23.10.2020

Wärtsilän Summer Power Virtual -kokonaisuus palkittiin kesätyökauden 2020 innovatiivisimpana kesätyökäytäntönä! Kolmeen pääteemaan – yhteisö, palaute & palkitseminen ja jatkuva kehittäminen – keskittyvä Summer Power Virtual reagoi ketterästi COVID19 tilanteen asettamiin haasteisiin ja osoitti, että kesätyöntekijän tulevaisuutta on mietitty huomattavasti pidemmälle, kuin lyhyen kesätyöpätkän verran

Kesätyökausi 2020 tullaan varmasti muistamaan erityislaatuisena monestakin syystä. COVID-19 tilanteen vuoksi moni kesätyönantaja joutui nopealla aikataululla muuttamaan käytäntöjään hakuvaiheesta lähtien. Siksi Kuntarekry palkitsi Vastuullinen kesäduuni 2020 -kesäduunitutkimuksen yhteydessä Vuoden innovatiivisimman kesätyökäytännön. Kunniamaininnan voittajaksi valikoitui ansaitusti Wärtsilä – joka onnistui tuomaan olemassa olevat toimintatavat virtuaaliseen ympäristöön Summer Power Virtual -kokonaisuuden avulla.

Kesätyöntekijöiden tarpeiden pohjalta luotu Summer Power Virtual -kokonaisuus tähtäsi edistämään yhteisöllisyyttä ja verkostoitumista, tukemaan palautteenantoa ja palkitsemista, sekä mahdollistamaan yhdessä oppimista kesän aikana.

Keskusteluyhteydet auki etätyössä

Wärtsilän HR-koordinaattori Tiia-Maria Kinnula kertoo, että kesätyöntekijöiden ensimmäinen kosketuspiste ohjelmassa liittyi yhteisöllisyyden luomiseen. Kesätyöntekijöille luotiin oma Yammer -ryhmä, jonka jäseneksi kaikki kesätyöntekijät kutsuttiin. Ryhmän tärkein funktio oli luoda yhteisölle paikka, jossa voi vapaasti kysyä kollegoilta ja esimiehiltä mitä tahansa työhön liittyvää, sekä jakaa vinkkejä ja kokemuksia oman mielen mukaan.

Koska palautetta ei koskaan voi olla liikaa, ja sen antaminen ilman päivittäistä kontaktia on haastavaa, liittyi Summer Power Virtualin toinen osa alue vuorovaikutuksen ja palkitsemisen edistämiseen. Etäpalkitsemisen pilotti oli esimiehille suunnattu mahdollisuus antaa palautetta, kiitosta ja konkreettinen pieni palkinto (jäätelölahjakortti) omalle kesätyöntekijälleen keskitetysti järjestetyn viestintämallin mukaan. Puolentoista kuukauden aikana pilotin kautta palkittiin 180 kesätyöntekijää.

– Sitoutuneisuuden taso oli siis erittäin korkealla ja palautteet tämän osa-alueen osalta ovat olleet todella positiivisia Palautekyselyyn osallistuneista esimiehistä kaikki haluaisivat vastaavan kampanjan myös ensi vuonna ja 84% vastanneista kesätyöntekijöistä on jo käyttänyt tai suunnitellut käyttävänsä saamansa lahjasetelin, Kinnula iloitsee.

Oppeja jakoon virtuaalitapahtumissa

Viimeisin osa-alue ja Summer Power Virtual -kokonaisuudessa liittyi virtuaalitapahtumiin, joita järjestettiin kuudesti kesän aikana. Tarkoituksena oli tarjota tapahtumien kautta lisänäkyvyyttä Wärtsilän eri toimintoihin ja asiantuntijoihin, sekä antaa osallistujille työkaluja, valmiuksia ja taitoja, joita he voivat hyödyntää myös myöhemmin urallaan. Kokonaisuutena kesän aiheet olivatkin hyvin monipuolisia. Mukaan mahtui esimerkiksi LinkedIn työpajaa ja mentoroivalla otteella toteutettu verkostoitumistapahtuma Wärtsilän ammattilaisten kanssa.

– Tapahtumat olivat menestys ja niihin osallistui lähes 90 harjoittelijaa, mikä on enemmän kuin fyysisissä tapahtumissa keskimäärin aikaisempina kesinä. Lisäksi useampia kesiä työskennelleet harjoittelijat ovat kertoneet yllättyneensä uudesta ohjelmasta positiivisesti ja kokeneensa saavansa sen kautta mahtavia oppimismahdollisuuksia, Kinnula riemuitsee.

-On ollut mahtavaa nähdä, kuinka hienosti saimme eri organisaatiotasot sekä ihmiset eri puolilta Wärtsilää mukaan yhteiseen ponnistukseen.

Lahjakkuuksien sitouttaminen tärkeää

Wärtsilä on jo kauan tehnyt töitä sen eteen, että kesätyöntekijät tuntisivat olonsa tervetulleiksi ja kokisivat olevansa osa työyhteisöä. Yrityksessä on myös tunnistettu, että tulevaisuuden kannalta on tärkeää sitouttaa parhaat osaajat jo kesätyökauden aikana.

Anne-Mari Nivukoski

Kuntarekryn palvelupäällikkö Anne-Mari Nivukoski kertoo, että kategorian voittajaa valitessa tärkeimmäksi kriteeriksi nousi kesätyöntekijöiden huomioonottaminen tässä muuttuvassa maailmassa sekä kesätyöprosessien kehittäminen nuoren parasta ajatellen, omaa vaivannäköä ja uskallusta säästämättä.

– Wärtsilän kohdalla kokeilukulttuuri nousi heti esiin ja heistä huokui myös into ja aito kiinnostus kesätyökokemuksen kehittämistä kohtaan. He uskalsivat rohkeasti tehdä asioita, joita ei oltu ennen heillä tehty, Nivukoski kehuu.

– Tässä oli innovatiivisesti tuotu virtuaaliseksi ja kehitetty edelleen jo olemassa ollutta toimintatapaa. Poikkeustilan tuomat haasteet on ajoissa huomattu, siihen on haluttu aidosti reagoida ja onkin keksitty toimiva ratkaisu, jossa on useita erilaisia elementtejä. Kesätyöntekijät on otettu aidosti osaksi työyhteisöä ja tuettu heidän onnistumistaan työssään ja annettu myös eväitä tulevaisuuteen, hän lisää.