22.10.2020

Korkeakouluopiskelijat janoavat kesätöiltä merkityksellisyyttä ja kehittymismahdollisuuksia. Tänä vuonna parhaaksi korkeakouluopiskelijoita työllistäneeksi kesätyönantajaksi valittiin Visma Solutions, jossa kesätyöntekijöiden henkilökohtaiseen kasvuun on kiinnitetty erityistä huomiota. Jokaisella kesätyöntekijällä on esimerkiksi oma mentori, jonka kanssa työasioista, urasta ja kehittymisestä voi vaihtaa ajatuksia. 

Vastuullinen kesäduuni -kampanjan asiantuntijakumppani Akava palkitsee vuosittain toteutettavan kesäduunikyselyn yhteydessä ansiokkaasti korkeakouluopiskelijoita työllistäneen yrityksen. Palkinto jaetaan kesätyöntekijöiden antamien arvioiden perusteella. Tänä vuonna kunniamaininnan nappasi Visma Solutions, joka on onnistunut tarjoamaan kesätyöntekijöille merkityksellisiä työtehtäviä, jotka tukevat myös henkilökohtaista kehittymistä.

Visma Solutionsilla on tunnistettu, että korkeakouluopiskelijoille tärkeintä on päästä kehittymään ja kartuttamaan omaa ammatillista osaamista. Siksi heille tulee myös kesätyöjakson aikana tarjota tarpeeksi haasteita.

– Kesätyöntekijöillämme on kova into oppia uutta, halu päästä kehittymään sekä olla vaikuttamassa asioihin. Tämä luonnollisesti vaatii myös meiltä työnantajana paljon. Meidän pitää pystyä tarjoamaan sopivia haasteita kesätyöntekijöillemme, mutta myös tukea ja sparrausta työsuhteen aikana, luonnehtii Visma Solutionsin Talent Acquisition Specialist Inka Lampinen.

Opiskelijoiden tavoitteet ovat korkealla

Akavan opiskelijoiden puheenjohtaja Maria Jokinen painottaa, että ikään ja aiempaan työkokemukseen katsomatta olisi hienoa, jos jokaiselle opiskelijalle jäisi kesätöiden päättyessä jotain käteen. Yleensä se on kokemus siitä, että pääsi itse kehittymään työntekijänä ja kehittämään samalla myös työyhteisöä.

– Kesätöissä päästään kokeilemaan miltä oman alan työt oikeasti tuntuvat ja opitaan hyödyntämään koulun penkillä opittua käytännössä. Lisäksi verkostoidutaan ja saadaan jalka oven väliin valmistumisen jälkeistä aikaa ajatellen, Jokinen tiivistää.

Lampisen mukaan Visma Solutionsilla on panostettu siihen, että kesätyöntekijä pääsee tekemään työtehtäviä, jotka tukevat omia kiinnostuksen kohteita ja toiveita uran suhteen.

– Meillä on matala hierarkia, minkä takia myös esimiehen kanssa on helppo sparrailla ja kertoa omia toiveitaan oppimista ja uraa ajatellen. Olen myös todella iloinen siitä, miten tiimeissä ja koko firmassamme hoidettiin etätyön haasteet, kun kesätyöntekijät saapuivat töihin. On tärkeää, että kesätyöntekijällä on heti alusta lähtien tukena henkilöitä, joiden kanssa voi olla yhteydessä matalalla kynnyksellä.

Kesätyöntekijöillä mahdollisuus vaikuttaa

Opiskelijoiden ideoita ja osaamista arvostetaan Visma Solutionsilla. Se, että opiskelijoilla on hallussa alaan liittyvä tuorein tietoa on arvokasta myös työnantajalle.

– Haluamme, että kesätyöntekijät ovat alusta saakka vaikuttamassa yrityksen tulevaisuuteen siinä missä kauemminkin talossa olleet. Uskon, että merkityksellisyyttä luo myös se, että nuori pääsee tuomaan opinnoissa hankittua tietoa sujuvasti käytäntöön. Teoriasta tekoihin -kunniamaininta on siis myös hieno palaute LUT-yliopiston suuntaan, jonka kanssa teemme tiiviisti yhteistyötä, Lampinen kiteyttää.

Lampinen kertoo, että Visma Solutionsilla panostetaan sopivan kandidaatin löytämiseen jo hakuvaiheessa. Työpaikkailmoituksessa on kuvattu selkeästi, mitä hakijalta toivotaan, jotta hakuprosessissa ovat mukana sopivimmat kandidaatit. Tilaa on kuitenkin jätetty myös nuoren omille toiveille.

– Otamme tietenkin huomioon myös kulttuurifitin, eli miten hakija sopii tiimiin sekä kulttuuriimme ylipäätään. Kuuntelemme nuoren toiveita tehtävän osalta, missä omat vahvuudet ovat sekä mahdollisia ajatuksia tulevaisuuden suhteen. Näin pystytään tarjoamaan tehtäviä jotka innostavat ja tukevat kehittymistä.

 

Teksti: Charlotta Forsberg

Kuva: Pexels