Kesätyötarinat

Egyptiläisopiskelija Wessam yllättyi suomalaisten rehellisyydestä ja rentoudesta

Vuosi sitten sähkötekniikan opiskelija Wessam Koraim muutti Egyptistä Suomeen tekemään maisterintutkintoa ja suorittaa tänä kesänä ensimmäistä oman alan harjoitteluaan. Tulevaisuudessa Koraim suunnittelee erikoistuvansa itseohjautuviin ajoneuvoihin ja jäävänsä Suomeen töihin.

Viime kesänä Wessam Koraim sai hyviä uutisia. Egyptiläisopiskelija oltiin hyväksytty Aalto-yliopistoon opiskelemaan sähkö- ja automaatiotekniikkaa maisterivaiheeseen. Vasta kandidaatiksi valmistuneelle Koraimille Suomi ei ollut kovinkaan tuttu etukäteen, mutta hän muisti, että maa tunnetaan hyvästä tasosta koulutuksen ja teknologian saralla.

“En halunnut lopettaa opintoja kandidaatin tutkintoon, sillä tekniikan alalla pärjätäkseen tulee oppia koko ajan uutta. Tiesin, että tämä on digitalisaation kärkimaita, ja se oli suurin syy sille, miksi valitsin Suomen”, Koraim muistelee.

Suomessa vietetyn opintojen täyteisen talven jälkeen alkoikin jo kesätyöpaikan metsästys. Työnhaku vieraassa maassa saattaa kuulostaa isolta haasteelta, mutta Koraim kertoo, että hakeminen sujui loppupeleissä melko mutkattomasti.

“Etsin Linkedinin kautta oman alan harjoittelupaikkoja ja kirjoitin tusinoittain hakemuksia. Minulle oli suurta apua Aallon CV-klinikasta, jossa autettiin tuunaamaan ansioluettelo ja Linkedin huippukuntoon.”

Koraimille tarjottiin muutamaa paikkaa, mutta täysosumaa ei tuntunut löytyvän. Lopulta Koraim kutsuttiin haastatteluun sähkötekniikka-alan yritykseen Helvariin, jonka kulttuuri ja ilmapiiri tekivät heti vaikutuksen nuoreen mieheen.

“Haastattelussa läsnäolleet esimiehet olivat todella hyvällä tuulella ja ilmapiiri oli rento. Minulle tarjottiin myös mahdollisuutta lopputyön tekemiseen, mikä sinetöi päätöksen”, Koraim kertoo.  

Suomalainen työkulttuuri löi ällikällä

Harjoittelun alkaessa Koraim yllättyi siitä, miten paljon kollegat ja esimiehet luottivat harjoittelijaan. Egyptissä on harvinaista, että harjoittelija saa työskennellä joustavilla työajoilla ja edistää projekteja omassa tahdissa. Luottamus on ilmennyt myös vastuun antamisena. Koraim on päässyt jo ensimmäisen kuukauden aikana työskentelemään merkityksellisten projektien parissa ja oppimaan hurjasti uutta.

“Olin aluksi siinä uskossa, että minulle annetaan mitättömiä askareita tehtäväksi, koska olen vain kesäharjoittelija, mutta toisin kävi. Matala hierarkia oli uutta minulle, sillä Egyptissä olen tottunut teitittelemään ja puhuttelemaan esimiehiä titteleillä”, Koraim kertoo.

“Muistan kun kesän alussa olin lounaalla toimitusjohtajan kanssa samassa pöydässä tunnistamatta häntä. En olisi ikinä arvannut häntä johtajaksi, koska hän oli niin tuttavallinen.”  

Arvokasta kokemusta ja uusia kontakteja

 Tulevaisuuden tavoitteena Koraimilla on erikoistua itseohjaaviin ajoneuvoihin. Unelmana on perustaa oma start-up yritys, sitten kun asiantuntijuus ja johtajuus ovat riittävällä tasolla. Nykyhetken prioriteetti on haalia niin paljon uutta tietoa kuin mahdollista.

“Joka päivä tulee mieleen jotain kysyttävää. On ollut ilahduttavaa huomata, että työkaverit haluavat auttaa ja ovat valmiita uhraamaan aikaansa löytääkseen vastauksen minun tyhmiin kysymyksiini”, Koraim nauraa.

Koraim uskoo, että kokemus omalta alalta suomalaisessa firmassa on arvokas tulevaisuutta ajatellen. Uuden opettelun lisäksi hän pääsee tutustumaan alan ihmisiin ja solmimaan kontakteja. Koraim suunnittelee jäävänsä Suomeen töihin valmistumisen jälkeen – eikä vähiten sen vuoksi, millaisen kuvan hän on saanut suomalaisesta työkulttuurista.

“Ihmiset ovat sitoutuneita yritykseen ja luottavat toisiinsa. Se ei ole kaikkialla itsestäänselvää. Jokaiselle pikkujutulle ei tarvita täällä kirjallista varmistusta. Jos jostain sovitaan kasvotusten, siitä myös pidetään kiinni. Se kertoo jotain ihmisten rehellisyydestä”, Koraim pohtii.

“Ehkä suurin ero aiempiin työpaikkoihini on se, etteivät esimiehet kritisoi, jos tapahtuu virheitä. Sen sijaan he kehottavat ottamaan opiksi. Kaiken kaikkiaan, he tekevät kaikkensa, että työntekijän mieliala pysyy korkealla.”  

Teksti: Väinö Vasara
Kuva: Wessam Koraim