhmä, DNA, Kojamo, ManpowerGroup, Elinkeinoelämän keskusliitto, WSP ja T-Media Oy:n ja Talous ja Nuoret TAT. Kampanjassa on mukana jo reilut 500 suomalaista kesätyönantajaa.

Kampanjaan osallistuvat työnantajat sitoutuvat hyvän kesätyön kuuteen periaatteeseen. Tämä takaa hyvän kesätyökokemuksen niin työntekijälle kuin työnantajallekin.

Työnantajille kesätyö on ainutkertainen tilaisuus tehdä hyvä ensivaikutelma tulevaisuuden työntekijöihin. Hoitamalla kesätyöasiat vastuullisesti työnantaja voi varmistaa vetovoimansa, kun kilpailu osaavasta työvoimasta kiristyy.

Myös suuri yleisö odottaa työnantajilta vastuullisia tekoja. Vastuullinen kesäduuni on työnantajalle mahdollisuus kantaa vastuunsa nuorista – ja kertoa siitä.

Nuorille Vastuullinen kesäduuni -logo on lupaus onnistuneesta kesätyökokemuksesta. Vastuullisessa kesätyössä tienaa omaa rahaa, mutta se myös kehittää nuoren työelämätaitoja ja luo positiivisen kuvan työelämästä. Vastuullinen kesäduuni -kampanjasivusto tarjoaa kesätyönhakijoille myös vinkkejä ja tukea kesätyön löytämiseen ja hakemiseen.

Vuosimaksut

Mikroyrittäjät (alle 10 työntekijää) 20 € + alv (ei sisällä työpaikkailmoituksia)

Pienet ja keskisuuret työnantajat (alle 250 työntekijää) sekä kuntatoimijat 390 € + alv (sisältää kesätyöpaikkailmoitukset)

Suuret yritykset (yli 250 työntekijää)  780 € + alv (sisältää kesätyöpaikkailmoitukset)

Vastuullinen kesäduuni -kampanjan toteutuksesta vastaa Oikotie työpaikat.

Vastuullinen kesäduuni -kampanjalla on vuosittain arvovaltainen suojelijansa. Vuonna 2020 suojelijana toimi Marimekon toimitusjohtaja Tiina Alahuhta-Kasko. Aikaisempina vuosina suojelinaja ovat toimineet muun muassa Fortumin Pekka Lundmark, Finlaysonin Jukka Kurttila, Perheyritysten liiton toimitusjohtaja Leena Mörttinen, Ilmarisen toimitusjohtaja Timo Ritakallio ja Helkama Emotor Oy:n toimitusjohtaja Satu Helkama.

Haluatko sinä osoittaa olevasi vastuullinen kesätyönantaja? Ilmoittaudu mukaan kampanjaan!

Tutustu pääkumppaneihimme