Vastuullisin kesäduuni -kilpailun voittaja Kraton Chemical. Kuva: Niko Jekkonen

Vastuullisin kesäduuni 2018 -kilpailu alkaa – onko sinusta voittajaksi?

Vastuullisin kesäduuni -kilpailu on täällä taas! Kilpailussa palkitaan parhaat kesätyönantajat vuosittain. Vuonna 2017 kilpailuun osallistui 128 työnantajaa ja kesätyöntekijöiden arvioita näistä saatiin tasan 6000. Arvioiden perusteella vastuullisimmiksi kesätyönantajiksi ylsivät Kojamo Oyj ja Kraton Chemical Oy.

Vastuullisin kesäduuni -kilpailu toteutetaan verkkokyselynä kesä-heinäkuussa ja tulokset perustuvat kesätyöntekijöiltä saatuihin arvioihin. Työnantajia arvioidaan muun muassa työnhakuprosessin, perehdytyksen, työtehtävien mielekkyyden ja tasapuolisuuden perusteella. Palkinnot jaetaan VKD:n päätöstilaisuudessa 6.9.2018.

Kilpailuun osallistuminen on maksutonta ja kilpailuun saavat ilmoittautua kaikki Vastuullinen kesäduuni -kampanjassa mukana olevat työnantajat, joilla on yli viisi kesätyöntekijää.

Uusia tuulia

Perinteisesti kilpailussa on ollut kaksi kategoriaa: pienet- ja keskisuuret yritykset sekä suuret yritykset. Tänä vuonna kilpailuun on lisätty yleisön pyynnöstä yli tuhannen työntekijän yritysten sarja. Näin kaikki pääsevät kilpailemaan oikeudenmukaisissa puitteissa!

Lisäksi uusi kumppanimme Akava palkitsee tänä vuonna Unelmien kesäduuni – teoriasta tekoihin! -kilpailukategoriassa parhaan korkeakouluopiskelijoiden kesätyöllistäjän. Voittaja palkitaan Kesäduunitutkimukseen vastanneiden korkeakouluopiskelijoiden arvioiden perusteella.

Useita kategorioita

Vastuullisin kesäduuni -kilpailussa palkitaan kokonaisarvion perusteella parhaat työnantajat kolmessa kategoriassa:

Pienet (alle 50 työntekijää) ja keskisuuret (50–250 työntekijää)

Suuret (yli 250 työntekijää)

1000plus (yli 1000 työntekijää)

Kilpailussa jaetaan myös kunniamainintoja, kuten Vuoden kesätyöntekijä 2018, alle 18-vuotiaiden työllistäjä sekä yrittäjäesimerkin tarjoaminen nuorille.

Kilpailuun ehtii vielä osallistua, ota yhteyttä Vastuullinen kesäduuni -tiimiin mikäli haluat mukaan!

Jos et vielä ole kampanjassa, onnistuu ilmoittautuminen tästä linkistä. Ilmoittautumisen jälkeen voit osallistua Vastuullisin kesäduuni -kilpailuun.

 

Lue lisää kesäduunikilpailusta.

Katso tästä vuoden 2017 voittajat ja palkitut.

Kuva: Niko Jekkonen

Ajankohtaista